Synttärihumua

Huomenta kaikki kamelit siellä ruudun takana,

Lupasin edellisessä postauksessa että kerron sitten tarkemmin, miten mun kymmenenvuotisjuhlallisuudet sujui. No nehän sujui HYVIN, sain gaumeesti lahjoja ja herkkua ja pääsin sinne meitin puistoonkin lenkuralle Dessin ja Ringon kanssa. Matte oli päättänyt että vaikka meillä nyt ei yleensä näin gaumeen paljon oo synttäreitä juhlittu, niin että nyt juhlitaan ja kunnolla.

Vaan miten alkoi kemut, ette kyllä usko…. ihan ekaks matte pisti mun kuulkaa kylpyyn, siis KYLPYYN! Oikeen pestiin shampoolla ja hoitoaineella ja mä yritin näyttää kovin surkealta, mutta ei auttanut, kun toi matami oli sitä mieltä että juhlistautuminen alotetaan komistautumisella. Miten mää muka voisin tästä enää komistautua enempi, kysynpä vaan….

No, matte päästi mun sitten kuivattelemaan jäädessään korjaamaan vahinkoja kylppärissä, ja mää kostin parhaalla kuvittelemallani tavalla. Menin kuivattelemaan matten paikalle sänkyyn, pyörin ja hyörin ja piehtaroin ja kaivoin kaksin tassuin kuulkaa niin lujaa, että varmana kutittelin jo ainakin parin kiinalaisen päälakea, ihan varmana.

Kaikki hupi loppu sitten matten kiljasuun, joten oli parempi ottaa naamalle vaan asiaankuuluva mökötys. Mari tosin oli sitten sitä mieltä että määhän on oon ku Tähtien Sodasta, ja vaikken tiedä mikä se on niin se kuullosti niin paljon kuulimmalta, että päätin valkata sen viralliseksi totuudeksi mököttämisen sijaan.

Obi-Wan Mauri.

Juu-u kuulkaa, kunhan rintakarvat oli kuivuneet helokkiöljyhoitoaineen jäljiltä, niin jatkettiin juhlintaa lahjojen merkeissä.

Mari, Dessi ja Ringo antoi oikeen pussillisen lahjoja, aatelkaa. Siellä oli kanaherkku, josta ei saanut kuvia ko mä söin sen jo, ja sitten semmonen koirapatsas mattelle, kakkapusseja, ja mikä parasta, APINA.

Voi että mulla oli kuulkaa hauskaa kun sen APINAN sain, ravistelin sen ensin kunnolla tiedottomaan tilaan ja näytin mattelle, miten tollasia olentoja käsitellään.

Tulin sitten aika pian kuitenkin siihen tulokseen, että se apina tarttee kiireellisen lopotomian ja amputaation, ja koska meissä mäyräkoirissa on kaikissa kirurkin vikaa, niin suoritin toimenpiteen itse siinä meidän sängyllä. Eikä koko hommaan mennyt kuin kymmenen minuuttia! Matte vähän ihmetteli että oliko toi ny tarpeen, mutta mä totesin että mitäpä sitä ei mäyräkoira uusien ystäviensä hyvinvoinnin eteen tekisi, näin on.

Aivoton amputoitu apina, eli mun potilas heräämössä.

Tossa kuvassa näkyykin sitten mun toiset lahjat, matte osti nimittäin semmosen Orthobedin ku mikä Vililläkin on, ja siihen tassukuvioisen fleecepeiton. Kyllä mä sitä koemakasin ja ihan hyvältä se tuntui, mutten ole vielä päättänyt kumpi siihen sänkyyn päätyy nukkumaan, minä vai matte. Ko mullahan on jo sohva ja parisänkykin.

Koetupsluurit uudessa sängyssä, ihan hyvältä tuntui.

Illalla mä sain sitten kuulkaa vielä herkkupullia, voi mahoton että ne olikin hyviä! Matte sanos et se pisti sekasin kanan jauhislihaa, raastettua kesäkurpitsaa ja porkkanaa, oliiviöljyä, valkosipulin kynnen ja kananmunan. Ja paisto sitten ne lihapullat uunissa. En meinannut ees malttaa oottaa että ne on kypsiä, vaan hoputin uunia paistamaan nopeammin. Sitten söin niin kovaa MAISKUTTAEN, että kaikki varmana kuuli, että täällä syödään herkkuja!

