Lintu vai kala

Sovin eilen koiralenkkitreffit vanhan ystävän kanssa, jolla on myös flätti eli sileäkarvainen noutaja. Samaa rotua siis kuin Mira. Tämä samainen ystävä minut kyseiseen rotuun oikeastaan alunperin tutustuttikin.

Etukäteen hiukan hirvitti, että miltä tuntuu nähdä samanrotuinen koira niin läheltä näin pian. Ja että mitä Mauri sanoo toisen poikakoiran kanssa lenkkeilystä.

Kun Maxi-koira tuli autosta ulos, Mauri-setä sai hepulin. Se ryntäsi  riemuissaan Maxia tervehtimään, ja sitten juoksi minun ja Maxin väliä onnellisena mutta hämmentyneenä. Se ei oikein tiennyt onko Maxi lintu vai kala  -se oli ihan kuin sisko mutta ei sitten kuitenkaan. Mauri oli niin liikuttavan riemuissaan, että mietin luuliko se ensin että tuo on sisko, kun se näki ison mustan koiran tulevan autosta ulos. Melkein tuli tippa linssiin.

Maxi, lintu vai kala.

Sitten lähdettiin lenkille. Mauri lenkkeili ensimmäistä kertaa Miran poismenon jälkeen reippaana 1,5 h lenkin, ja lopuksi käytiin vielä koirapuistossa poikien kanssa. Nämä kaksi olivat toisilleen kuin veljekset, edes yhtä murahdusta ei tullut Mauriltakaan koko aikana – siis mäyräkoiralta joka yleensä huutaa kuin palosireeni kaikille pojille.

Pojat puistossa

Maxin omistaja oli aikoinaan ensimmäinen vieras, joka tuli meille kylään kun Mauri oli pienenä pentuna juuri tullut kotiin – Mauri tykkäsi kovasti, kun se pääsi myös vaihtamaan kuulumiset vanhimman ystävänsä kanssa.

”muistatkos kun pentuna murisin sulle mamman selän takaa, kun tulit meille kylään? Juu niin mä tein, ei siksi tietenkään että olis pelottanut vaan koska olin tosi mies pienestä pitäen.”

Vaikka etukäteen pelkäsin, että pillitän koko lenkin flättiä katsellessani, kävikin itse asiassa aivan toisinpäin. Oli todella ihanaa nähdä koiraa, jolla oli niin paljon ihan samoja elkeitä kuin Mirallakin oli – ja joka on samanlainen sarjapussaaja. 🙂

Miraa on edelleen aivan valtava ikävä, mutta Maxin tapaaminen oli tosi terapeuttinen kokemus. Toivottavasti nähdään pian uudestaan!

Vähän vessa-asiaa

Aloitan lomani vasta heinäkuun loppupuolella, mutta onneksi voin tehdä kuitenkin etätöitä kotoa käsin. Näin kesällä se on kiva, koska voi pitää pihaoven auki päivän ajan, ja mäyräkoiraakaan ei tarvitse seitsemän aikaan aamulla väkisin raahata raitille, vaan voin alottaa päivän työt ensin aamulla ja mennä ulos vasta hiukan myöhemmin – kun on jotain toivoa saada Mauri-setä ylös sängystä.

Opetin kummallekin koiralle nuorempana erikseen kommennot ”pissaa” ja ”kakkaa”, ja siitä on nykyään kyllä hyötyä tuon unikeon kanssa kommunikoidessa.

Tänään käytiin aamulenkillä klo 10, tapahtumien kulku oli suurinpiirtein tämä.

Päästyämme kävelytielle (n 15 metriä meidän ulko-ovelta) Mauri istahtaa alas, ja pällistelee unissaan silmät puoli-ummessa ympärilleen.

Minä: ”Menetkö käymään Mauri pissalla?”

Mauri: ”Jaa, niin juu sitä pissaa” *etsii lähimmän puskan ja lorottaa kaiken kerralla kuin palokunnan hevonen tyttöpissa-asennossa, silmät hädin tuskin auki pysyen*.

Mauri on aina suhtautunut koiven nostoon pissatessa varsin rennon oloisesti; se nosti nuorempanakin yleensä jalkaa nojaten sitä puun runkoa tms vasten. Vanhemmiten se on alkanut tekemään tyttöpissoja jos ei löydy sopivaa ”nojaa” jalan nostoon.

