Terve kamelit, se on Mauri-setä täällä pitkästä aikaa!
Oltiin tosiaan matten kans kumpiki reissussa tovi, matte kiers maailmaa ja mää pistin maailmaa järjestykseen toisella puolen kaupunkia. Artun Mai se nääs arveli ihan oikein, että eihän hoidossa olo ole mikään syy mäyräkoiran rutiineista joustamiseen, no siis ei todellakaan!
Pidin hoitotädin ruodussa, ei ollu yks eikä kaks kertaa ko se täti huusi aamulla, että ”Mauri anna mä nukun ihan hetken vielä” herätyskellon soitua, mut ko emmää kuuntele moisia löpinöitä kotonakaan, ni miks olisin kuunnellu hoidossakaan – eikäkö komento YLÖS heti ko kello soi, sanon mää. Aika on rahaa, ja mää tartten sit heti aamupusujen jälkeen samantien hopusti sapuskaa ja pisulle, jotta jaksan sitte taas nukkua. Näin on. Siinä vaiheessa saa mun puolestani palvelusväki tehä sitte mitä haluaa, mut ylös on noustava ko ”mäyräkoiralle ruokaa”-kello soi aamulla.
En tietty pelkästään komennellu siellä hoidossa, kyllä mää sitte hoidin vahtihommat puolestani myös – hoitotätin naapurilla meinas valahtaa löysät pöksyyn, ko mää olinki piha-aidan takana kyttää valvomassa pihamaata, ja haukuin ukon sitte varmuuden vuoks pataluhaks sen pistettyä nenänsä asuntonsa pihaovesta ulos. Ei kyllä ulkoile naapurit tässä kylässä ilman mäyräkoiran lupaa, oltiin sitte hoidossa tai ei.
Matte sanos et näki matkallaan komeita maisemia, mut mää vaan kysyn; onko muka mitään niin komiaa ko mäyräkoira??? Vertailkaa ny vaikka itte, tämmösistä maisemista ekaks puhu matte:
Ja tästä puhuin minä:
Matte höpötti aamulla jotain ensin maanantain ell-keikasta ja silmälääkäristä, mut se puhu varmaan ittestään. Se ko on väitti että mää en nää enää kovin hyvin. Pyysin saada (hah hah, miten niin pyysin) huomauttaa kuitenkin, että meikäläisistä mää en oo se, jolla on paksut kaksteholasit, joten että täti kattoo sitte peiliin vaan, ko näköasioista aletaan puhumaan. Nih.
Mukavaa viikonloppua kaikille,
t. Mauri-setä
Komiat pärjää aina 