Herkkukanajauhispulla

Kun matte korjas loput pullat pakkaseen – en ymmärrä miksei muka saanu syödä kaikkia kun kerta oli synttärit, nih – niin mä sitten kyllä seurasin silmä tarkkana vieressä, ettei se mokoma pistä omaan suuhunsa näitä herkkuja. Kun ne on kerta koiralle tehty niin koira ne myös syö. Piste.

”noin ihan vaan pistät sinne pakkarasiaan ne pullat, etkä ollenkaan livo huulias siinä nainen”

Kun kerta lahjat oli sitten avattu, ja herkkuruoat syöty, niin painelin pidemmittä puheitta päikkäreille. Oli kiva päivä.

The End, nainen. Kamera pois mun naamaltani.

Hyvää viikonloppua kamut!

Miehen iässä!

Terve plokitoverit,

tänä aamuna kuulkaa tapahtu kummia. Matte nousi jo gaumeen aikasin, en tiiä mikä sillekin on tullut kun se on alkanut niin aamuvirkuksi, mutta se alko sitten samantien hypisteleen ja paijaileen ja taputteleen mua, siis ennenkö olin ees kunnolla hereillä, tukkakin oli mulla vielä ihan silmillä ja kaikkee.

Seuraavaksi alko tulemaan vielä pusujakin siihen malliin, että mä sitten kampesin itteni pystyyn sieltä peiton ja Tempur-tyynyn alta, ja jo vähän sit sillai peljästyin, että ou mai gaad,  nyssillä on kyllä pysyvästi parkeerannu liian monta lintua antennille ja mää joudun sukulaisille kohta hoitoon, tai jotain.

Ihan nolotti ton naisen puolesta tollanen käpälöinti heti aamusta, ja kun sillä alko vielä leukakin väräjään ja väpättään kuulkaa niin että mä luulin jo hetken, että sen leuka tipahtaa siitä viel tyynylle, sen verta pahalta näytti tilanne.

Sitten se sanoi mulle että ”Hyvää syntymäpäivää Mauri”, ja totes että mä täytän tänään 10 vuotta. Ihan kokonaiset pyöreät 10 vuotta, aatelkaa! Se on kyllä jo melkonen MIEHEN ikä! Mattella on kuulema kaikkea kivaa tiedossa, herkkudinner ja muuta kivaa, mutkun se ei suostunut kertoo enempää niin munkin pitää sitten kertoa varsinaisesta juhlapäivästä myöhemmin.

Lahjoista parhaimman mä kyllä jo sain, kokonaisen päivän yhdessä matten kanssa – niitä se lupasi mulle paljon lisää, ja se lahja on kyllä parempi kuin mikään muu! ❤

Me pengottiin viikonloppuna kuvia mun 10-vuotistaipaleelta, ja nymmä ymmärrän miksi. Laitan niitä tässä tulemaan teillekin ja painelen tästä päikkäreille – siten tulee juhlapäivällinenkin eteen vähän nopeammin.

Lopuksi totean vielä meille mäyräkoirille niin tyypilliseen vaatimattomaan tapaan, että juu en ole matkoilla, ja otan siis täten vastaan synttärionnitteluja!

—————–

Kuvia 10-vuotistaipaleeltani

Joulukuu 2002: Tässä mä oon 12 viikkoa vanha, ja huomaatteko, että sohva oli jo aika hyvin hallussa mulla.

Tässä on kans 12-viikkoa, mä halusin olla aina maten jaloissa kiinni, jopa sillon kun se oli suihkussa tai tiskasi, joten se teki mulle tämmösen pesän keittiöön tiskialtaan alapuolelle.

Tammikuu 2003: Tässä mä olen 16 -viikkoinen, ja jostain syystä elämä veti kovin miätteliääksi siinä iässä.

Syyskuu 2003: Tämä on mun virallinen 1-vuotissynttärikuva. Rintakarvat ainakin oli lähteny aika hyvin kasvuun jo.

Alkuvuosi 2004: Tässä mä nutuutan 1,5-vuotiaana Ressu Redfordia, joka on muutes mun serkun Tarmon (emännän siskon koira) veli. Taustalla häärii Herra Rasmus Kauniaisista.

Kesällä 2004 sain pikkusiskon. Tässä mä seuraan kun sisko leikkii nurmella, koska pitihän mun isoveikkana sit vahtia että se pärjää.

Juhannus 2004: Opetan 8-viikkoista siskoa uimaan. Se vähän arasteli tota veteen menoa eikä uskaltanut uida kuin käsipohjaa, muutenku että jos mä olin mukana.

Syksy 2004: Me oltiin molemmat siskon kanssa kyllä hyviä tossa laser-nano-nano-katseen käytössä. Ilmasko matte ei mahtanut tässäkään mitään, vaan lähti meidän kans metsään.

Lokakuu 2005: tässä me oltiin kovasti uimaan menossa, vaan ei saatu lupaa kun matte sanos että siinä on liian upottava mutapohja. Vieläkään en ymmärrä miten se meidän uimiseen olis muka vaikuttanut…

Syyskuu 2006: Mun 4-vuotissynttäriposeeraus. Komia kuononikin alkoi tässä jo olemaan kehittynyt täyteen kyömyynsä.

Lokakuu 2006: tässä oltiin toisella mökillä jossa sentään pääsi uimaankin. Melkosen kroolailun jälkeen fiilistellään tässä siskon kanssa järvelle tuijotellen.

Lokakuu 2006: Tässä mua alko jo ”pikkasen” ottaa päähän ton maten naamaan kiinni jäänyt kamera, joten vetäydyin tuijottelemaan järveä vähän sivuummalle. Ei auttanut.

Helmikuu 2007: Tässä me tonttuillaan meidän kotitalon takaa aukeavissa maisemissa. Tuolla me sillon hippasteltiin melkein joka päivä.

Helmikuu 2007: Tässä mä tarkkailen_tarkkaan_kaukana kulkevia hiihtäjiä, niistäkään kun ei koskaan tiedä mitä niillä on mielessä.

Pääsiäinen 2007: Tässä me söpöstellään mattelle namien toivossa. Mää istuin jakkaralla että varmasti yllän kans.

Syyskuu 2007: Sisko piti tässä vahtia sillä aikaa, että mä sain otettua pienet tupsluurit välissä. Me sillain tuettiin aina näissä hommissa toisiamme.

Maalliskuu 2008: Yöpuulla. Siskon kanssa me jaettiin sängyssä aina sama tyyny, se oli sillain kätevää että pysty helposti nuuhkasee aina, että nukkuuko se toinen viel.

Syyskuu 2008: Tapahtu kuulkaa gaumeita; mul tuli semmone iso ruma patti jalkaan, ja elli sanos että se pitää ottaa pois. Tää on ekana iltana leikkauksen jälkeen, tota pakettia piti pitää viikon ja se kysy kyllä kärsivällisyyttä meiltä kaikilta.

Syyskuu 2008: tässä mä toivun edelleen koipioperaatiosta. Kattelin tollein telkkaa peiton alla kun matte teki töitä kotitoimistolla.

Kesäkuu 2009: Matte kutsuu tätä mäyräkoiran ”in the zone” -ilmeeksi, mitä se sit tarkottaakaan. Yks meidän ihminen oli uimassa eikä mun annettu lähteä perään, joten piti vahtia ettei se huku. Siinä kaikki.

Kesäkuu 2010: Meinattiin saada siskon kanssa sorsapaistit suoraan suuhun. Ne lähti kyllä sit karkuun ja sisko väitti että se johtui siitä et mä juttelin tipusille liian kovaäänisesti. En tunnusta.

Helmikuu 2011: Sisko fiilistelee kevättuulta, ja mä vahdin ympäristöäni. Kuten mäyräkoiran kuuluu tehdä.

Toukokuu 2011: Tää se oli jotenkin niin kovin tarttuva kipale, mistä lie johtuukaan.

Syyskuu 2012: tässä mää nyssit kirmaan, miehen ikäisenä mäyräkoirana.

Matte Maurikoulussa

Terve plokikansa,

Mauri-setä täällä taas. Emäntä huomasi mun edellisen postauksen, ja sanoi sitten, että jos kerta on niin kamala hinku uskoutua sinne blogiin, niin että saan kirjottaa lisää. Joten tässä nyssit naputtelen oikeen luvan kanssa.

