Hirmee huoli

Moikka kamelit,

Muistatteko ku kerroin meidän mahtavasta Ukista? Tää sama ukki sai ny kaksi päivää sitten, eli lauantaina, aivoinfarktin, eikä pysty puhuun eikä mitään. Matte sanos että selkeesti se tunnistaa kyllä hänet ja matten siskon, ja nyökkääkin kun kysytään, mutta muuten Ukki on vaan, ja nukkuu suurimman osan ajasta.

Matte on huolesta sykkyrällä, ja melkein koko aika vaan sairaalassa. Sitko se on kotona ni sen silmät vuotaa ihan lakkaamatta ja lujaa.

Määkin menisin sairaalaan ukin kylkimyyräksi kyllä tosi mielelläni, mutku eivät anna. Toimitan siis kotona terapiakoiran virkaa, ja oottelen sillä aikaa ko matte on sairaalassa ukin luona. Ja sit oon kylkimyyränä mattelle, ko se on kotona.

Me ollaan hirmeen huolissaan

Meil voi tulla nyssit pieni tauko plokistaniaan, mulku on tassut täys hommia terapiakoirana. Lähettäkääpä kamut ehtiessänne posiviitista karmaa mun ukin suuntaan, jooko.

Terkuin,

Mauri-setä

 

Tarkkailussa

Matte sanos tos yks päivä, että ”kuis sä oot Mauri niin hiljanen, ku nukut vaan koko aika”. Sitten se tarkisti mun korvat ja suun, ko se jo mietti että onko mul joku tulehus jossain, mikä vetää miehen hiljaseks. Ei ollu.

Eikö koira saa ees rauhassa olla vaan ajatuksissaan enää? 

Sen jälkeen matte sano epäilevänsä että mää oon masentunu, tai jotain. Matte alko jo puuhaan gaumeesti, et ny tehään mäyräkoiralle se sama testi, ko minkä Heli Laaksonen teki sänkyllens:

”Tätä mää epäili. Mu sänk o masentunu.
Hän makka kaikep päivä pujamas
ja huaaakaile vaan kova ääne.
Mää oti Mee naiste testi
ja kyseli:

1. Onk paha miäl? O.
2. Eik mikkä huvit? Ei.
3. Väsyttäk? Nimpaljessuksest.
4. Tulek uni? Ei millä.
5. Paruttak? Valla.
6. Nauruttak? Mikkä.
7. Ark kaattu pääl? Ko sein.
8. Onk vaikkia? Voi voi senttä.
9. Misä unelma ova? Hevom persses.
10. Es sunkka sää ittiäs
tappa meina? Onk sänkyjaloil kiivet
parvekkeen kaitte yli.

An mää auta.”

(Heli Laaksonen: Sänky kans)

Mut mää sanoin, että hulluha sää oot, jos meinaat että mäyräkoira alkaa mihkä naistenlehtien testikysymyksiin vastaileen. Matte anto sit periks, ja totes että ”hyvä on, mut sä oot nyt Mauri tarkkailun alla -jos ei meno piristy niin mennään lääkäriin.”

Ai että MÄÄ oon SE, joka on tarkkailussa? Hah hah! Määhän oon joutunu tarkkaileen tota tätii jo kohta viikon ko haukka, että se muistaa ottaa avaimet mukaansa ennenkö vie mua ulos.

Että sehän sopii, kytätään sitten molemmat toisiamme! Katotaan vaan kumpi voittaa!

kyräilevin terveisin,

Mauri-setä

Hyytävä vääryys

Moro kamelit!

Jokku varmaan muistaa, ko viime perjantaina uhosin pistäväni ton matten pilatestunnille, että saan nukkua rauhassa ilman paparatseja.

No, toteutin kyllä suunnitelmaani mielestäni varsin tehokkaasti, ja mattella oli jo jumppakassi pakattuna ja takkikin päällä, ko se yhtäkkiä sai päähänsä, että mäyräkoira pitää viedä ulos ”ihan pikaseen vaan vielä”.

Vähän kummastelin, mutta aattelin sit, että jos sen ny saa tolla lähtemään nopeammin sinne jumppaan, niin mikäs siinä. Kun ei kerta tarvii ko nopeesti pistäytyä vaan ulkona.

”Siis minne ihmeen pissalle, sähän oot menossa pilatekseen – hopi hopi!”

Ulkona oli ihan sikagaumeen kylmä ilma, pakkasta varmaan -10 C ja hurja tuuli ulvoi, ainaki täällä meren rannas. Matte ei laittanu mulle kuiteskaa takkiikaan päälle, ko ihan vaan ”pistäydytään”.

Vaan mites kävi?

Tämä samainen nainen, joka muuten on mun hyvinvoinnistani vastuussa, unohti sitten avaimet kotio. Ja me ko asutaan rivitalossa, niin ei ollu rappuakaan missä lämmitellä.

