Matoyllätys

Moro kamelit,

tiiättekö sen tunteen, ko ulkona tulee maassa vastaan haju, taikka siis tuoksu, jota ei kertakaikkiaan voi vastustaa? Tuore linnunkakka on tietenki yks semmonen, mutta mulle on yksi haju ylite muiden: kastemadot!

Ooh, ko niitä oliki kaikki paikat pullollaan viime viikolla sateen jälkeen, gaumee vääntö oli vaan matten kans, että saako niiden päällä piehtaroida vai ei. Mää kyllä väitän, että mua vetää kosmiset voimat kaatumaan aina siihen madon päälle, en siis voi sille itte mitään.

Yks ilta kävi sitte tämmösen väittelylenkin jälkeen kuulkaa niin, että istuttiin soffalla matten kans kaikes rauhas illalla, ja annoin siinä sen sitte pikkasen itteeni silitellä kans, ko olin hövelillä tuulella.

Vaan yhtäkkiä matte kiljas ko hyeena, ja tarttu mun tukkaani kii oikeen kunnolla. Luulin jo, että nysse sai jonku kohtauksen, mutta sitten käviki ilmi, että mun tukkani sekaan oli takkuuntunut kylmä, kuivahtanut ja liiskaksi maattu kastemato. Siellä se oli hyvässä tallessa mun toisen korvani takana.

Nyt on sitte tukka parturoitu. Lisää matoja ei meille kuulema kaivata kylään. Sanoo matte, en minä.

Välillä joutuu kesken mehukkaan matohetken alkamaan poliisiks kans. Velvollisuus kutsuu, vaik olis tukka kuin sekaisin.

Mukavaa viikkoa kaikille,

t. Mauri-setä

Puiston kingi

Moro kamelit,

mä käytiin tossa taannoin Maxi-flätin kans taas vähän hengailemas paikallisessa koirapuistossa. Tai no, siis mää hengailin ja Maxi juoksi ko sukkula puistoo ympäri, koko sen ajan mitä oltiin siellä. Sillä pojalla kyllä riittää tota virtaa!

Vauhtihirmu syöksyy pallon perään

Maxilla on sukulaistyttö, basenjineiti nimeltään Minni. Tällä kertaa Minni oli myös puistossa mukana. Ko Minni tuli ekaks autosta, ni mää puhkesin hurjaan haukkuun sille, ko aattelin että ”tää on poikien reissu, tänne ei tyttöjä tarvita!!”, mutta sitten tajusin kyl ko matte torus, että pitäähän perheenjäsenet ottaa mukaan.

Minni on gaumeen kaunis ja hiano, se on semmonen muatovalio kuulema, ja ihan syystäkin. Ja silleen gaumeen hauska, että se on vielä coolimpi kuulkaa ko mä. Jos semmonen ny on mahollista. Minniä ei niinkö hetkauta mikään.

Minni-neiti

Maxi ko on semmonen energiapakkaus, ni se päätti sitten yhtäkkiä, että tulee hyppiin mun mattee päin, ko se oli nii innoissaan ja ko matte tykkää siitä niin gaumeesti. Mäyräkoiran velvollisuus, niinkö tiiätte, oli siinä vaihees sit muistuttaa Maxille, kuka on kingi.

Joten ko Maxi hyppäs mattea päin, niin mää hyppäsin Maxia päin, ja ajoin sen poikkee matten luota. Varmuude vuoksi juoksin – tai no, otin ainaki pari vähä vauhdikkaampaa askelta – vähä matkaa viel Maxin perään kattomaan, että meni kans sana perille. Ja menihän se, Maxi ko on niin joviaali kameli.

”Tsot tsot, kuule senki vauhtihirmu”

Oli kyllä mahottoman kiva taas hengailla, ja varsinki muistuttaa kaikille, kuka on kingi. Eikä tarttennu ees rähjätä sen suhteen, kyllä mua hymyilytti seki asia kovin. Minnin emäntä otti todisteenki, kattokaa vaik:

”Keh heh, en oo Naurava Nakki, vaan Naurava Kingi.”

 

Mahottoman hyvää viikonjatkoa kaikille,

t. Mauri-setä, the King

Rillikauden muka-avajaiset

Terve kamelit,

nykkun on tullu tälleen kesä taas, niin viime perjantaina me mentiin sitten matten kanssa Dessille ja Ringolle kylään. Tarkotuksena oli hengailla pihalla ja avata rillikausi virallisesti.

