Onko siellä orava?

Mauri-setä ei juuri välitä oravista, eikä niistä kamalasti innostu vaikka niitä olisi näköpiiriissäkin, mutta noutaja onkin sitten toinen juttu…

Maan johtava kurrekyttääjä työssään

Erikoisinta Miran kurrekiinnostuksessa on se, että se ei pyri jahtaamaan kurreja, vaan todellakin himoitsee vaan päästä kyttäämään niitä – kun kurre osuu näköpiiriin, niin noutaja haluaa mahdollisimman lähelle kyttäämään; se istuu alas ja tuijottaa kurrea hievahtamatta vaikka tunnin jos annetaan. Eikä todellakaan nää eikä kuule mitään, mitä ympärillä tapahtuu.

”KURRE!!”

Mira myös haistaa oravat kaukaa, ja muistaa yleensä pitkään missä kohtaa lenkillä on viimeksi kurreja bongattu  -yrittäen luonnollisesti aina viedä meidät lenkillä taas samaan suuntaan. Pari päivää sitten se tuijotti lähietäisyydeltä kahden kurren kirmailua ylösalas pitkin puun runkoa, siinä oli jo noutajan silmämunat nyrjähtää 🙂

Olemme siis meilläpäin melko tavallinen näky – kolmikko, joka majailee puistikossa puun juurella noutajan tuijottaessa tiiviisti puiden latvaan, ja mäyräkoiran töniessä omistajaansa, että ”eiköhän tää oo jo nähty – moneen kertaan..”

Mikähän oravissa niin mahtaa noutajaa kiinnostaa?

Miten Maurista tuli Mauri-setä?

Olen välillä viitannut mäyräkoiraan nimellä Mauri-setä, ja ajattelin kirjoittaa hiukan siitä, mistä tämä kutsumanimi on peräisin.

Koska Maurilla oli piilokives, ja lisäksi vielä perinnöllinen silmäsairaus – punktaatti keratiitti  – joka todettiin Maurin ollessa 4-vuotias v.2006, oli aika selvää että Maurista ei tule suvunjatkajaa. Muuten olisin kyllä hankkinut komialle koiralle tarvittavat meriitit ja halunnut itselleni Maurin pennun, totta kai 🙂

Maurin veli on kuitenkin niittänyt mainetta ja mammonaa näyttelykehässä, ja ehtipä tekemään pentujakin, joten Maurista tuli v. 2005 ihan oikeasti Mauri-setä.

Lempinimi on vaan vahvistunut vuosien varrella, koska Maurilla on erityisen lempeä luonne lasten ja pentujen suhteen; se on meidän taloyhtiön lasten suosikki, ja lisäksi pomminvarma sosiaalistamiskumppani pienille koiranpennuille. Jos näemme kadulla lapsia tai pentuja, niin Mauri haluaa usein jäädä odottamaan että pääsisi tervehtimään lähempää.  Sen lapsirakkaus on suorastaan liikuttavaa, ja varmasti juontaa juurensa siitä, että vietimme paljon aikaa yhdessä siskontyttärien kanssa näiden ollessa pieniä.

Tämän lisäksi Mauri on tosiaan melkoinen terapiakoira aikuisille, siitä kirjoitinkin jo yhdessä aikaisemmassa postauksessakin. Se pitää tehtävänään huolehtia kaikista, Mahtava Mäyräkoiramies kun on!

Suuri sielu pienessä ruumiissa – Mauri-setä! ❤

Huh hellettä!

Tänä viikonloppuna on täällä pk-seudulla ollutkin tosi lämmintä, ja se yleensä tarkoittaa sitä, että mäyräkoiraa ei juuri lenkkeilyt kiinnosta. Paitsi ne, joilla pääsee joko a) uimaan b) automatkalle tai c) molempiin.

Meillä on tosiaan kävelymatka rantaan, mutta kun tarpeeksi lämmin ilma tulee, niin koirat pitää melkein laittaa suihkuun kotiin tultua, että ne viilenevät lenkin jäljiltä. Noutaja menee usein oma-alotteisesti kesäkuumalla pimeään kylppäriin suihkukoppiin jo valmiiksi odottamaan suihkua 🙂

Mauria kun ei perinteisesti paljon kiellot kiinnosta, niin uimarannallakin yritys rajottaa uimakertoja on lähinnä saanut aikaan ao reaktion….senpä vuoksi koira uikin vielä hihnassa, pelkään meriveden edelleen olevan sen verran viileää, että sieltä voisi pitkän pulikoinnin tuloksena saada vesihännän tms.