Huoltomies tuli ennen pitkää avaan meille oven, mutta sitä ennen me seistiin tuolla arktisessa viimassa puoli tuntia (!) ja mää olin ihan napa paljaana koko sen ajan! Enkä tajunnu ollenkaan miks se matte vaan seisoi oven vieres tumput suorana, eikä tehny elettäkään päästääkseen mua sisälle. ”No kun avaimet jäi kotiin”, se sano, mutta arvatkaa lohduttiko siinä vaiheessa….

Mää jo epätoivoissani sit huusin ja raivosin kaikille ohikulkeneille naapureillekki, ja matte torus et ”ei saa haukkua” –  vaikka mähän vaan huusin niitä apuun, ko mäyräkoiraa syväjäädytettiin siinä kaiken kansan silmien edessä!

Sit ku päästiin vihdoin sisälle takas, niin matte oli jo myähästyny jumpasta, ja mää olin niin järkyttyny kokemastani, et yritin sulattaa itteäni koko illan sängyssäni peiton alla. Enkä kattonut kameraan, en vaikka olis kymmentä karjalanpiirakkaa heiluteltu kameran vieressä. Joku roti se on mäyräkoirallaki.

”No comments.”

Tämmönen opettavainen tarina tällä kertaa, kattokaa kamelit että niillä teitin matteilla on avaimet mukana ennenkö suostutte lähteen ovesta ulos!

t. Mauri-setä

Oikean asenteen merkitys

Moro taas,

Mää olen, kuten tavallista, saanut taas vähä opettaa tota mattea täällä. Se kun ei oikeen aina ymmärrä, mitä on oikea asenne asioihin.

Oikea asenne on toiselta nimeltään, niinku tiietään, mäyräkoira-asenne. Sen turvin selviää mistä vaan, aina. Se on tärkeä muistaa. Ja tarvittaessa muistuttaa muille, niinkö mäkin nyt jouduin tekeen.

Matte nääs otti musta kuvan, ja sen nähtyään alkoi voivottelemaan, että ”Voi kauhee Mauri kun sä olet jo niin harmaapartainen ja vanha että buhuu ja voi hirvee mihin nää vuodet vierii näin lujaa ja kaikkee muuta semmosta tätimäistä ulinaa….”

Matte, matte, mää torusin. Toi on ihan väärä asenne.

Oikea asenne kehottais kommentoimaan, että: ”Siis ai että ku on mahottoman komeesti harmaantunu vanhapoika, mistä tommosia saa? Kattokaa nykku sil on hieno harmaa partakin ja tukkakin raidottuu samaan sävyyn, voi mahoton.” Piste. Loppu.

Ja sitten matteki sais samantien hyvän mielen, ku se vois tähän perään todeta että juu, sehän onki minun oma koirani.

Kattokaa ny vaikka.

Mitäs tästä sanotte?

Mahottoman hienoo viikonloppua kaikille!

Tuol ulkona ku on sen verta kylmä niin mää aattelin viettää aikaani peiton alla, ja lähetän sen takia matten pilatekseen tänään. Eipä ainakaan sillä aikaa heilu paparazzi mun tupsluureja häirittemässä.

Täällä ollaan taas

Terve kamelit,

matte otti niin vauhdikkaan lähdön uuteen vuoteen, ettei se meinannu ollenkaan antaa konetta mun käyttööni, vaikka kuinka muistutin että mää oon se meidän talon pääplokkaaja.

Ny vihdoin sain kaapattua konevuoron. Hyvää uutta vuotta kaikille ihan näin ekaks alkuun!

Meil on elo sujunut samaan malliinsa niinkö aina ennenki, tupsluurit näyttelee päiväohjelmassa ruoka-aikojen lisäksi pääroolia.

Matte sai joulupukilta uuden linssiin kameraansa, ja siinä kävi sitte niin, että sillä liimaantu kuulkaa kamera vähäks aikaa naamaan kii melkein ympärivuorokautisesti (”no kun mä otan testikuvia”), ja meikäläinen on joutunu kans ton paparazzin ahdistelemaks jo vähän turhanki kans.

Se on kuvannu mua salaa, lavastanu kuvia (onko reiluu?!) ja ollu muutenki melko lailla mahoton.

Alla todistusaineistoa.

Jumankauta! Taas mää tunnen sen kameran linssin tuijottavan mua jostakin…

Päätin sitten kaivaa sängystäni sinne taannoin hautaamani luukin, ja näyttää mattelle mitä tuhoa raivokas mäyräkoira voi saada aikaan…noinniinkö vinkiks.

Kauhistunut apinakapinakin koitti lähteä mun tieltäni karkuun

Vaan mää hain apinakapinan takas. Tässä se seuraa lähietäisyydeltä luunmurskaajaa työssään.

Lopuks mattekin sit vihdoin tajus, että lavastus ja lahjonta tehoo paremmin ku pakko ja vakoilu, jos siis namit on tarpeeks hyviä.

Joten suostuin hetkeks tuijottaan suoraan kameran vieressä roikkuvaa karjanpiirakkaa. Mut vaan hetkeks.

Hyvää viikon jatkoa kaikille, mää lähen tästä tupsluureille!

Terveisin Mauri-setä