Monthly Archives: huhtikuu 2012

(Pentu)kuume hurahti korkeuksiin….

Eilen kun oltiin tulossa lenkiltä kotiinpäin, kävelimme meidän lähellä olevan koirapuiston ohi. Siellä aitauksessa leikkikavereita odotteli 4 kk vanha pitkätukkaisen mäyräkoiran pentu, ja koska Maukka selvästi bongaa lenkillä aina mäyräkoirat, oli pentua mentävä aidan raosta tervehtimään.

VOI ETTÄ KUN SE OLI SÖÖTTI!!!! Kyllä emäntä-ihminen meni moisen näkemisestä aivan pois tolaltaan 🙂 🙂

Hiukan haikeana sitten illemmalla muistelin, millaista se aika oli melkein 10 v. sitten, kun oli mäyräkoiran pentu talossa. En vaihtaisi päivääkään sen jälkeen pois, mutta olihan toi Maurikin aika lystikäs lapsi. 🙂

Pikku-Dumbo n 3 kk ikäisenä hepulissaan vuonna 2002

 

Samainen "Pikku-Dumbo" päiväunilta herätettynä huhtikuussa 2012

 

Toivottavasti nähdään sitä pentua lisääkin jatkossa, nyt ei ole mäykkykavereita ihan naapurissa ollutkaan hetkeen, kun Maurin suuri ihastus pk-kaniinityttö Lola muutti pois.

Mainokset
Categories: Uncategorized | 6 kommenttia

Mäyräkoiran kouluttamisesta…

tämä oli pakko tulla pikapostaamaan – onkohan joku vakoillut epätoivoisia yrityksiäni kouluttaa mäyräkoiraa..!? 🙂 🙂

Categories: Uncategorized | 4 kommenttia

Synttäreitä

Tänään juhlittiin noutajatytön 8-vuotissyntymäpäiviä ulkoilemalla aurinkoisessa kevätsäässä lempikamujen kanssa, sekä tietty lyhellä pulikoinnilla meressä – synttäreiden kunniaksi. Vielä ei koiria uskalla päästää veteen kuin hetkeksi, ettei tule vesihäntää tms.

Katsoessani synttärikuvia harmaapartaisista kavereistani, en enää tunne pelkkää ”juhlahumua”, vaan myös pientä hirvitystä siitä, miten lujaa vuodet näiden karvaisten kavereiden kanssa kiitävät ohi.

Lupaan jälleen kerran lujasti mielessäni yrittää arvostaa jokaista päivää, joka meillä on ilo lenkkeillä yhdessä, niin räntäsateessa kuin auringonpaisteessakin.

Mira 8 viikkoa, elämä vasta edessä vuonna 2004

Mira 8 viikkoa, elämä vasta edessä vuonna 2004

Kun olimme noutamassa 8-viikkoista Miraa omaan kotiin, Miran kasvattaja sanoi minulle että ”tämä on sitten tosi herkkä tyttö”. Onneksi kasvattaja on ollut apuna joka tilanteessa, ts häneltä on saanut asiantuntevia ja asiallisia neuvoja aina, kun olen niitä kysynyt — koska Miran kohdalla arvio piti todellakin paikkaansa, tosin ymmärsin vasta myöhemmin, mitä se ”herkkyys” koiran kohdalla tarkottaa….ennenkaikkea sitä, että Mirkkis on aina tarvinnut aika pehmeän otteen kaikessa ja sitä, että olen sille varma johtaja johon voi luottaa joka tilanteessa. (Mauri kun puolestaan on niin kovapäinen, että sen kanssa on saanut möhlätä enempikin, ilman että mäyräkoira on ollut moksiskaan.)

Mira on ollut kahdesta koirastani se, joka on pakottanut minut oppimaan sen, että omat tuntemukset ja olemus vaikuttaa paljon myös lähimmäisiini – se on aina ollut todella herkkä reagoimaan minun fiiliksiin, ja kouluttaessakin piti kantapään kautta oppia se, että selvitän aina tarkkaan itselleni, mitä koiralta vaadin, ENNENKUIN vaadin mitään. Aloittelevana koiranomistaja sorruin Miran ollessa nuori useamman kerran siihen, että esim toko-koulussa lähdin toteuttamaan ohjaajan antamaa tehtävää ymmärtäen vain puolittain vasta itsekin, miten annettu käsky oli tarkoitus opettaa koiralle. Siitähän ei seurannut kuin sotkua alkuun, kunnes tajusin itse kysellä sitten vaikka sen seitsemän kertaa ohjaajalta (=niin monta kuin oli tarpeen), että tiesin varmasti mitä olin tekemässä.

