Wanhuus ei tule yksin

Terve kamelit,

Wanhuus, taikka siis kypsä ja herraskainen ikä, ei tule yksin, sanotaan. Se pitää paikkaa munkin tapauksessani; se nimittäin on tähän mennessä tuonut mukanaan lisääntyvät hammasongelmat, ja kilpikonn eikäkö -rauhasen vajaatoiminnan. Kerron jälkimmäisestä eka;

Sillon taannoin, ko multa otettiin rasvapattinäyte, niin elli ehdotti että otetaan kilpirauhaskokeet kans, ko mul istuu noi kertymät silleen aika lujassa eikä lenkkeilykään kovasti huvita. Noo, otetaan vaan, sanoi matte. Multa ei tietty kysytty mitään, joten pistin vaan tapani mukaan pääni tiukasti matten kainaloon piiloon ellin pistäessä neulalla.

Ja niinhän siinä kävi, että me ollaan nyssit matten kans taas yhessä asiassa samiksii, kummallaki on hypomania ja ny popsitaan yhessä kiltisti purkista tyroksiinia. Matte väittää että mää olisin mahollisesti jo hiukan piristynykkin; pari kertaa oon melkein vahingossa lähteny nääs jo lenkille matten kans kaksin, mut oon kyl kääntyny sit heti takas, ko oon hoksannu että mitä tuli tehtyä. Ja paino on pudonnu 800 grammaa keväästä, niistä haimiksen ajoista.

Hammasongelmista sit, niitä mul ei ollu koskaan nuorena, taisin olla 5-vuotias ennenku ekat hammaskivetkään poistettiin, ja sillonki sanottiin että ”ei noita ny välttämättä olis tarvinnu vielä ottaa ko ei siel melkei mitää ollukaan.” Vaan vuosi sitten ko käytiin hammasputsaukses, nii piti ottaa jo yks hammas tuolta poskesta pois kiillevaurion takia. Siks matte on nyssit harjaillu mun hampaita ja muuta, ja puhunu koko aika, et hammaslääkäriin mennään taas, kohan oon varmasti haimahommista toipunu.

No, yks aamu sit viime viikol me noustiin kovin aikaseen, ja lähettiin siitä melko lailla samantie ulkoileen. Mikäs siinä, mää totesin käydessäni puolinukuksissa veskissä tos raitilla, ja olin jo menos kotio, ko matte houkutteli että ”mennääs Mauri tännepäin”. Kuin ollakaan mää huomasin olevani bussissa, ja tuotapikaa ell:n pöydällä. Melkosen katala harhautustemppu.

Hammaskivee multa sitten otettiin veke, ja elli sano että pitäs kohta mennä takas; ko yhes hampaas on reikä, ja joissain muissa hampais ”juurikaula” (mikä lie sekin) näkyvis. Et ne pitäs sitten kuvata.

Mun pitää alkaa harjotteleen mun Pepsodent-hymyä, et tulee sitten hyvä kuva. Mut yhtäkaikki, tää kaikki oli tullu vuodessa. Nyssit ei vaan harjata hampaita joka päivä, vaan otetiin käyttöön myös Hexarinse-suuvesi. En pistä pahakseni, ko se raikastaa hengitystä  – lähetänki täten samantien varsin raikkaita suukkosia kaikille söpöille blokikamelityttösille!

t. Mauri-setä

Eipä ollu kovin kaksinen olo sen ellin käsittelyn jäljiltä, juu ei.

 

Blogikameli on poissa

Suuri Persoona ja hyvä blogiystävämme, Vili, on poissa.

Voimia Vilin kotiväelle!

t. Mauri-setä ja Laura

Öinen kepponen

Terve kamelit,

Muistatteko, ko kerroin että matten tokoliikkeisiin on otettu uusi liike, ja että sitä harjotellaan meillä ahkerasti joka yö? Vaikka ite sanonki, niin oon kyllä hyvä kouluttaja; arvakkaas mitä tapahtu yks yö tässä taannoin?

No me nukuttiin kumpiki sikeesti sängys kuten tavallista, kunnes matte kuuli mun komentoäänen korvissaan. Se ponkas kuulkaa samantien sängystä semmosel vauhdilla, että silmälasitki jäi matkasta, ja hoiperteli puolinukuksissa keittiöön ruokkimaan mäyräkoiraa. Keittiöön päästyään se alko sitte pimeessä tihrustaan, että missäs se kyseinen mäyräkoira on. Ei mua näkyny missään.

Joten sit matte tuli takas sänkyyn, ja sielhä mää olin umpiunessa humppatukka tyynyllä. Olin nääs unissani komentanu mattee, ja sil on menny toi koulutus nii hyvin perille, että se ponkas heti liikkeelle. Että jos pari yötä sitte kuulitte hekotusta jostain, ni se olin mää ko hekotin Tempuriini matten kavutessa itekseen jupisten takas pehkuihi, keh heh.

Rillauksen suhteen meidän koulutus onki sitte vähä enempi alkutekijöissään; vieläkää ei mee perille mattella, että mää ottasi mieluusti muutaki ko pottua rillipöydästä – ei edes vaikka järjestän äänekkäitä miälenosotuksia suoraan rillin vieres,  näättekö ko mul on asiaankuuluvan paheksuva ilme naamal ja silmät sirris…

Tual rillis on viäl ruokaa, ja mää TIIÄN sen. Tästä puhutaan kuule matte viel!