”Ptruu! Nyt ei ikävä kyllä oikein kuulu tänne asti, mitä se emäntä siellä huutelee..”

Mirkun blogissa oli hauska video Mirkkulaisen iltapuuhista, Mauri on myös aina ollut kova petaamaan, ja sillä onkin tosiaan yleensä peittoa ja muuta nukkumapaikalla mihin kaivautua oikein kunnolla. Rutiineihin kuuluu hurja raapiminen tassuilla ja kuonolla pehmusteiden töniminen juuri oikeaan kohtaan.

Välillä Mauri tykkää kaivautua oleilemaan peittojen sekaan kyllä muutenkin, vaikka vaan huilaamaan ja kuivattelemaan kovan uimarupeaman jälkeen. Tänä viikonloppuna siihen on ollut liian lämmin, mutta esimerkiksi sateisena päivänä jälkeen mäyräkoira viihtyy vällyjen alla muutenkin kun vain nukkumaan mennessä.

Välillä on kiva miettiä syntyjä syviä mökillä takkatuleen tuijotellen

Mäyräkoiran kouluttamisesta

Koska Mauri on jo 9,5-vuotias, meidän rutiinit on jo moneen kertaan hiottu eikä varsinaisesti aivan uusia asioita ole tullut opetettua mäyräkoiralle enää toviin.

Muistelin kuitenkin Maurin ensimmäistä vuotta, jolloin uusia asioita opeteltiin yhdessä koko ajan. Maukka on aina ollut perinteinen mäyräkoira siinä mielessä, että se tietää mielestään parhaiten miten asiat kannattaa tehdä. Mauri on kyllä oppinut kaiken tarpeellisen arkitottiksen, mutta se on oppinut sitä itsekseen ja omaan tahtiinsa – sen kanssa oli pakko myöntää jo varhain, että mitkään tokosulkeiset ei tuon koiran kanssa toimi. Jäljestyksessä sitten taas, (Maurin suuri intohimo) koira tiesi sanomattakin mitä tehdä  – se tajusi homman nimen ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Arkisemmista asioista; kun esim yritin opettaa sille ”kierrä” käskyä, niin että se kiertäisi lenkillä takaisin hihnansa kanssa tolpan, puun tms takaa, niin Mauri jähmettyi aina paikoilleen tuijottamaan minua sen näköisenä, että ”niin, KIERRÄ NAINEN”.  Sen mielestä minä voin ihan yhtä hyvin olla se, jonka kannattaisi kiertää hihna suoraksi tolpan ympäriltä.

Maurin ollessa noin puolivuotias yritin opettaa sitä antamaan tassua, ihan huvin vuoksi siis. Mauri istui edessäni ja minä olin lattialla polvieni varassa toistamassa käskyä. Mauri katsoi minua järkähtämättä kasvoihin sen näköisenä, että ”en ymmärrä mitä hiton hyötyä tästä tempusta muka on”. Eikä siis suostunut reagoimaan käskyyn mitenkään edes tarjoamalla mitään temppuja varalle (niinkuin noutaja tekee). No, otin Mauria sitten tassusta kiinni ikäänkuin esimerkiksi siitä, mitä siltä odotetaan, samalla kun toistin käskyn ”anna tassu”.

Mäyräkoiralta meni tässä vaiheessa tasapaino, joten se kaatui kyljelleen lattialle. Sillä hetkellä Maurin ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa koiran maatessa liikahtamatta kyljellään lattialla tassu edelleen omistajan kourassa…..

Tämä sarjakuva kuvaa Maukan asennnetta koulutukseen/suoriin komentoihin täydellisesti. Snoopyssa taitaa sittenkin olla ripaus mäyräkoiraa mukana 🙂

Herkkuja kullekin

Jokin aika sitten postasin kuvan, jossa oli mukana myös lahjaksi saamani kaksi mäyräkoira-mallista aterimenpidikettä. Innostuin näistä esineistä jo lahjan saadessani niin, että päätin yrittää kerätä näitä 8 kpl, eli koko ruokapöytääni mahtuvan kattauksen määrän. Menneellä viikolla minua lykästi, ja löysin näitä 3 kpl! Nyt tilanne näyttää jo varsin lupaavalta, kun yli puolet kokoelmasta on kasassa.

Mäyräkoira-armeija kasvaa lupaavasti.