Kumpikin koirani on siis opettanut omalla tavallaan minulle paljon, ja sen myötä kumpaankin koiraan on myös muodostunut oma, uniikki tunnesiteensä.

Hyvää synttäripäivää siis Mira Pitkätassulle!

Mira 8-vuotiaana 22.4.2012

.

Categories: Uncategorized | 2 kommenttia

Mäyräkoira on terapiakoira

Tällä viikolla meillä on töissä ollut ehkä 13-vuotisen alalla oloni kamalin viikko –  liittyen tähän jo suomalaisessa yrityselämässä vakiokäsitteeksi tulleeseen YT-prosessiin.

Tiistaina, kaikista mustimpana päivänä, kun  juoksin toimistolla paikasta toiseen kaaoksenhallinnan merkeissä,  tuli yhtäkkiä ihan kamala koti-ikävä koirien luokse. Mieleeni hiipi siinä kaiken ympärillä olevan hädän ja ahdistuksen keskellä, kuinka ihanaa se on, että kun menen tänään tästä painajaisesta kotiin, niin minua on vastassa kaksi iloista, onnellista hännänheiluttajaa, joita kiinnostaa ainoastaan se, että ”ihanaa kun tulit kotiin!”.

Kun sitten illalla istuin melkoisen aivokuolleena sohvalla, Mauri toimitti taas juhlallisena terapiakoiran virkaa. Ollessani  surullinen tai ahdistunut (tai sairaana) kaksi koiraani reagoivat hyvin eri tavoin; noutaja vetäytyy omiin oloihinsa mahdollisimman kauas minusta, ja mäyräkoira liimaantuu itsepintaisesti minuun kiinni ja haluaa nuolla käsiäni tai kasvojani taukoamatta.

Sama toistui vuosia sitten, kun kotiuduin suuresta leikkauksesta sairaalasta. Noutaja vetäytyi saman tien isäni (joka oli luonani auttamassa) kylkeen, mutta Mauri ei suostunut yölläkään liikkumaan mihinkään vierestäni, vaan piti huolen siitä että oli minussa kiinni koko ajan. Silloin vähän hirvitti, koska 25 cm leikkaushaava oli tuore ja olo sen mukainen, mutta Mauri ymmärsi tilanteen ja käyttäytyi vielä normaaliakin rauhallisemmin.

Kun Mauri sitten nojaa minussa kiinni terapiatarkoituksessa, siinä on jotakin todella lohdullista. Siitä huokuu lämpö ja voima, melkein kuin se yrittäisi siirtää minuun ajatuksen voimalla jaksamista ja hyvää oloa.

Tällä viikolla olen taas kerran ollut erityisen kiitollinen terapiakoirastani. Mäyräkoira on kaikkine kepposine, kommervenkkeineen ja muine omituisuuksineen minulle kultaakin kalliimpi kaveri.

Sen kohdalla seuraava quote pitää erityisen hyvin paikkaansa:

“Not Carnegie, Vanderbilt, and Astor together could have raised money enough to buy a quarter share in my little dog.” 
― Ernest Thompson Seton

Lopuksi vanha skannattu kuva vuodelta 2003, tämä on otettu Maurin 1-vee syntymäpäivänä 24.9.

Terapiakoira Extraordinnaire, Mauri the Great.

Categories: Uncategorized | 2 kommenttia

Underwater dogs….

Liittyen edelliseen postaukseen, oletteko nähneet tämän valokuvaajan otoksia sukeltavista koirista? Aivan uskomattomia otoksia: Underwater dogs.

Categories: Uncategorized | 2 kommenttia

Loiskis ja molskis!

Vielä viime maanantaina meri oli jäässä, mutta tänään kun käveltiin isäni luota kotiin rantaa pitkin, oli meri kuin ihmeesti jo sula. Joten emäntää vietiin kuin pässiä narusta suoraan uimapaikalle, kaksi vesipetoa vaativat päästä heittämään talviturkit!

Tässä perheessä mäyräkoira on kahdesta koirasta se, joka lähti uimaan heti pentuna ensi kerran vedessä käydessään. Noutaja ui käsipohjaa 3-vuotiaaksi asti, kunnes kantti kesti lähteä pulikoimaan pidemmälle.

"Jokohan tämä on tarpeeksi syvällä?"

Mauri on siis aina ollut melkoinen vesipeto, jopa niin että siskokin on jäänyt välillä rannalle ihmettelemään:

"Veikka veikka, Viroonko asti meinasit kroolata?"

Mauri ei pelkää kovaakaan aallokkoa, vaan tarvittaessa mäyräkoira sanoo sillekin kovan sanan….

"Eipä tulla tassuille, kuuluuko sana?!?!"

