Koirien suojelupyhimys

Terve kamelit,

Vilin matte Hoopee suomensi heidän plokissa vallan hienon Franciskus Assisilaisen tekstin, ja mää aloin sitte pohtiin, että eikös toi Franciskus ollu kuulkaa muutenki meitin karvaturrien suojelupyhimys.

Ja olihan se, aatelkaa. Eikö ookki hienoo, että jo 900 vuotta sitten, ko ihmisen elo oli melkosta taistoo eloonjäännistä, joku tajus jo sen, miten arvokkaita me eläimet ollaan? Eikä vaan niinkö ruoan lähteenä, vaan ihan omina ittenämme? Ja aatelkaa, että tämä mies päätti sitte ihan ryhtyy meitä ihan oikeesti suojelemaan kans – sille mää nostasin kyl hattua, jos semmosta käyttäsin.

Matte kehuskeli sitten mun asiaa pohtiessani käyneensä Vir…eikäkö Firentsessä semmoses kirkossa, joka on legendan mukaan Franciskus Assisilaisen perustama.

Oli kuulema mahottoman komia kirkko – tietenki – mut matte ei sillon tienny että Franciskus oli eläinten suojelija. Se tietty johtuu siitä, että tolla mattella ei ollu kaikkitietävää mäyräkoiraa vielä sillon, joka sille olis tämänki asian hyvissä ajoin selvittäny.

Me päätettiin sitte matten kans yksissä tuumin tehä kuvataulu siitä hienosta lauseesta, jonka Vilin matte niin hyvin suomensi. Kuvassa en poseeraa tällä kertaa mää, vaan meitin hyvä ystävä, perulainen Chimu. Perulaisuushan on tosin se Chimun rotu, tyyppinä Chimu on kyl ihan pesunkestävä suomalainen. Sillä se tossa kuvaski poseeraa ajatuksissaan keskellä mettää. Matte nappas siitä salaa kuvan, ko sen kameras on semmonen pitkä putki.

Että tässä täten, Hoopeen suomennosta hyväksikäyttäen, huoneentaulu meiltä:

Chimulainen

Hyvää viikonloppua kaikille!

t. Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 12 kommenttia

Isä, poika ja….Mauri-setä

Moro kamelit,

En tiiä oonko koskaan kertonu, mut meitin perheessä on enempiki mäyräkoiria. Matten siskolla nääs on kaksi raavasta pitkätukkaurhoa kans, Tarmo ja Onni. Tarmo on vuoden nuorempi ko mää, ja ko me oltiin nuorii niin leikittiin useastiki yhres, mentiin hippaa ja nutuutettiin toisiamme.  Me ollaan kaikki eri kokosii, mut pitkätukkasii. Mää on Suurin ja Wanhin, mutta serkkupojat on komiaa sakkia kans.

Tarmo oli nuorempana melkone näyttelytähti, sillä on titteliä ja pokaaleja vaikka muille jakaa. Se teki aikoinaan näyttelydebyyttinsä Messukeskuksessa, eikä ollu kaikesta siitä metelistä moksiskaa, vaan kipitti heti ensi hetkestä lähtien kehässä rintarottingilla ko tuhatjalkanen sillä asenteella, että ”Hello, my name is Tarmo and I am from Finland”. Tarmo kiersi nääs ulkomaita myöten näyttelyissä, joten se osaa puhua ulkonmaankieltä kans. Tarmo on kaniinikokoa, joten elonpainoo ei oo 4 kg enempää.

?????????????.

Isä

No sitte, ko Tarmo oli niin menestyny ja komia, nii siitä tuli kans vuosien saatossa isä. Yhdestä pentueesta sitte Tarmolle otetiin kaveri, Tarmon poika, Onni. Onni on kääpiökokoa, eli vähän isompi ko isänsä. Onni on niinkö määki, eli kova vahti ja korttelipoliisi. Onnil on mahottoman sielukkaat silmät, väittää matte, mutta mää en semmosiin asioihin ota kantaa.

P__5021

Poika

Ja ko meidän perhees on jo isä ja poika, nii sen lisäks on sitte Mauri-setä. Tämä korttelipoliisikolminaisuus ei näyttäydy juuri yhdessä, koska me ollaan Onnin kans liian kovii vahtej – vahdittais sit hiukka liikaa toisiamme kans. Mut samaa perhettä ollaan yhtä kaikki.

WP_000220

Mää en poseeraa, ko kävin jo nukkuun. Tuu huomenna uudestaan.

Että semmone klaani meillä on, ihan oma yksityinen vartiointifirma!