Pissasession jälkeen mäyräkoira kääntyy ajatuksissaan jo kotia kohti, sitä ei kiinnosta tässä vaiheessa ollenkaan mihin suuntaan minä olen menossa.

Minä: ”Mauri hei”

Mauri: ”??? Sanoiko joku jotain?”

Minä: ”Sun pitäis käydä kakalla kans.”

Mauri: ”Mjaa, niin, vai että kakalla. No katotaas…” *astuu puoli metriä kävelytieltä pientareelle ja ponnistaa*

Tämän jälkeen mäyräkoira lähtee varmuuden vuoksi juoksemaan kotiin päin, katsomatta edelleenkään mihin suuntaan omistajan nenä näyttää.

Tehtävä on suoritettu joten mäyräkoira on tavattavissa seuraavan kerran aikaisintaan klo 16.

”Hyvää yöt..siis eikun viikonloppua kaikille”

 

Mauri-setä puuhailee

Juhannus sujui meillä rauhallisesti, mutta sen jälkeen onkin puuhailtu vähän yhtä ja toista täällä kotona. Mauri-setä toimii luonnollisesti työnjohtajana aina kun kotona on jotain meneillään – oli sitten kyse ulko-tai sisätöistä.

Meillä on meneillään pihan laatoitusprojekti, ja viikonloppuna käännettiin kitukasvuista nurmea tulevan laatoituksen alta pois. Mauri seurasi projektia sivummalla makoillen, esittäen urosleijonamaisen viileää laumanjohtajaa. Kun sitten tulin kottikärryjen tyhjennysreissulta takaisin, tuli kyseinen leijona minua pihalla vastaan, lönkötellen_muka_edelleen_välinpitämättömänä sisälle nukkumaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että koiralla oli kuono silmiä myöten maa-aineksessa, kuin myös tassut!

Se oli yksinjäätyään päättänyt vähän avittaa kaivuuhommissa, mutta emännän nähden ei sovi esittää yli-innokasta. Sillon leikitään vaan ylintä über-kylmää laumanjohtajaa, ja karjutaan taikka kiroillaan tarvittaessa pihan ohi kulkeville ihmisille ja koirille.

”Kuuluuko sana siellä kadulla, mitä??!!!” Vai sanonko uudestaan??!!”

Sisätiloissa on myös meneillään hieman muutostöitä, olen ostanut pari uutta huonekalua ja sekös mäyräkoiraa riemastuttaa. Sillä on nimittäin mielestään aina ollut yksinoikeus huonekalupakettien avaamiseen  raivopäiseen aukirepimiseen, jopa siinä määrin että sitä saa toppuutella ettei huonekalut mene naarmuille jo ennenkuin ne on saatu paketista.

Tuskin yhden paketin silput oli saatu lakaistua pois alta lattian nurkkaan, kun Mauri iski jo kiinni seuraavaan – kuka tässä silppuria tarvitsee kun on tämmönen monitoimikone jo omasta takaa!

”Katsotaanpa, jos otan vaikka tästä kulmasta kunnon otteen.”

Sitten vielä luontaistuoteasiaa; olen monen muun suomalaisen tavoin ostanut jo parikin kertaa luontaistuotteita ja mm. green powdereita jenkkiläisestä iHerb-verkkokaupasta. Viimeksi tilasin koeluontoisesti pari juttua myös koirille, kun huomasin että siellä on melko tavalla valikoimaa lemmikeille.

Ostin Dancing Paws Joint Maintenance -purutabletteja, joissa on aineksina hainrustoa, maksaa (makua antamaan), aloe veraa, ginkgo bilobaa, kalkkia, magnesiumsitraattia, inkivääriä, sitruksesta uutettua antioksidanttia, glukosamiinia (käytetään ihmisilläkin nivelten hoitoon) ja peltokortetta. Annostus on yksi tabletti päivässä ja mäyräkoiran mielestä maku on ilmeisen kohdallaan, koska se tapsuttaa nykyään jo keittiöön kuullessaan, että otan purkin käteeni.

