Mauri-setä ei juuri välitä oravista, eikä niistä kamalasti innostu vaikka niitä olisi näköpiiriissäkin, mutta noutaja onkin sitten toinen juttu…
Maan johtava kurrekyttääjä työssään
Erikoisinta Miran kurrekiinnostuksessa on se, että se ei pyri jahtaamaan kurreja, vaan todellakin himoitsee vaan päästä kyttäämään niitä – kun kurre osuu näköpiiriin, niin noutaja haluaa mahdollisimman lähelle kyttäämään; se istuu alas ja tuijottaa kurrea hievahtamatta vaikka tunnin jos annetaan. Eikä todellakaan nää eikä kuule mitään, mitä ympärillä tapahtuu.
”KURRE!!”
Mira myös haistaa oravat kaukaa, ja muistaa yleensä pitkään missä kohtaa lenkillä on viimeksi kurreja bongattu -yrittäen luonnollisesti aina viedä meidät lenkillä taas samaan suuntaan. Pari päivää sitten se tuijotti lähietäisyydeltä kahden kurren kirmailua ylösalas pitkin puun runkoa, siinä oli jo noutajan silmämunat nyrjähtää 🙂
Olemme siis meilläpäin melko tavallinen näky – kolmikko, joka majailee puistikossa puun juurella noutajan tuijottaessa tiiviisti puiden latvaan, ja mäyräkoiran töniessä omistajaansa, että ”eiköhän tää oo jo nähty – moneen kertaan..”
Mikähän oravissa niin mahtaa noutajaa kiinnostaa?
Komiat pärjää aina 
Ihana tuo lime, suu vähän raollaan ja silmät lasittuneina 🙂
Joo, noutaja vaipuu suorastaan transsiin kurreja seuratessaan 🙂
On varsin intensiivinen katse. Sitä ihmettelen, että Mauria ei jaksa orava kiinnostaa. Tai sitten se on sen verta viisas, että miettii ”et en mä tuota tavota kuiteskaan.” Ossi saa täydet skitsot oravista ja vaikka se on aina kiinni tuossa meidän pihalla, niin on se kerran onnistunut oravan nappaamaan… Ja se oli sen oravan loppu se. Tosin ei Ossi sitä syönyt.
Joo Mauri ei ole koskaan ymmärtänyt oravien päälle, mistä lie johtuu.
Mirkun kanssa törmättiin eilen oravaan. Neiti ei edes huomannut koko otusta, joka nakerteli käpyä ihan jalkojemme tuntumassa. Se siitä metsästysvaistosta sitten…;)
Mirkulla on niin kiirus näyttää söötiltä, että ei siinä ehdi mitään kurreja vilkuilemaan 🙂