Alkuviikosta saapui myös uusi lähetys koirien kuivaruokaa. Mauri ja ”sisko” ovat syöneet jo pidempään Defu Senior -luomuruokaa, ja autottomana sellaisen 12,5 kg:n säkin hankinta on aina tuottanut hiukan päänsärkyä, koska vaikka sitä voi tilata Suomestakin maahantuojan kautta netistä, niin kuljetus pitää silti hakea postista. Löysin jokin aika sitten liikkeen, jonka hintaan kuuluu kotiinkuljetus ja sitä kautta ruoan hankinta on onnistunut hyvin. Pieni miinus siinä tietysti on, että hiilijalanjälki kasvaa kun tilaa yksityisesti toimitukset Saksasta asti, mutta ainakin kuljetus tapahtuu maa-ja vesiteitse rahtiliikenteenä, eikä esim. lentokoneella.

Kyseisessä kaupassa myydään sitten tietysti paljon muutakin hyvää, ja koska yritän pitää huolen, että koirat saisivat säännöllisesti jotain pureskeltavaa, niin nyt tarttui tilaukseen myös vähärasvaiset puruherkut:

Nämä on kuivattuja naudanliharullia, minkä ympärille on kääräisty kuivattu kananfilee. Rasvaa näissä on muistaakseni 3 % ja yksi tuollainen pötkö on noin 5 cm pitkä, joten se sopii just hyvin mäyräkoiran suuhun. Maukka on näihin niin hulluna, että se hotkaisee oman rullansa nopeammin kuin noutaja.

Syötin ennen koirille ihan normipuruluita, mutta Maurin maha ei niitä oikein kestä, joten on pitänyt keksiä jotain muuta purtavaa – nämä tuntuu tässä vaiheessa aika hyvältä vaihtoehdolta.

Lisäksi meillä on uimakausi alkanut oikein kunnolla; asumme järven ja meren välissä, joten näinä päivinä minua lähdetään kyllä melko määrätietoisesti viemään veden ääreen riippumatta siitä, mihin suuntaan kotoa lenkille lähdetään….

Ongelma vaan on siinä että merivesi ainakin on varmasti vielä aika kylmää, ja koska mäyräkoira suhtautuu aika intohimoisesti sukeltamiseen, niin pulahdukset on pakko vielä pitää aika lyhyinä – ja siis kertaluonteisina. Tämä aiheuttaa tietenkin ”keskustelua” emännään ja kummankin vesipedon kanssa joka päivä.

”Pakko päästä veteen, pakko päästä veteen…”

Aurinkoista toukokuun loppua kaikille!

Hau hau, sanoi mäyräkoira

Bongasin viime viikolla meidän paikallisesta K-kaupasta uusia koiranherkkuja, ja koska Mirkku oli tätä merkkiä muistaakseni juuri kehunut, ostin minäkin nyt pussin testattavaksi.

Kyseessä on Hau Haun kanapalat, ne on siis 100% kuivattua kanaa eivätkä tuoteselosteen mukaan sisällä muuta.

Paketti on tämännäköinen (kuvassa myös iki-ihanat mäyräkoira-aterimenpidikkeet, jotka sain kaverilta lahjaksi)

Varmaan tarpeetonta sanoakaan, että KYLLÄ KELPASI! Yleensä Maurikin ottaa namit nätisti kädestä, mutta nyt mäyräkoira meinasi purra minua kerran jo sormeen, sen verran himokas oli ote näiden palojen perään…

Tähän yhteyteen on pakko laittaa vanha valokuva mökkireissulta;  kaverit sanoo aina, että voi kun Mauri poseeraa niin runollisesti siinä, mutta oikeasti tämä kuva on otettu juuri sen jälkeen, kun grilliherkut oli syöty eikä enempää ollut tulossa….

Mäyräkoiran metkut jo tuntien Mauri kyllä pohtii mielestäni selkeästi tässä, että ”antakaa lisää grillikanaa tai hyppään järveen, niin totta kuin nimeni on mäyräkoira!”

Komian koiran koristeet

Tästä aiheesta on otettu Maurin kanssa useampi erä vuosien varrella, mutta ilmeisesti ottelu jatkuu. Kyse on nimittäin mäyräkoiran ihmeellisestä mieltymyksestä minusta ei niin kovinkaan miellyttäviin asioihin…

Perjantai-iltana olimme lenkillä, kun alkoi satamaan kaatamalla. No, mehän ei olla sokerista tehty joten jatkettiin lenkkiä. Kesken kaiken Mauri alkoi ihan vimmaisena piehtaroimaan keskellä kävelytietä. Menin oikein katsomaan että mistä se mäyräkoira nyt niin innostui, mutta koska tiellä ei näkynyt mitään niin asia jäi mysteeriksi.