Viimekertaisen luontopolku-episodin jälkeen oli kuulkaa selvää, että pieni kurinpalautus ja mieliinmuistutus on paikallaan. Emännälle siis, minähän en sellasia palautuksia taikka muistutuksia ota vastaan, vaan pelkästään jaan niitä…Aattelin sitten, että kun kerta meidän pihan lapsetkin käy leirikoulussa, niin tuon naisen voisi laittaa viikoksi Maurikouluun. Ja siellä olikin melkonen intensiiviopetus. Uskokaa vaan.

Alkuviikosta meillä soi ovikello kesken mun parhaiden päiväunien kun mattelle toimitettiin paketti, ja mä suutuin siitä niin gaumeesti, että ensin haukuin sen ovikelloa soittaneen miehen pataluhaksi. Mattekin yritti huutaa siinä jotain, mutta mä en kuullu mitään sen metelin keskellä – näin vaan että sen naama oli kääntynyt muhun päin ja suu kävi kovaa, niinkuin aina. No, se paketti saatiin sisään ja ovi kiinni, kun mä keksin että nyt olis hyvä tilaisuus näyttää tolle naiselle, mitä liiat patoumat voi kuulkaa mäyräkoirassa saada aikaan. Että kattokaa sitten se muistaisi sen kun meinaa ens kerralla painella taas (mäyrä)metsään ilman mäyräkoiraa…

Joten kun matte kuljetti pakettia olkkariin, niin mä painelin kovaa kyytiä paketin perässä, edelleen asiaankuuluvan äreästi  muristen, ja heti kun vaan ylsin, niin iskin purukalustoni kiinni siihen pakettiin! Siinä sai kuulkaa pahvinpalat kyytiä, kun revin laatikon kannen ensin tuusan nuuskaksi ja sitten siirryin eteenpäin laatikon päällä poikittain maaten ja kovaa kiroten – emäntä sai just vedettyä sen tilaamansa tavaran alta pois, mutta kyllä mä silti luulen näyttäneeni sille, mihin mäyräkoira kykenee alta minuutin jos on tarvis. Ja nyt oli.

Olisin kyllä pistänyt säpäleiksi koko laatikon ihan no problem, mutta ajattelin että eiköhän se viesti tästäkin jo tuu selväksi.

No, Maurikoulun intensiivikurssiin kuuluu tietty olennaisena osana myös sellaset pikkuasiat, kuten se, että herätin koko viime viikon tuon naisen öisin klo 03 tienoilla ja sitten vielä uudestaan 05 aikaan vaatien keittiössä ruokaa – ihan vaan noinniinku toistojen tekemiseksi että menee oppi perille. Eikös se kertaus ole opintojen äiti noille kaksjalkaisillekin.

Ja sitten tein aika paljon sitä, että halusin lähteä ulos mutten suostunutkaan kuulkaa sit minnekään, totesin tossa kotitalon nurkilla että ”mjaah, emmä nyt jaksaksaan lähteä” ja painelin kotio. Emännän ei auttanut muu kuin tulla perässä. Joo, ja tietty huusin ja raivosin erityisen lujasti meidän taloyhtiön sakemanni-naapurille aina kun se vaan ilmaantu näköpiiriin. Se kyllä huutaa aina takas, mutta semmosella erikoisella saksalaishaukulla, josta mä en kyllä ainakaan saa mitään selvää.

No, kaikki tämmöset pikku säätämiset alkoi kattokaas sitten tekemään tehtävänsä, kun toi nainen uupusi vallan siihen että piti öisin heräillä ja rampata ulkona ja muuta. Perjantaina me nimittäin nähtiin sitten jo Maxi, ja syksyisestä säästä huolimatta ulkoiltiin ja koirapuistoiltiin Maxin kanssa pari tuntia. Se teki hyvää, Maxi veti kahtasataa taas puistoa ympäri niinku aina, ja mä tutkin sillä aikaa posteja muilta.

Lauantaina sitten lähettiin kuulkaa kylään – siis me MOLEMMAT. Mentiin siis Dessille ja Ringolle; ekaksi me kurvattiin niiden kanssa puistolenkille, ja sitten mentiin niille, saatiin ruokaa, ja hengailtiin niiden kotona aamuyön tunneille asti! Kyllä olikin kuulkaa mukavaa, niiden kotona on puruleluja lattioilla, eikä ne tykänneet pahaa vaikka mäkin ryöstin sieltä yhden ja söin sen sohvalla tyynyjen takana ittekseni. Niiden emäntä onkin koirilleen niin kiltti että siitä olis hyvä ottaa jonkun_tietyn_naisihmisen (?) täälläkin mallia….köh köh ja silleen.