Maurilla on usein helteisillä keleillä kainalot alkaneet hiertymään, mutta mitään vauvatalkkia en ole halunnut sille kainaloihin laittaa, koska sen haju on mielestäni voimakas ja oma atoppinenkaan ihoni ei oikein kestä talkkia. Löysin iHerbistä Nutribioticin Body & Foot Powderia , jossa ei ole talkkia eikä hajusteita, vaan se on tehty maissitärkkelyksestä, ja siihen on lisätty tea tree -jauhetta ja greipinsiemenpulveria antibakteriaalisiksi vaikuttajiksi. Koostumus on aivan talkin kaltainen, joten sitä saa aika hyvin sipaistua mäyräkoiran kainaloihin niin että se pysyy siellä myös. Tätä varmaan tulen käyttämään itsekin, jos ne helteet sieltä vielä tänä kesänä tulee – meidän kummankaan iho siis ei ainakaan ensi kokeiluissa reagoinut mitenkään negatiivisesti.

Tämän ei ole tarkoitus olla mikään iHerb-mainospostaus, ajattelinpa silti näistä mainita siltä varalta että joku muukin iHerb-tilaaja innostuu kokeilemaan 🙂

Hyvää juhannusta!

Mauri-setä väittää, että kun koira syö ruohoa, niin silloin se ei kuule mitään. Siltä ainakin näyttää, mutta mahtaako sittenkään olla totta?

”Kautta harmaiden partakarvojeni, sanoiko emäntä jotain?”

 

Tämä juhannus on hiukan katkeransuloinen, tasan kahdeksan vuotta sitten meille nimittäin tuli pieni noutajatyttö juuri juhannukseksi.

Mauri ja sisko lekottelemassa juhannuksena 2004.

Yritin ottaa Maurista kasvokuvaa juhannustoivotukseen, mutta se käänsi minulle selkänsä kameran huomattuaan….alla lähin korvike salaa zoomilla napsaistuna. Oikein rentouttavaa ja aurinkoista juhannusta kaikille!

”Aurinkoa ja herkkuja kaikkien juhannukseen, sanon minä!”

Kotitoimistolla

Minulla on onneksi se etu, että voin tehdä mieleni mukaan töitä kotoa käsin. Koirien sairastaessa tms tilanteessa siitä on ollut paljon apua, lisäksi on kiva tietää, että koirien pidempi yksinolo rajottuu yleensä vain n. 3 varsinaiseen toimistopäivään viikossa.

Maurihan käytännössä kyllä vaan nukkuu koko sen ajan, kun teen töitä. Joskus se herää miettimään hetkeksi syntyjä syviä.

”Mitäköhän tänään on ruoaksi?”

 

Näin viime yönä unta Mirasta. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Mira lähti pois. Unessa Mira oli rauhallinen ja oma vanha itsensä, vaikka kipua ja hätää. Silittelin ja halailin Mirkkistä kovin ja kehuin sitä hyväksi tytöksi (sillä meni kirjaimellisesti aina oikein rinta rottingille kun sille sanoi että ”hyvä tyttö”). Kerroin unesta aamulla ystävälleni, hän sanoi että Mira tuli varmasti luokseni kertomaan että sillä on nyt kaikki hyvin, eikä enää ole kipuja. Ajatus tuntui niin lohdulliselta, että pirautin varmuuden vuoksi taas pienet itkut. Ja toiset vielä tätä kirjoittaessa.

Toivottavasti nähdään unessa pian uudestaan, Mirkkis-kulta!

Mauri-setä etsii seuraa

Vaikka olemme viimeisen viikon ajan yrittäneet nähdä mahdollisimman paljon meidän koirakavereita, Mauri tuntuu silti olevan hiukan yksinäinen siskon mentyä pois. Eihän se mikään ihme olekaan, noutajan lähtö jätti suuren tyhjyyden meidän koko perheeseen, mutta varmasti erityisesti myös Maurille – ne olivat tiivis kaksikko kahdeksan vuoden ajan, ja koko sinä aikana vain muutaman yön erossa toisistaan. Mauri ei ole kuitenkaan etsinyt siskoa tai vinkunut tms, vaan ikävä tulee ilmi ulkoillessa.