Juuri ennen kotikadulle kääntymistä sama tapahtui uudestaan, ja tällä kertaa hoksasinkin kyllä melko nopeasti mistä oli kyse; Mauri pyöri elämänsä innolla tuoreessa SUURESSA kasassa linnun kakkaa….kun se nousi ylös, niin sen selästä siis kirjaimellisesti valui tätä tavaraa.

Mäyräkoira oli loppulenkin niin polleeta poikaa että, se tapsutti rintakarvat rottingilla sen näkösenä, että ”no niin, kerrankin on mielekkäät kakat tabakit niskassa”….taikka siis selässä.

Ilo loppui lyhyeen, kun päästiin kotiin ja totuus valkeni; vaahtokylpy odottaa! Kun sitten suihkuttelin Maukkaa, niin huomasin että sen tukassa (= pitkissä korvakarvoissa) oli takussa musertuneena kuivuneita kastemadon palasia – eli se eka piehtarointi olikin ollut sitten käytännössä kastematojen murskaamista!

Kun sitten oli saatu pestyä sekä linnun kakka että kastemadonpalaset mäyräkoiran turkista, Mauri oli niin suivaantunen oloinen hienon reissun saamasta hölmöstä lopusta, että se paineli suoraan sänkyyn mököttämään. Kun houkuttelin sitä hakemaan namia pesun palkaksi, niin sängystä näkyi peiton seasta vaan pitkätukka, joka ilmeellään kertoi, että ”pidä namis”.

Meillä on siis mäyräkoiran kanssa hiukan eri käsitykset siitä, mitä on koiran paraatikuntoon laittaminen – minulle se ei todellakaan ole linnunkakka ja kastemadot!

”On se kumma kun ei mäyräkoiramies saa edes mielensä mukaan koristautua..”

Hyvää äitienpäivää!

Naapurikyttä numero 1

Maurilla on tapana kytätä tarkkaan ja häpeilemättä kadulla kulkevia ihmisiä ja koiria. Välillä se on suorastaan noloa, kun mäyräkoira lyö mielestään epäilyttävän henkilön bongattuaan liinat täysin kiinni, eikä suostu liikkumaan ennenkuin on katseellaan seurannut, että kyseinen ”hiippari” menee varmasti eteenpäin. Se todellakin tuijottaa ihan häpeilemättömästi ihmistä suoraan kasvoihin koko sen matkan, kunnes ohittaja on varmasti mennyt tarpeeksi lujaa tarpeeksi kauas.

Yksi ilta vastaan tuli nainen berninpaimenkoiran kanssa. Mauri istahti saman tien kuin liimattu kadulle kyttäämään meitä ohittavaa koirakkoa.

Tässä kyseisessä tapauksessa tapahtumankulku oli seuraava:

1. Mauri bongaa koirakon, istuu alas keskelle katua tuijottamaan ”kyttäilmeellään” ohittavaa paria.
2. Ohittavan koirakon ihmisjäsen nauraa ääneen virkaintoiselle mäyräkoiralle.
3. Mäyräkoira TUHAHTAA suureen ääneen paheksuvasti, edelleen tuijottaen naista tiiviisti.
4. Nainen nauraa vielä kovempaa.

Onhan se nyt ihme ja kumma, kun että käydään naapurikytälle vielä nauramaan päin näköä!

”Kukas tuolla kulkee, ja mitäs asiaa se täällä oikeen toimittaa..??”

Aiheesta toiseen, olen alkanut katselemaan mäyräkoiralle omaa sänkyä. Sillä oli pentuna sänky, ts pahvilaatikko missä oli patjat yms. Voitte varmasti uskoa, että sängyn elinikä oli pienen piraijan omistuksessa aika lyhyt, ja siitä lähtien mäyräkoira onkin omistajan elkein maata rotkottanut siellä missä ihminenkin, eli sohvalla ja sängyssä.

Maukka on kuitenkin jo yli 9,5-vuotias, joten jatkuva päivittäinen hyppiminen sohvalle ja takaisin luulisi käyvän hiukan luiden päälle, ottaen huomioon että tämä urho on siis mäyräkoiraksi varsin karskia tekoa (=liian suuri). Sen vuoksi olen alkanut miettimään että jos sille hankkisi tarpeeksi mukavan sängyn sohvan viereen, niin joskohan tuo nakkiolento alkaisikin majailemaan siinä.