Nämä meidän emännät koitti pelata lattialla Afrikan tähteäkin siinä illan mittaan, ja kyllä mä annoin sit luvan kun olin ensin käynyt kertaalleen tassuttamassa laudan yli ja pyyhkimässä heiluvalla hännälläni kaikki nappulat kumoon. Ettei nääs totuus unohdu kyläillessäkään.

Hauskaa kyllä oli, ja mä sitten nukuin kyllä koko eilisen päivän -mut sunnuntaihan on lepopäivä muutenkin.

Matten kanssa pikkuhiljaa harkitsen, että joko mä uskallan päästää sen luokalta, ja julistaa Maurikoulun syysloman alkaneeksi. Katsotaan nyt. Perjantaina me nähdään taas Maxi, ja lauantaista emäntä puhu jo, että se lähtee aamulla kuvaamaan Maxia, kun Maxi tekee kisadebyyttinsä rallytokossa. Se on kyllä niin kamalan energinen kaveri se Maxi – mä jo ilmotin että jään kyllä lauantaiaamuna mielummin nukkumaan, niin paljon kun Maxista tykkäänkin.

Alla parit kuvat vielä lauantailta, hyvää viikon alkua kaikille!

Dessi ja Ringo

Oli kuulkaa niin mahottoman kiva viikonloppu, että välillä piti laittaa oikeen silmät kiinni että onko tää tottakaan. Vaikka kesken juoksun.

Eikös vaan oo melkosen kaunis puisto meillä?

On kuulkaa melkosen pirtee 11-vuotias neiti tämä Dessi.

Tässä mä tuuletan vähän korviani.

Ja sitten mä tuuletin mun kielen kans. Oikeen kunnolla.

Pakollinen poseeraus mattea varten.

Kuuleeko kukaan?

Terve plokikamelit,

Täällä mäyräkoira. Kirjoitan tänne ekaa kertaa aivan itse sillä aikaa, kun emäntä laittaa ruokaa (itselleen, ei kuulema mulle). Kaappasin sillä aikaa auki jääneen koneen, koska mun on nyt ihan pakko avautua tämän viikonlopun tapahtumista. Tää on aika pitkä tarina, koska mulla on paljon asiaa.

Perjantaina oli normipäivä, Maxi tuli mun kanssa illalla puistoileen ja meillä oli kivaa, ei siinä mitään. Tosin vähäks aikaa sinne puistoon änkesi bokseripoika tyypilliseen bokserityyliin turpa rullalla, mä sitten selitin sille melko lujaan ääneen, että olis niinkö paree pysyy ihan suosiol siel puiston toisella laidalla – emäntä jo sano jossain vaiheessa, että ”pää kiinni, kun ei se sua kuuntele”, mutta mitä toikin matami mistään tietää…

Lauantaiaamuna alko sitten tapahtumaan kummia; emäntä ponkas sängystä jo seittemän jälkeen, ja meinas sitten ihan tosissaan että munkin on pakko muka lähteä aamulenkille jo kahdeksalta – siis LAUANTAINA..?!? No, sain mä sit onneks sen aikaa pysymään silmät auki, että kiersin ton kotikadun jotta pääsin takas sänkyyn. Emäntä tokaisi sitten, että se lähtee messuamaan, ja että mun pitää jäädä himaan. En mä edes oikeen kuullut sitä, kun väsytti niin kamalasti se gaumee aamuherätys, joten menin nukkumaan.

Monen, siis todella monen tunnin (eikös nekin lasketa koirantunneissa, niinkö vuodetkin), emäntä tuli sit kotiin ja totes, että on messunnut ittensä ihan loppuun. Mitä se mulle sitä kertoo,  oli ruoka-aika ja kaikki, niin mulla oli ihan muuta tekemistä…Eikä muuten tuonut edes mitään tuomisia, ittelleen oli ostanut Wanhan Ajan karkkia. Mokoma.