Kun lenkkeilemme kadulla Maurin kanssa kahdestaan, se on suorastaan liikuttavan kiinnostunut muista koirista (uusi piirre tämä, ennen ne ei kiinnostaneet kuin pullistelumielessä), katsoen tarkkaan jo kaukaa lähestyviä koirakkoja – lisäksi  se haluaa monesti kadulla lähteä kulkemaan ohikulkevien koirien perään.

”onhan tässä kieltämättä ollut vähän siskoa ikävä”

Mauri-setä tapaisi siis varmasti mielellään uusia ystäviä (niitä ei voi koskaan olla liikaa), lenkkeilyn ja muun kivan merkeissä. Erityisesti kivat tytöt ja pienet sosiaalista kaipaavat pennut pk-seudulta olisivat tervetullut lisä menevän vanhapoikamäyräkoiran ystäväpiiriin.

”Ai että uusille kavereille kuvaa, no jos sitten tämän kerran…”

Mauri-setä ei kuvaamisesta kamalasti välitä, joten tässä sai olla nopeana…

”Jaa, että pitää katsoa suoraan kameraan, olisit heti sanonut”

Saatiinpa senssikuvat sentään otettua, ennenkuin Mauri-setä ilmotti että nyt alkoi päikkärit, se iski päänsä tyynyyn ja kieltäytyi enää poseeraamasta.

”Jo RIITTÄÄ, nainen!”

Mauri-sedän viikko

Mauri on nyt ollut ainoa koira talossa viikon ajan. Vähän jännitti etukäteen, miten se sopeutuu uuteen tilanteeseen mutta olisihan se pitänyt tietää, että rautahermoinen Mr Cool selättää tilanteen sata kertaa paremmin kuin surun murtama omistajansa. Muutamia huomioita viikon varrelta;

1. Mauri-setä on alkanut ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen nirsoilemaan ruoasta.

Se on parina iltana ruoan saatuaan mulkaissut ensin kuppiin, ja sitten minuun, kuin sanoen että ”Siis tätäkö ihan tosissaan tarjoilet..??”

Yksi ilta se napsi nappuloita yksitellen kupista, ja syljeskeli niitä mielenosoituksellisesti pitkin lattiaa; ”ptuih, ptuih, tässä sun nappuloillesi”. Jolloin piika hyvin koulutettuna palvelusihmisenä syöksyi tietysti heti sotkemaan rasvatonta raejuustoa nappuloiden sekaan (toim. huom: ensi kerralla aion pysyä tiukkana, nyt piikamoodi meni päälle ennenkuin huomasinkaan…). Kahden koiran taloudessa mäyräkoirakin pisti kiltisti suuhunsa sen mitä eteen laitettiin, koska se tiesi että sapuskat katoaa pian muihin suihin.

2. Mauri-setä ei halua ruokailla yksin.

Sen mielestä on ilmeisen sivistymätöntä syödä illallista ilman asiaankuuluvaa seurustelua.  Jos yritän siirtyä ruoan tarjoiltuani muihin hommiin, mäyräkoira lakkaa syömästä ja lähtee perääni.

3. Mauri-setä on saanut kolme kertaa pentuhepulin.

Harmaapartainen setäkoira on juossut peppu pyöreänä hurjaa vauhtia pienessä kaksiossani asunnon päästä toiseen ja takaisin, eestaas. Mahtavan Mäyräkoiramiehen ja Suuren Siskonpuolustajan virkaa toimittaessaan sen käytös oli asiaankuuluvan arvokasta aina. Kun enää ei ole siskoa jota puolustaa öin ja päivin, voi setä näköjään välillä vähän jo relata. Tämän huomaa myös siinä, että Mauri ei ole vahtihaukkunut juuri ollenkaan, kun se ennen karjui ja kiroili pienimmästäkin epäilyttävästä äänestä.

4. Mauri-sedän mielestä lenkkeily yksin omistajan kanssa on täysin tarpeeton ajanviete.

Se ei liiku suosiolla mihinkään kotikadulta ellei meillä ole kaverikoiria mukana, vaan keskittyy mielummin täyspäiväiseen naapurikyttäykseen kotikadun varrella. Piikaa hiukan nolostuttaa seisoskella vieressä seuraneitinä kytän häpeämättömästi kytätessä ja kyylätessä ohikulkijoita ja naapureita.