Vinkkejä hyvästä koirapedistä otetaan vastaan, asiaa tutkailtuani olen miettinyt että ainakin sängyn tai sen osien pitäisi olla hyvin pestävissä, ja tietty muutenkin kestävää laatua (Maukka on kova poika ”petaamaan”). Tämmönen näytti aika hyvältä, mutta oikeaa kokoa on vaikea virtuaalisti arvailla: Orthobed Oval. Vai olisikohan sittenkin fiksuin vaihtoehto semmoinen perinteinen kova muovipeti, johon sitten laitetaan tarpeeksi (pestäviä) pehmukkeita. Hmmm.

En ole mikään himoshoppailija, mutta koirien tarvikkeita hankkiessa on vuosien varrella tullut tehtyä sen verran virhehankintojakin, että tutkailen nämä jutut mielummin kunnolla etukäteen.

Erittäin suuri todennäköisyys kun kuitenkin on, että Maukka haistattaa pitkät koirasängyille muutenkin; nehän on normikoiria varten ja hän on sentään The Boss.

”Sehän nähdään, kuka tältä sohvalta siirtyy lattialle nukkumaan, muahhahhaa…”

Nukkumista ja kuuhulluutta

Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että mäyräkoira olettaa olevansa tämän huushollin pomo. Tietenkin, eihän se muuten olisi aito rotunsa edustaja…Iän myötä mäyräkoiralle tulee aina vaan lisää asioita, joista tuo mahdoton makkara olettaa automaattisesti olevansa vastuussa ja täysin päätäntävaltainen. Yksi sellainen on nukkumaanmenoajat. Kirjoitan tuon sanan monikossa, koska se todella on sitä.

Kun sain Maurin kotiin 12-viikkoisena (se oli jäänyt peruutuksen vuoksi kasvattajalle, siinä kävi meikäläisellä TUURI), niin olin lujasti päättänyt, että koira nukkuu sitten omassa sängyssään. Nukuttuani sitten kolme yötä niin, että toinen käsivarsi roikkui sängyn reunan yli pientä pentua lohduttamassa, ja heräiltyäni siitä huolimatta vähän väliä pennun hurjiin itku-ja hyppkohtauksiin, kun se yritti sänkyyni, totesin 4. yönä että ”no tule nyt sitten tänne sänkyyn_vähäksi_aikaa.” Siitä lähtien olemmekin sitten nukkuneet kylki kyljessä jo melkein 10 vuotta.

Nyttemmin mäyräkoira on sitten päättänyt, että hän ei haluakaan mennä edeltä käsin sänkyyn kun alkaa nukuttaa, vaan että sinne on siirryttävä yhtäaikaa koko lauman, silloin kun HÄN on sitä mieltä että nyt käydään nukkumaan. Eli monesti viikonloppuisin ja loma-aikoina, kun valvonkin normaalia pidempään, alkaa meillä seuraava show:

Istun sohvalla katsomassa leffaa tms, kun mäyräkoira päättää käpsytellä makuuhuoneeseen päin. Muutaman minuutin päästä yleensä käydään seuraava dialogi:

Mäyräkoira (huudellen pimeästä makuuhuoneesta): Hmmmmm (matalalla äänellä)

Minä: <hiljaisuus>

Mäyräkoira: HMMMMMMMM

Minä: <hiljaisuus>

Mäyräkoira: Komentoa/Vinkunaa/huokailua/murinaa/vikinää

Kun mitään ei tapahdu tässä vaiheessa, tapsuttaa mäyräkoira seuraavaksi tukka pystyssä kurkkimaan sohvan kulmalta, että ”Onkos naisella mahdollisesti kuulossa jotain vikaa???!!”

Noloa tunnustaa, että olen sitten välillä hermostuneena päätynyt huutamaan takaisin, että ”Mä en tule vielä nukkumaan kun katson tän leffan ensin loppuun, usko!!”

Ja joskus olen antanut periksi, pistänyt TV:n pois päästä, sammuttanut valot, ja painellut mäyräkoiran kylkeen nukkumaan.

Ei epäilystäkään, kuka tässä talossa  päättää kaapin paikan.

Pyhimys itse, St. Mauri.

Viime yönä oli täällä pk-seudulla näkyvissä valtavan hieno täysikuu, siitä intoutuneena pakkasin minäkin kameran jalustan ja painelin vielä ennen keskiyötä kuuhulluilemaan – mäyräkoiran vastalauseista huolimatta.