Tänään onneks sit nukuttiin normaalisti, eli kunnolla ja pitkään. Tajusi toi emäntäkin että mua ei voi joka siunaaman aamu kiskoa kukonlaulun aikaan sängystä. Mutta arvatkaa mitä? Kun toi nainen oli kiskassut aamukahvit kitusiinsa, niin se ponkas yhtäkkiä sohvalta ja alkoi pakkaamaan reppua.

”Hyvä hyvä”,  mä totesin, koska reppu pakataan aina kun lähdetään metsään tai uimaan. Reppuun meni myös rahkaa, banaani, vesipullo, mut ei mitään mäyräkoiralle. No, mä sit aattelin että jospa mun eväkset pakataan vikana, ja menin valmiiksi tuulikaappiin poikittain ulko-oven eteen odottamaan lähtöä.

Mutta arvatkaapa mitä kävi. Mua EI OTETTU mukaan! Luontopolulle se oli menossa, mutta sano sit, ettei jaksa mun kans neuvotella joka polun haarassa (mitä neuvottelemista siinä muka on, kunhan kävelis vaan mun perässäni..), ja kytätä käärmeksiä kulkiessaan, kun niitä luikeroita tuol meren rannal kuulema on. Toi nainen on niin sätky käärmeksistä, että säikkyy kuulkaa tummia puunjuuriakin, jos tietää luikeroita alueella asuvan. Mähän en kyllä säiky mitään…Sain kyllä sit pahviin käärittyä savustettua kalkkunaa lähtiäisiks, mutta mikä lohtu se muka on, kun metsälenkki menee sivu suun, kysyn vaan.

Tämän kuvan se kehu ottaneensa lintutornista – kyllähän mäkin olisin tonne päässyt, jos olis yhtä kiltti emäntä kun Jalolla….

Ja pahempaa oli vielä edessä – se oli käyskennellyt meidän vanhalla uinti-ja kahluupaikalla (arvatkaa vaan olisinko mieluusti käynyt uimassa) kans!

”Juu-u, tästä olis kuulkaa hyvin päässyt mäyräkoira uimaan – jos olisin_ollut_mukana…”

Sitten toi nainen oli suunnannut meren rannasta syvemmälle metsään, se väitti että siellä oli opasteet mutta mä en usko. Se on varmasti kysynyt neuvoa joltain vastaantulleelta mäyräkoiralta – miten se muka muuten olis tiennyt mihin kaikista polunhaaroistakaan kääntyä ilman mua.

Ja tää oli kyllä pahin juttu kaikista:

”Alueella on tavattu mm. mäyrä”

Siis voitteko uskoo, nainen lähtee MÄYRÄmetsään ILMAN MÄYRÄkoiraa?!?!

Kyllähän toi tantta on aina sanonut, että se on perushumanisti ja luki enkkua pääaineena eikä osaa matikkaa, mutta että noin yksinkertanen yhteenlaskukaan ei muka onnistu, että mäyrämetsä + mäyräkoira = itsestäänselvyys. Voi pyhä isä.

Löytyisköhän työväenopistosta jotain ”alkeismatikkaa humanistihölmöille” -kurssia jolle voisin ton emännän ilmottaa, että tällasia gaumeita mokia ei tapahtuis enää uudestaan?

”Kyllä määkin olisin noilla pitkispuilla mieluusti käpsytellyt, niin olisin juu jos olis annettu.”

Sitten se uhos vielä illalla, että on ilmottautunut jo ensi kesäksi melontakurssille – sen on kuulkaa parempi olla kakspaikkanen kanootti, jotta voin istua etupaikalla ja näyttää oikeen suunnan noin toistaitoselle ihmiselle, taikka muuten se meloo pian Viroon tai jotain. Sen pitää kyllä sit ensiks ostaa pyörään peräkärry, millä mut voi kuljettaa meren rantaan, kun en oo varma viittinkö kävellä niin pitkälle…mutta tästä me ehitään vielä talven aikana neuvottelemaan.

Kuulkaa siis kamelit, osaatteko sanoa mikä tohon ihmiseen on mennyt?? Voisko se nyt olla sitä keski-iän kriisiä, mistä aina telkkarissa puhutaan?

Mä en tajua enää mitään, olen sen takia tapittanut tota naista koko illan naamaan ja vikissyt pienellä äänellä mut se sanoo ettei kuuntele. Seuraavaks mun pitää varmaan ottaa taas käyttöön mun super-laser-nanonano-katse, että saan sillä porattua jotain tolkkua sillä ton ihmisen päähän.