Kaikista veteen liittyvistä harrastuksista Maukalle mieluisin on kuitenkin se, mitä emäntä vähiten toivoisi mäyräkoiran vedessä harrastavan (tietenkin), eli sukeltaminen. Mäyräkoira on nuoresta asti pitänyt suorastaan kunnia-asianaan  sukeltaa veden pohjasta kiviä, jopa siinä määrin että mökkiviikon aikana niitä kertyviä kiviröykkiöitä on saanut pikkuhiljaa alkaa heittämään takaisin järveen – mäyräkoiran näkemättä tietenkin.

"Otatko aikaa kauan jaksan pysyä pinnan alla?"

Maurille on ostettu vuosien aikana vaikka minkälaista kelluvaa uimalelua siinä toivossa, että koira alkaisi pitämään itsensä pääsääntöisesti veden pinnalla, mutta seuraavaksi pitää kai alkaa tutkimaan löytyykö jostain sukellusvälineitä koirille…

Uimakausi on siis avattu, nyt toivotaan että sinilevä pysyy poissa kauan ja pitkään!

Lopuksi vielä kuva toisesta selkeästi vedestä nauttivasta mäyräkoirasta; sain tämän tuttavaltani, enkä ikävä kyllä tiedä kenelle omistaa tekijänoikeus, mutta kuva on niin mainio että postaan sen silti. Tämä ei siis ole Maukka  – mutta voisi hyvin kyllä olla 🙂

Hyvää alkavaa viikoa!

Tuntematon nautiskelija

Categories: Niitä näitä | 2 kommenttia

Mystery solved

Nyt selvisi tämäkin mysteeri, eli miten nakkikoirat syntyy.

Hyvää viikonloppua!

Categories: Uncategorized | 2 kommenttia

Nukku-Mauri

Ikääntyvälle mäyräkoiralle nukkumisesta tulee luonnollisesti koko ajan isompi juttu. Maurille se on ollut sitä aina.

Mauri on niin aamu-uninen, että sillä ei ole mikään kiire ulos ainakaan ennen klo 10 aamulla, mitä myöhemmin mennään niin sen parempi. Kun edellisen kerran jouduin mäyräkoiran ulkoiluttamaan ennen toimistolle lähtöä jo klo 07 aikaan aamulla, niin naapuritaloyhtiöstä tuttu koiranomistaja nauroi meidät nähdessään, että ”Vie nyt se mäyräkoira jo takas sänkyyn, eihän sillä pysy silmätkään auki…”. Ja niin se melkein olikin, mäyräkoiraa on turha houkutella kauniina aamuinakaan mihinkään muualle kuin korttelikierrokselle. Noutaja taasen olisi aamuvirkkuna koirana valmis vaikka matkalle kuun ympäri, vaikka heti kello viisi aamulla.

"Jaa aamulenkille vai, ei nyt ehdi kun pitää nukkua vielä."

Maurille on myös vanhemmiten tullut tavaksi olettaa, että mäyräkoira on se joka tässä huushollissa päättää, koska lauma vetäytyy yöpuulle. Se painelee mielestään sopivan nukkuma-ajan tultua pimeään makuuhuoneeseen ja huutelee sieltä tarvittaessa vaikka tunnin meille naisille (minä ja noutaja), että sopii tulla nukkumaan sieltä. Jos ei sana kuulu niin kohta kuuluu tassujen tapsutus, kun pitkätukkainen pomo saapuu suurin elkein naisväkensä luokse ihmettelemään, että ”mikäs on kun ei sana kuulu”.

Tämä käytös ei rajoitu koti-oloihin eikä omaan naisväkeen, koska Mauri oli kuulema toiminut aivan samoin ystäväni luona hoidossa ollessaan. Kun kaveri oli sitten vihdoin älynnyt mäyräkoiran komennon ja mennyt makuuhuoneeseen, oli mäyräkoira loikannut sänkyyn, iskenyt päänsä tyynyyn ja nukkunut yhdessä asennossa kuin tukki aamuun asti. Otti vissiin voimille komennon pito vieraassa huushollissa.

Noutaja sen sijaan itselleen tyypillisesti odottaa kiltisti, koska ihminen päättää vetäytyä yöpuulle, ja liittyy sitten joukkoon. Neidillä on erikoinen tapa nukkua suu auki, se näyttää uneksiessaan lähinnä Punahilkan isoäidiltä:

"Mitähän meillä on aamupalaksi huomenna....zzzzz".

Mistähän muuten johtuu, että mäyräkoiran (ajoittain kovakin) kuorsaamisen ääni tuntuu lähinnä rauhoittavalta kuunnella – ihmisuroon kuorsaamisen äänestä kun itsellä ainakin tulee aika nopeasti halu tukahduttaa äänen lähde tyynyllä tms käteen ensiksi sopivalla esineellä.