Löysin vanhan videon jokusen vuoden takaa, missä koirat leikkivät Chimu-kaverin kanssa. Maurilla on uinnista muhkea turkki, ja kuten tavallista, aivan omat jutut meneillään muiden leikkiessä.

Leikkiä

Hyvää viikonloppua kaikille!

Hiljaista on

Tänään en ole vielä itkenyt ikävääni Miran menetyksen johdosta. Eipä kellokaan toisaalta ole vielä paljoa. Elo tuntuu oudolta yhden koiran taloudessa, ja koti kovin tyhjältä sen päätouhon ollessa poissa. Miran tavarat ovat yhä paikallaan, en ole raaskinut edes siivota sen sänkyä pois saunasta, enkä siirtää valjaita siitä, mihin ne perjantaina laskin. Vaikka järki sanoo että Mira on mennyt, tunnetasolla on vaikea käsittää, että se ei muka tulisi vielä takaisin.

Mauri oli Miran viimeisinä aikoina usein levoton ja vinkuvainen, sen vuoksi kiikutin mäyräkoiran niin äkkiä viime viikolla sinne anaalirauhasten tarkastukseenkin, kun ajattelin että se vinkuu omia vaivojaan. Ollessamme kahden ensimmäistä iltaa mäyräkoira oli kuitenkin täysin rauhallinen, ja on ollut sitä siitä asti. Se ei ole etsinyt noutajaa ollenkaan.

Jollain tasolla minusta tuntuu, että Maurilla on ollut hätä sen aistiessa siskon kivun ja pelon ja nyt se tietää että Miralla ei ole enää hätää, ja että sisko on mennyt. Voi olla että inhimmillistän mäyräkoiraa liikaa, mutta siltä minusta tuntuu.

Mauri-sedän onkin sitten parempi elää ainakin satavuotiaaksi.

Sisko ja sen veli

Suurin suru

Mainitsin viime postauksessa, että Mira-noutajan selkävaiva vihoittelee jälleen. Sille tuli muutama vuosi sitten välilevypullistuma, tai oikeastaan sen välilevy kollapsoitui eli hajosi. Tämä tapahtui Miran hypättyä metsässä jäisellä kalliolla liian korkealle, se tippui väärässsä kaaressa suoraan kankulleen alas, jolloin muutenkin jo huononkuntoinen välilevy sanoi sopimuksen irti.

Koska Mira ei tässäkään vaiheessa näyttänyt kipua eläinlääkärissä, vammaa (ontumista) hoidettiin ensin pitkään revähdyksenä, eli hoitona oli lepo ja kipulääkitys. Vasta kun Mira kehitti selkeät halvausoireet takajalkoihin, päätettiin ottaa magneettikuva jossa varsinainen vaivan syy löytyi. Tässä vaiheessa konsultoin kahta neurologia ell:n lisäksi mahdollisesta leikkauksesta, ja yleinen mielipide oli, että hermovaurioita on jo ehtinyt syntyä, eikä niitä leikkaamalla saada korjattua. Joten Miraa ei leikattu vaan päätettiin katsoa miten pärjätään jatkossa tarvittaessa levon ja lääkityksen voimin.

Mira tuntui toipuneen hyvin, kunnes vuosi sitten kesällä se sai kesken uintireissun kovan kipukohtauksen, jonka tuloksena kiikutin horjuvajalkaisen neidin uuteen magneettikuvaan. Tilanne selässä oli kuitenkin ennallaan, ja Mira tuntui toipuvan tästäkin kipulääkityksellä ja levolla.

Samanlainen kohtaus toistui taas tänä keväänä, ja uudestaan toissa viikolla. Mira alkoi myös vetäytymään kotona omiin oloihinsa, se vietti käytännössä kaiken aikansa kotona saunassa jonne tein sille pedin. Mauri kävi sitä välillä komentamassa ulos saunasta, mutta loppuaikoina Mira ei enää kuunnellut mäyräkoiraa.

Miran vointi huononi selkeästi parissa viikossa, ja konsultoituani viime keskiviikkona eläinlääkäriä, tein elämäni tuskallisimman päätöksen.

Mirasta tuli eilen uusi tähti taivaalle,vasta 8-vuotiaana. Olin Miran vieressä loppuun asti, ja neiti sai lähteä nopeasti ja rauhallisesti, ennenkuin se ehti alkaa pelkäämään eläinlääkärissä oloa.