Me sitten siinä touhutiin kaikenlaista sitä rilliruokaa ootellessa, mää näytin Ringolle vähän oppia siitä, miten oikeeoppisesti kytätään katsellaan naapureita:

Tässä mää näytän eka mallia. Mun selässä näkyy edelleen toi pläntti mikä ajeltiin paljaaks kipulaastarin alta, onneks karvat kasvaa jo kovaa kyytiä takas.

 

Ja sitten oli Ringon vuoro kokeilla, naapurin setä oli oiva harjoittelun kohde:

Mää ny kokeilen Maurin mieliks, vaikken mikään kova kyttä muuten ookaan.

Sitten ihmiset pisti rillin päälle, ja mää ihan huumannuin kuulkaa siitä rilliruuan tuoksusta, oi että!

Aurinko paistaa, ja rillissä tuoksuu sapuska – tää se on elämää!

Vihdoin sitte ruoka oli valmista, ja mää asetuin ruokapöydän alle verovahdiksi. Matte söi ja söi niin pitkään, että mun piti jo vähän äänimerkeillä muistuttaa, että rillisapuskastaki kuuluu suorittaa ruokaveroa. Mutta arvatkaas mitä mulle sieltä pöydästä tarjottiin; no siis YKSI AINOO KEITETTY VARHAISPERUNA.

Sanat ei riitä kuvaamaan mun tyrmistystä, missä on maggara, missä piffi, häh???!!! ”Ei tipu”, sano matte, ko mä oon kuulema haimatoipilas enkä saa rillistäkää ny ruokaa. Paitti jos on kanaa, ja nyt ei ollu. Mitkä rillikauden avajaiset nää muka on, jos mäyräkoira joutuu vaan kattoon herkutteluja vierestä, mää vaan kysyn.

En ala. Kesä on peruttu. Tai no ainakin kaikki rillipileet missä ei oo kanaa mäyräkoiralle. Illalla kotona piti vielä sulatella tätä gaumeen sokeeraavaa kokemusta. Onneks jo vähä on helpottanu.

Traumatisoitunu rillaaja

 

Täks viikonlopuks on taas luvattu hyvää ilmaa, täytyy toivoo että jos ny rillataan, nii saadaan se rillikausi avattua mullekin.

Aurinkoista loppuviikkoa,

t.Mauri-setä

Kamelillaki haimatulehdus

Moikka

arvatkaa mitä, mun vanha kameli Chimu oli tullu vähän kipeeksi, ja masu oli sekaisin. No, sen emäntä muisti sitten mun taannoiset haimakauhut, ja vei Chimun lääkäriin eilen.

Ell oli sanonu että ei oo haimista, ko ei oo mitään niitä kaikkein tyypillisimpiä oireitakaan. Vaan ei ollu mullakaan sillon, joten Chimun matte oli pitäny päänsä, ja vaatinu haimakokeen ottamista verestä. Ja sieltähän se paljastu, haimatulehdus.

Niinpä mun kamu oli sitte kans samassa sairaalassa eilisen tiputukses, ko mis määkin olin joku viikko sitte. Ny vaan toivotaan että kamelin toipuminen lähtee käyntiin heti, eikä takapakkia tuu.

Kummia juttuja nämä, ko ei meillä kummalkaan ollu niitä ”tyypillisiä” oireita, mut yks juttu oli sama kummalki: molemmilla meni kakka niin kumman näköseks, että sellasta ei ollu kummankaan matte ennen nähny.

Me pidetään ny vuorostaan tassut ristissä Chimun paranemiseksi, ja lähetetaan paljo hyvää karmaa pojalle!

Chimu, mun hyvä kameli.

Melkein kiirusta pitää

Terve kamelit,

Mauri-setä täällä. Heräsin tupsluureilta siks aikaa, että pääsen kertoon teille miten viikko on sujunut.

Kun on tullu lämmin, niin toi mun matte se tykkää sit, että nyt tuuletetaan oikeen kunnolla kotia. No, se tietty tarkottaa sitten sitä, että saattaa olla yhtäaikaa ikkuna auki makkarissa (suoraan sisäpihalle), ja pihaovi sepposen selällään pihalle. Ja mää sitten joudun vahtiin kuulkaa kumpaakin suuntaa, kiirus siinä tulee. Talvisin ei oo yhtää niin paljo hommaa, ko ikkunat ja ovet on visusti kiinni.

Eilisenki päivän makasin sit loppujen lopuks puoles välis asuntoo, ko siitä kuulee hyvin kumpaanki suuntaan, ja pääsee tarvittaessa nopeesti puimaan nyrkkiä liian vallattomille ulkoilijoille riippumatta siitä, missäpäin niitä kulkee.  Ja niitä metelijöitähä riittää, ko aurinko paistaa, eikä ne tunnu ollenkaan arvostavan mäyräkoiran militanttia mielipidettä, mokomat.

Pihavahdilla on pitkät päivät tällein kesäisin, juu näin se on.

Tänään onneks voi sit vähän relataki jo, me mennään nimittäin kylään Dessin ja Ringon tykö. Ja huomenna tulee mun kamu Maxi pitkästä aikaa lenkkiseuraks. Jospa kameleiden kanssa pääsis hetkeks unohtaan nää vahtikoiran velvotteet.

Oikeen mukavaa viikonloppua kaikille,

t. Mauri-setä

Tottelevaisuuskoulutusta

Terve kamelit,

Jokku varmaan muistaa, ko joskus kerroin, että juu – Wanhakin Matte voi oppia uusia temppuja. Totta se on, uskotteko.

Tarina alkaa siitä, että mää olen joutunu tämmöselle gaumeelle dieetille ton sairastelun seurauksena, missä ei saa luukkeja, keksejä eikä mitään, ja ruokanaki on vaan rasvatonta muonaa, vaikka ihan hyvin maistuvaa kyllä.

No kuitenki, tää sopeutuminen on ottanu vähä koville, ko musta tuntuu että mul on aina nälkä. Nuohoon keittiön nurkissa jo niin, että matteki välil hermostuu, ko en suostu kuulema väistyyn jääkaapin edestäkään aina veke. En tunnusta mitään, mutta niin se väittää.

Saan sapuskat kolmeen annokseen jaettuna nykyään, ko ell sano että semmonen rasittas haimaa vähempi. Eli illalla saan sit viel pienen annoksen ennen nukkumaanmenoa. Mutku toi ruaka on niin kevyttä, niin eihän sillä raavas mies jaksa koko yötä nukkua….

Joten mä olen ottanu käyttöön uuden tottisliikkeen, sitä tosin hiotaan viel ton matten kans, taikka siis niinkö koulutan viel mattee siihen. Koulutusta on kestäny nytte muutaman viikon, ja se menee näin:

Klo n. 03 joka yö mää nousen, ja meen tuijottaa mattee tiiviisti lähtietäisyydeltä sen tyynyn viereen. Sitten käydään yleensä seuraavanlainen keskustelu:

Mää: ”Mmmmmm.” (= nyt ottasin sapuskaa että jaksan sitte nukkua taas)

Matte: ”Mene nukkumaan, ei me mihinkään vielä nousta.”

Mää: ”MMMMMMM!!!” (= NYT OTTAISIN SAPUSKAA ETTÄ JAKSAN SITTE NUKKUA TAAS)

Matte: ”%&*#¤%”” (= gaumee rimpsu erikoismerkkejä, en tiiä mitä ne tarkottaa)

Ja sitten me noustaan, mää saan sapuskaa, ja sitte mennään peräkanaa takas sänkyyn nukkumaan. Matte oppii hienosti, mutta vielä jatketaan kyl tottista, niin että saadaan noi erikoismerkit hiottua liikesarjasta veke.

Matte tietää että jos kuuntelee mäyräkoiraa, elämä on helpompaa. Sitä pitää vaan aina muistuttaa tästä tosiasiasta välillä. Tän tokoilun suhteen mulla on pitkän tähtäimen tavoite, ja matteki tietää, mihin tässä tähdätään, koska siitä kirjotettiin jo lehdeskin:

 

Eli määkin innostusin ny vähän leikkiin sillä Photofunialla. Mutta kyllä tää allaolevaki muotokuva näyttää niin paljo komiammalta, ko joku iänikuinen Mona Lisa – vai mitäs sanotte:

 

Mutta joo, mää palailen sitten kyl kertoon, ko olen saanut tän uuden tokoliikkeen hiottua huippuunsa niin, että mattelta jää ärräpäät matkasta veke. Kertaus se on varmaan opintojen äitee mattellaki.

Mukavaa toukokuun alkua,

t. Mauri-setä