Mut niihä ne kaikki sanoo, et mäyräkoiran hommat ei lopu koskaan. Joten koulutus jatkuu tässäki asiassa.

Aurinkoista viikonlopppua kaikille!

t. Mauri-setä

Uima-allaspileet

Moro kamelit,

tässä joku aika sitten mut kutsuttiin Dessin ja Ringon luo uima-allaspileisiin. Niiden emäntä on kuulkaa ostanut uima-altaan, ihan vaan koiria varten!

Mun matte se sitten arveli, neuroottinen kun on, että ”ei se Mauri kyllä tonne varmaan hyppää”, joten mää päätin sitten (kuten tavallista) näyttää mattelle närhen munat, ja mennä loiskautin tosta portailta altaaseen niin, että kuulu vaan MOLSKIS!

Matte se hölmisty niin, ettei tajunnu edes ottaa musta kuvia uimassa – onneksi Dessin emännällä on hiuka nopeemmat hoksottimet, joten se otti Dessistä huiman vauhtikuvan keskellä piletyksen:

Dessi, tuo ikinuori 12-vee huimapää!

Siellä me sitten pulikoitiin aikamme, ja sitten kuivateltiin pihalla, ennekö siirrytiin pötkötteleen sohvalle. Ja sittehän ne mäyräkoiran hommat vasta alkoiki, ko mun apua Wanhempana Konstaapelina tarvittiin naapurimiehen kävellessä eestaas pihan ohi.

”Jotta meetki sitten suoraan pihan ohi vaan, ukko, etkä jää maleksimaan siihe!”

Dessillä ja Ringolla oli sitten viel ylläri mulle, sain niiltä lahjaks sorsan, jonka sisällä on vinkulelu JA jotain rapisevaa materiaalia siivissä. Matte koitti siinä valistaa, että se on kyl oikeesti kotka tai joku, mutta mää sanoin että se on SORSA, ja sillä siisti. Ja mikä parasta, sain ottaa sen kuulkaa ihaan kotiin asti!

Pidettiin sorsan kans pihavahtia siitä sohvalta käsin.

Uimisen, järjestyksenvalvonnan ja sorsan nutuutuksen kans oli niin paljon hommaa, että yhtäkkii mää sit jotenkin ihan unohdin, mitä mää olin tekemässä.

”Mitä mää olinka tekemäs? Kuka mää oon? Kukas tää on?”

”Ai nii, määhä olinki nutuuttamas tätä sorsaa, niin totta kuin nimeni on Mäyräkoira!”

Kyllä oli kuulkaa kivat pileet, ny vaan kysymys kuuluu enää, että missäs se mun oma uima-altaani viipyy…matte hoi!!????

Mukavaa viikonloppua,

t.Mauri-setä

Täällä ollaan!

Terve kamelit,

mää oon ihan kunnossa, mut tauko plokissa venähti, ko matten koneeseen tuli joku vika, eikä sillä päässy omaan plokiin eikä oikeen mihkään muuallekaan. Sitten matte oli viäl lomalla, eikä senkä takia pitäny mitään kiirusta tilanteen korjaamisessa, vaikka mää yritin kyllä jo vihjata, että tarttis päästä morjestaan myäs virtuaalikameleita.

Mutta tääl ollaan nyssi, vihdoinki! Oon tosiaan ollu kunnos kyl, mut silti jouduin eläinlääkäriin viime viikolla. Ihme touhua, mutku omistaa neuroottisen matten, niin ei tarvii ko vähän henkästä normaalia syvempään, ni eiköhän heti lähetä pillit huutaen vastaanotolle…mää nimittäin ulvasin pikkusen yks ilta, ko matten vieres käpsyttelin. Johonki sattus hetken, mut se meni sit heti ohi. No, mattehan säikähti (mitäs muutakaan), ja alko kopeloimaan mua luvatta joka puolelta.

Sitte se keksi että mul on masusta toinen puali koholla, ja meni tietenki kuuklaamaan heti, että mitäs semmonen vois tarkottaa. Sieltä tuli sitten tuloksena sydämmen vajaatoimintaa ja vaikka mitä, joten eiköhä mua viety sitte heti seuraavana päivänä Ell:n tykö…

Musta otettiin ohutneulanäyte, joka sitten kyllä kertos, et se kohouma on vaan erikoisen mallinen rasvapatti, eikä mitään muuta. Olisin voinu kertoo mattelle sen itekki, mut se ei tossa moodissa ollessaan kuule mitään. Kivulle ei löytyny syytä, mut selkeesti en ollu enää kipiä mistään, joten se pistettiin jonkun hetkellisen vinksahduksen piikkiin. Se oli sit ehkä ihmeellisin asia, mitä täs on tapahtunu – muuten me ollaan vaan elelty niinkö ennenki.

Nykkun on kesä, ni meil on pihaovi auki melkeen koko ajan. Se on gaumeen raskasta, ko joutuu sit kyttään vahtiin pihapiiriä ihan ylitöiks asti, ko hiljanen ja rauhallinen piha on mäyräkoiralle tiätty oikee kunnia-asia!

Järjestyksenvalvoja hommissa

 

Mahottoman hyvää heinäkuun alkua kaikille,

t. Mauri-setä