Categories: Niitä näitä | 2 kommenttia

Johan nyt on markkinat!

Mäyräkoiralle on ollut ”hiukan” vaikea uskoa, että koska suussa on tikkejä, niin kaikki kova purtava on kielletty -mukaanluettuna päivittäiset hammastikut, jotka on tavattu nauttia illallisen jälkeen.

Koska saavutetuista eduista ei ole tässä talossa tapana luopua taikka tinkiä, on tällä viikolla emäntä saanut koirien iltaruoan jälkeen ensiksi osakseen kivenkovaa tuijotusta ja sanatonta guilt trippiä:

Mää tuijotan sut nainen kumoon, jos ei tipu hammastikkua ja sassiin, niin totta kun nimeni on mäyräkoira.

Mäyräkoira on epäuskoinen; alkaako piika dementoitumaan, kun ei tajua että hammastikut on vielä saamatta?!?

Kun teräksenkova tuijotus ei  sohvalla istuvaan omistajaan tehoa, otetaan käyttöön äänitehosteet: ”Hmmm…” ”HMMMMM!!” (tässä vaiheessa äänenkäyttöä tehostetaan tarvittaessa tönäisemällä dementikkoa tassulla jalkaan).

Komennon jäätyä vailla vastakaikua (tai mäyräkoiran saatua vastaukseksi ”ei sulle voi nyt tikkuja antaa, kun ell kielsi” -tyylisiä täysin päättömiä tekosyitä), otetaan käyttöön vaihtoehtoisesti lattialle kyljelleen heittäytyminen, jossa sitten huokaillaan värisevällä äänellä tyyliin ”mitään pahaa en oo koskaan tehnyt ja tää on sitten palkkana”, tai sitten söpöstely:

"Pusi pusi täti, stikkaa tikku"

Koska emäntä yrittää edelleen pysyä kovana, päättyy episodi yleensä mäyräkoiran osalta murjotukseen, jota höystää epämääräiset uhkailut kiireellisestä hätäpuhelusta Pelastakaa Mäyräkoirat ry:lle.

"Kyllä ne siellä Pelastakaa Mäyräkoirat ry:ssä kauhistuvat, kun kuulevat miten täällä mäyräkoiraa kohdellaan..."

Tätä mäyräkoiran painajaista tietysti vielä lisää se, että samaan aikaan jatkuu tinkimätön nakkiolennon laihdutuskuuri. Ensimmäisen kuukauden aikana tulos oli -800 gr ja tästä intoutuneena emäntä on päättänyt kivenkovaan jatkaa kuuria.  Semmonen pikku detalji tietysti Maurin mielestä on tässä(kin) asiassa täysin unohtunut, että mäyräkoiraa ei ole moisesta kuurista alunperinkään konsultoitu ollenkaan.

Toimitus pyytää anteeksi kuvien kehnoa laatua; ne on otettu kännykällä, koska viimeistään tässä vaiheessa jo muutenkin kameraa inhoava koira olisi kääntänyt linssiä kohti sen osan itsestään, mihin ”ei aurinko paista”.

Categories: Uncategorized | 2 kommenttia

Sisko ja sen veli

Jottei meitä päästä syyttämään syrjinnästä, on lienee paikallaan esitellä myös mäyräkoiran perheessä asuva toinen koira. Mira on huhtikuussa 8-vuotta täyttävä vanhaneiti, merkkiä sileäkarvainen noutaja.

Miraa voisi luonnehtia sanoilla ADHD Extraordinnaire, se rakastaa yli kaiken ihmisiä mutta muut koirat on sille enempi tai vähempi samantekeviä – ainakin niin kauan kun eivät tunge samalle ruokakupille….Miran rooli laumassa on yleensä olla hälyytyksen tekijä; se haukahtaa kerran ja tämä yleensä riittääkin siihen, että Mäyräkoira ryntää paikalle Ritari Rohkean haarniskassaan ja aloittaa hurjan haukun varmuuden vuoksi joka suuntaan.

Kun kirjoitan noutajasta Maurin siskona, tämä todellakin pitää paikkaansa siinä mielessä, että niiden välillä ei ole koskaan ollut mitään romanttista – Mauri koitti kerran nuorempana viritellä ”jotain”, mutta yritys päättyi mäyräkoiran kannalta nolosti siihen, että Mira heitti mäyräkoiran selälleen ja piti siinä juuri sen kriittiset 20s. tehden täten selväksi, että ”ajoittaisia suukkoja lukuunottamatta mitään ei tipu. Eikä tule koskaan tippumaankaan”.

Fiksuna miehenä mäyräkoira ymmärsi viestin kerrasta.

Sisko ja sen veli
Categories: Uncategorized | 2 kommenttia

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.