Miten Maurista tuli Mauri-setä?

Olen välillä viitannut mäyräkoiraan nimellä Mauri-setä, ja ajattelin kirjoittaa hiukan siitä, mistä tämä kutsumanimi on peräisin.

Koska Maurilla oli piilokives, ja lisäksi vielä perinnöllinen silmäsairaus – punktaatti keratiitti  – joka todettiin Maurin ollessa 4-vuotias v.2006, oli aika selvää että Maurista ei tule suvunjatkajaa. Muuten olisin kyllä hankkinut komialle koiralle tarvittavat meriitit ja halunnut itselleni Maurin pennun, totta kai 🙂

Maurin veli on kuitenkin niittänyt mainetta ja mammonaa näyttelykehässä, ja ehtipä tekemään pentujakin, joten Maurista tuli v. 2005 ihan oikeasti Mauri-setä.

Lempinimi on vaan vahvistunut vuosien varrella, koska Maurilla on erityisen lempeä luonne lasten ja pentujen suhteen; se on meidän taloyhtiön lasten suosikki, ja lisäksi pomminvarma sosiaalistamiskumppani pienille koiranpennuille. Jos näemme kadulla lapsia tai pentuja, niin Mauri haluaa usein jäädä odottamaan että pääsisi tervehtimään lähempää.  Sen lapsirakkaus on suorastaan liikuttavaa, ja varmasti juontaa juurensa siitä, että vietimme paljon aikaa yhdessä siskontyttärien kanssa näiden ollessa pieniä.

Tämän lisäksi Mauri on tosiaan melkoinen terapiakoira aikuisille, siitä kirjoitinkin jo yhdessä aikaisemmassa postauksessakin. Se pitää tehtävänään huolehtia kaikista, Mahtava Mäyräkoiramies kun on!

Suuri sielu pienessä ruumiissa – Mauri-setä! ❤

Mainokset
Categories: Uncategorized | 8 kommenttia

Artikkelien selaus

8 thoughts on “Miten Maurista tuli Mauri-setä?

  1. Mauri-setä ♥ oi kuinka ihanaa! Pitäisi kai kirjoitella meitin blogiin myös noista kavereista ja lapsista. Ihanaa omistaa sosiaalinen koira!

    • laukku

      Joo, Mauri-setä on kyllä melko osuva lempinimi tälle mäyräkoiralle 🙂 On tosiaan mukavaa että on sosiaalinen koira, tosin täytyy myöntää, että muille aikuisille uroskoirillehan tämä setä pullistelee kyllä minkä vaan ehtii – mutta ei koskaan pennuille tai junnuille.

  2. Aivan ihanaa ❤ Ja valokuva on niin luonteikas, kuten vain mäyräkoirasta voi saada. Ihan sielua syrjällään 🙂

    • laukku

      Kiitos, juu sielukas on Mauri-sedän toinen nimi 🙂 Teidän Alphonse kuullostaa aika samanhenkiseltä mäykkymieheltä – se tuntuu ainakin olevan loputtoman kärsivällinen hurjan pikkuveljen kanssa 🙂

  3. Mauri-setä, suloista. Olisi ihanaa omistaa sosiaalinen mäyräkoira. Terveisiä M-L ja se ei-sosiaalinen:)

    • laukku

      No, Ossille tosiaan terveisiä että tämäkään mäyris ei ole mitenkään sosiaalinen muiden uroskoirien kanssa, joku raja se on Mauri-sedänkin vedettävä! 🙂

  4. Joo, mäkin oon alkanu sanoon sua Mauri-sedäks, vaikkei sukuu ollakaan. Sä oot kyl hiano luanteinen setä!

    • laukku

      Myrsky, Mauri-sedäksi mua kutsuu kaikki kaveritkin nykyään, joten miksei sitten myös blogikaverit 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: