Koirien suojelupyhimys

Terve kamelit,

Vilin matte Hoopee suomensi heidän plokissa vallan hienon Franciskus Assisilaisen tekstin, ja mää aloin sitte pohtiin, että eikös toi Franciskus ollu kuulkaa muutenki meitin karvaturrien suojelupyhimys.

Ja olihan se, aatelkaa. Eikö ookki hienoo, että jo 900 vuotta sitten, ko ihmisen elo oli melkosta taistoo eloonjäännistä, joku tajus jo sen, miten arvokkaita me eläimet ollaan? Eikä vaan niinkö ruoan lähteenä, vaan ihan omina ittenämme? Ja aatelkaa, että tämä mies päätti sitte ihan ryhtyy meitä ihan oikeesti suojelemaan kans – sille mää nostasin kyl hattua, jos semmosta käyttäsin.

Matte kehuskeli sitten mun asiaa pohtiessani käyneensä Vir…eikäkö Firentsessä semmoses kirkossa, joka on legendan mukaan Franciskus Assisilaisen perustama.

Oli kuulema mahottoman komia kirkko – tietenki – mut matte ei sillon tienny että Franciskus oli eläinten suojelija. Se tietty johtuu siitä, että tolla mattella ei ollu kaikkitietävää mäyräkoiraa vielä sillon, joka sille olis tämänki asian hyvissä ajoin selvittäny.

Me päätettiin sitte matten kans yksissä tuumin tehä kuvataulu siitä hienosta lauseesta, jonka Vilin matte niin hyvin suomensi. Kuvassa en poseeraa tällä kertaa mää, vaan meitin hyvä ystävä, perulainen Chimu. Perulaisuushan on tosin se Chimun rotu, tyyppinä Chimu on kyl ihan pesunkestävä suomalainen. Sillä se tossa kuvaski poseeraa ajatuksissaan keskellä mettää. Matte nappas siitä salaa kuvan, ko sen kameras on semmonen pitkä putki.

Että tässä täten, Hoopeen suomennosta hyväksikäyttäen, huoneentaulu meiltä:

Hyvää viikonloppua kaikille!

t. Mauri-setä

Isä, poika ja….Mauri-setä

Moro kamelit,

En tiiä oonko koskaan kertonu, mut meitin perheessä on enempiki mäyräkoiria. Matten siskolla nääs on kaksi raavasta pitkätukkaurhoa kans, Tarmo ja Onni. Tarmo on vuoden nuorempi ko mää, ja ko me oltiin nuorii niin leikittiin useastiki yhres, mentiin hippaa ja nutuutettiin toisiamme.  Me ollaan kaikki eri kokosii, mut pitkätukkasii. Mää on Suurin ja Wanhin, mutta serkkupojat on komiaa sakkia kans.

Tarmo oli nuorempana melkone näyttelytähti, sillä on titteliä ja pokaaleja vaikka muille jakaa. Se teki aikoinaan näyttelydebyyttinsä Messukeskuksessa, eikä ollu kaikesta siitä metelistä moksiskaa, vaan kipitti heti ensi hetkestä lähtien kehässä rintarottingilla ko tuhatjalkanen sillä asenteella, että ”Hello, my name is Tarmo and I am from Finland”. Tarmo kiersi nääs ulkomaita myöten näyttelyissä, joten se osaa puhua ulkonmaankieltä kans. Tarmo on kaniinikokoa, joten elonpainoo ei oo 4 kg enempää.

Isä

No sitte, ko Tarmo oli niin menestyny ja komia, nii siitä tuli kans vuosien saatossa isä. Yhdestä pentueesta sitte Tarmolle otetiin kaveri, Tarmon poika, Onni. Onni on kääpiökokoa, eli vähän isompi ko isänsä. Onni on niinkö määki, eli kova vahti ja korttelipoliisi. Onnil on mahottoman sielukkaat silmät, väittää matte, mutta mää en semmosiin asioihin ota kantaa.

Poika

Ja ko meidän perhees on jo isä ja poika, nii sen lisäks on sitte Mauri-setä. Tämä korttelipoliisikolminaisuus ei näyttäydy juuri yhdessä, koska me ollaan Onnin kans liian kovii vahtej – vahdittais sit hiukka liikaa toisiamme kans. Mut samaa perhettä ollaan yhtä kaikki.

Mää en poseeraa, ko kävin jo nukkuun. Tuu huomenna uudestaan.

Että semmone klaani meillä on, ihan oma yksityinen vartiointifirma!

Aurinkoista viikonloppua kaikille,

t.Mauri-setä

Öttömönkiäisen pisto

Terve kamelit pitkästä aikaa,

Yks ilta tässä taannoin me käytiin Maxin kanssa meidän tavanomaisella koirapuistokeikalla. Kaikessa rauhassa siinä sitten hengailtiin, tai siis, eli mää hengailin ja Maxi juoksi, ja nautittiin kesästä.

Kyllä onki kaunis ilta! Ja kuuma!

Kuin ollakaan ni yhtäkkiä näky sitte puskassa jotain epäilyttävää. Mää Wanhempana Konstaapelina valpastuin tietysti heti.

Hetkonen, mitäs ihmettä tuolla tapahtuu?

Menin sitte varmuuden vuoks kattoo vielä lähempää, ja aloin varmistuun, et siel puskassa on varmana öttömönkiäinen.

Kattokaa! Siellä se on! Öttömönkiäinen!

Kuten Konstaapelin tehtäviin kuuluu, niin hirmusesti mää sitten puin siinä nyrkkiä ja keuhkosin, kunnes se öttömönkiäinen tajus siirtyy muihin maisemiin.

Kun tilanne taas rauhottu, niin matte alko tuijottaan mun naamaani. Se sano että mua on pistäny hyttynen silmäkulmaan.

Mää sille kyllä sitten selitin kyllä, että mua pisti öttömönkiäinen, ja ko niistä ei koskaan tiiä, missä koossa ne hiippailee, taikka mitä kolttosia ne keksii, ni sen takii mun on ikävä kyllä jatkossaki pidettävä kaikki epäilyttävä aines on tarkkaan – ja kovaan ääneen – varmuuden vuoksi loitolla. Emmää muuten, mutta just tämän takia.

Matte ei kommentoinu asiaa. Mutta se ei vaan tainnu ymmärtää asian tärkeyttä.

Öttömönkiäisen pisto vasemman silmän alapuolella.

Maxia ei onneks öttömönkiäiset pistäny, eikä häirinny mikään muukaan asia. Ei niin, koska mää hoisin homman.

Mitä? Missä? Mää en huomannu mitään, mää söin hiekkaa.

Wanhempi konstaapeli kuittaa, ja toivottaa kaikille hyvää viikonloppua  -ilman öttömönkiäisiä.

t. Mauri-setä