Pitäkää mulle tassuja, että tää viikonloppu oli vaan joku ton naisen hetkellinen häiriö, eikä sille tuu enempi tavaks touhottaa ympäriinsä ilman mäyräkoiraa (mitä se edes tarkottaa, ILMAN mäyräkoiraa..??).

t. nimim. Epätoivoinen Espoosta (kirjotan nimimerkillä jottei toi matami tiedä, kuka kävi postaamassa sen puolesta)

 

 

Naisten naurattaja

Viime viikonlopun mahatauti on jo muisto vain, ja tällä viikolla on jo käyty moikkaamassa Dessiä ja Ringoakin, tehtiin lenkki yhdessä niityllä missä kaikki kolme tappijalkaa saivat hippastella vapaana.

Olen varmaan maininnut ennenkin, että Mauri pitää kovasti lapsista, erityisesti pienistä tytöistä. Tämä varmaan juontaa juurensa siihen että Mauri vietti nuorena paljon aikaa kahden siskontyttöni kanssa näiden ollessa pieniä. No, eilen sitten kun tulimme ulkona kotipihalle, meitä vastaan tuli 3 pientä sisarusta, jotka asuvat tässä meidän taloyhtiössä. Mauri juoksi tyttöjä vastaan aivan riemuissaan, ja sai sitten ihan täyden riemuhepulin; se kirmasi neljä kierrosta tyttöjen ympärillä pentuhepulissa peppu pyöreänä laukaten, tyttöjen kirkuessa riemusta.

Siinä vaihessa mäyräkoira päättikin sitten yhtäkkiä, että ”työni täällä on tehty”, ja päätti jatkaa matkaa tyttöjen silitysyrityksiset täysin ignooraten. Minunkaan ei auttanut muuta kuin lähteä painelemaan Maurin perään ja jättää hölmistyneet lapset katsomaan peräämme. Mäyräkoira on puhunut: ”Mauri has left the building.”

Huomenna tavataan vihdoinkin taas Maxi, viime viikolla treffit jäi väliin mahataudin vuoksi. Minä menin kuitenkin tapaamaan Maxia silloinkin – ja saamaan vähän flättirakkautta 🙂 – ja tapasin ensi kertaa myös Minni-neidin, kauniin basenjityttösen. Toivottavasti Maurikin pääsee piakkoin tapaamaan tämän kaunokaisen…voin kuvitella jo valmiiksi sen mäyräkoiran gigolo-hännänheilutuksen, kun Minnin kanssa pääsee ensimmäiset nuuhkaisut vaihtamaan.

Minni-neiti puistossa

Lauantaina emäntä onkin sitten menossa Wanhaan Satamaan Kädentaitomessuille, saapa nähdä löytyykö sieltä jotain kivaa myös mäyräkoiralle.  Viime kuussa kävimme ystävien kanssa Tampereella käsityöläismyyjäisissä, ja ihastuin siellä ikihyviksi tamperelaisen korusuunnittelijan töihin. Hän tekee uusiokoruja kierrätetyistä hopealusikoista yms, ja kun huomasin hän on mukana myös lauantaina, niin lähden  kyllä liikkelle ihan ostomielellä – yksi rintakoru jäi niin lujasti mieleeni että sen saatan nyt ostaa, aivan itselleni enkä mäyräkoiralle. 🙂

Myrskyn ja Tuiskun julkaistua blogissaan kuva-arvoituksen tuli minullekin mieleen yksi arvoitus. Allaolevan kuvan nähtyäni nimittäin jopa minäkin jouduin hetken miettimään, että miltähän planeetalta tämä kyseinen olento on kotoisin – hohtavine silmineen tämä mäyräkoira ei välttämättä ihan ensimmäiseksi muistuta Maan asukkia. 🙂 🙂

”Nano nano, vai miten se nyt sanotaankaan Maan mäyräkoiraksi.”

 

Bongasin eilen Facebooksissa tämmöset sademanttelit mäyräkoiralle – mitähän mahtaisi tuo setäkoira tuumata, jos toisin sille moisen pompan kotiin… Minusta se on aika lystikkään näköinen, mutta Mauri the Cool saattaisi olla eri mieltä, tuollaisessa ei paljon naisia nauratella!