Ikävä on niin suuri että se tuntuu fyysisenä kipuna, eikä itku lakkaa millään. Meiltä on perheenjäsen kuollut. Koti tuntuu aavemaisen tyhjältä ja hiljaiselta kun yksi puuttuu.

Miten tästä voi selvitä??

”Jos niin pitää tapahtua että tulen heikoksi
ja tuskat tekevät levon unettomaksi,
silloin teethän mitä pitää tehdä
sillä tätä viimeistä taistelua ei voi voittaa.
Tulet olemaan surullinen, ymmärrän sen
mutta älä anna murheen pysäyttää kättäsi.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin pysymistä
rakkautesi minuun täytyy kestää koetus.
Vie minut sinne missä minun tarpeeni hoidetaan,
ja pysythän kanssani loppuun asti.
Pidäthän minua vakaasti ja puhut minulle
kunnes silmäni eivät enää näe.
Toivon että aikanaan ymmärrät
kuinka hyvä olit minulle päästäessäsi minut pois.
Vaikka häntäni hyvästit on heilauttanut,
tuskalta ja kärsimykseltä olen pelastettu.
Älä murehdi että se olit nyt sinä,
jonka piti tämä raskas teko tehdä.
Olemmehan olleet niin läheiset – me kaksi – nämä vuodet,
tunnen suuren rakkauden kyyneltesi takaa.”

Tämä runo lohduttaa hiukan, mutta nyt tuntuu itsekkäästi vaan siltä, että haluan koirani takaisin hinnalla millä hyvänsä. Ikävä on liian suuri.

Rakas Mira

 

Elliä ja komeilua

Sunnuntaisin olen yleensä pitänyt koirien hoitopäivän, ellei muita menoja ole. Viime sunnuntain sateinen ja kolkko ilma sopi tähän tarkoitukseen hyvin.

Mäyräkoiran kauneud komeudenhoito alkoi siis tällä kertaa mani-ja pedikyyrillä (= kynsien leikkuu ja tassukarvojen trimmaus), sitten käytiin furminaattorilla turkki läpi ja lopuksi harjattiin vielä kunnolla.

Hoidon lopuksi koitti korvien putsaus, ja mäyräkoiralle se kaikkein epämiellyttävin osuus – anaalirauhasten tyhjennys. Maurin ko rauhaset on aina tyhjentyneet hiukan huonosti, joten pyysin joku vuosi sitten eläinhoitajaa opettamaan minulle, miten voin tyhjätä ne itse kun näyttää siltä että ne koiraa vaivaavat.

”Mitä?? Ei mun pepussa mitään vikaa ole, se on täydellinen”

Maurilla on kerran ollut toisessa anaalirauhasessa paise, koska mahataudin seurauksena rauhanen tukkeutui ja tulehtui. Kokemus oli aika traumaattinen meille molemmille, koska paise ei näkynyt koiran kropassa mitenkään ennenkuin se puhkesi verta vuotaen – Maurin peffaan tuli siis yhtäkkiä vaan ylimääräinen verta vuotava reikä.

Tällä kertaa tyhjennyksen aikana Mauri vinkaisi hiukan, ja koska minusta näytti siltä että paikat on vähän turvoksissa, soitin varmuuden vuoksi maanantaille eläinlääkärin.

Eläinlääkäri kuitenkin totesi että rauhaset on tyhjät (tyhjennys onnistui) eikä paiseesta  tms näkynyt mitään merkkejä. Mauri on todennäköisesti vaan hangannut peppuaan maahan rauhasten ollessa täydet, että paikat oli ärtyneet. Hoidoksi saatiin suihkuttelua vedellä ja hydrokortisonisalvaa.

Tässä vaiheessa Mauri-setä oli kyllä jo melko kypsää kauraa – takapuolen käpistely kahtena peräkkäisenä päivänä loukkaa kuulemma vakavasti mäyräkoiran itsemäärämisoikeutta!

”Nyt riittää jo käpälöinti!”

Seuraavaksi onkin sitten ell:n ajanvarausvuorossa noutaja, sen vanha selkävaiva vihoittelee taas melko tavalla.