Aurinkoista viikonloppua kaikille,

t.Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 12 kommenttia

Öttömönkiäisen pisto

Terve kamelit pitkästä aikaa,

Yks ilta tässä taannoin me käytiin Maxin kanssa meidän tavanomaisella koirapuistokeikalla. Kaikessa rauhassa siinä sitten hengailtiin, tai siis, eli mää hengailin ja Maxi juoksi, ja nautittiin kesästä.

puistossa 015

Kyllä onki kaunis ilta! Ja kuuma!

Kuin ollakaan ni yhtäkkiä näky sitte puskassa jotain epäilyttävää. Mää Wanhempana Konstaapelina valpastuin tietysti heti.

puistossa 005

Hetkonen, mitäs ihmettä tuolla tapahtuu?

Menin sitte varmuuden vuoks kattoo vielä lähempää, ja aloin varmistuun, et siel puskassa on varmana öttömönkiäinen.

puistossa 010

Kattokaa! Siellä se on! Öttömönkiäinen!

Kuten Konstaapelin tehtäviin kuuluu, niin hirmusesti mää sitten puin siinä nyrkkiä ja keuhkosin, kunnes se öttömönkiäinen tajus siirtyy muihin maisemiin.

Kun tilanne taas rauhottu, niin matte alko tuijottaan mun naamaani. Se sano että mua on pistäny hyttynen silmäkulmaan.

Mää sille kyllä sitten selitin kyllä, että mua pisti öttömönkiäinen, ja ko niistä ei koskaan tiiä, missä koossa ne hiippailee, taikka mitä kolttosia ne keksii, ni sen takii mun on ikävä kyllä jatkossaki pidettävä kaikki epäilyttävä aines on tarkkaan – ja kovaan ääneen – varmuuden vuoksi loitolla. Emmää muuten, mutta just tämän takia.

Matte ei kommentoinu asiaa. Mutta se ei vaan tainnu ymmärtää asian tärkeyttä.

puistossa 017

Öttömönkiäisen pisto vasemman silmän alapuolella.

Maxia ei onneks öttömönkiäiset pistäny, eikä häirinny mikään muukaan asia. Ei niin, koska mää hoisin homman.

puistossa 020

Mitä? Missä? Mää en huomannu mitään, mää söin hiekkaa.

Wanhempi konstaapeli kuittaa, ja toivottaa kaikille hyvää viikonloppua  -ilman öttömönkiäisiä.

t. Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 10 kommenttia

Wanhuus ei tule yksin

Terve kamelit,

Wanhuus, taikka siis kypsä ja herraskainen ikä, ei tule yksin, sanotaan. Se pitää paikkaa munkin tapauksessani; se nimittäin on tähän mennessä tuonut mukanaan lisääntyvät hammasongelmat, ja kilpikonn eikäkö -rauhasen vajaatoiminnan. Kerron jälkimmäisestä eka;

Sillon taannoin, ko multa otettiin rasvapattinäyte, niin elli ehdotti että otetaan kilpirauhaskokeet kans, ko mul istuu noi kertymät silleen aika lujassa eikä lenkkeilykään kovasti huvita. Noo, otetaan vaan, sanoi matte. Multa ei tietty kysytty mitään, joten pistin vaan tapani mukaan pääni tiukasti matten kainaloon piiloon ellin pistäessä neulalla.

Ja niinhän siinä kävi, että me ollaan nyssit matten kans taas yhessä asiassa samiksii, kummallaki on hypomania ja ny popsitaan yhessä kiltisti purkista tyroksiinia. Matte väittää että mää olisin mahollisesti jo hiukan piristynykkin; pari kertaa oon melkein vahingossa lähteny nääs jo lenkille matten kans kaksin, mut oon kyl kääntyny sit heti takas, ko oon hoksannu että mitä tuli tehtyä. Ja paino on pudonnu 800 grammaa keväästä, niistä haimiksen ajoista.

Hammasongelmista sit, niitä mul ei ollu koskaan nuorena, taisin olla 5-vuotias ennenku ekat hammaskivetkään poistettiin, ja sillonki sanottiin että ”ei noita ny välttämättä olis tarvinnu vielä ottaa ko ei siel melkei mitää ollukaan.” Vaan vuosi sitten ko käytiin hammasputsaukses, nii piti ottaa jo yks hammas tuolta poskesta pois kiillevaurion takia. Siks matte on nyssit harjaillu mun hampaita ja muuta, ja puhunu koko aika, et hammaslääkäriin mennään taas, kohan oon varmasti haimahommista toipunu.

No, yks aamu sit viime viikol me noustiin kovin aikaseen, ja lähettiin siitä melko lailla samantie ulkoileen. Mikäs siinä, mää totesin käydessäni puolinukuksissa veskissä tos raitilla, ja olin jo menos kotio, ko matte houkutteli että ”mennääs Mauri tännepäin”. Kuin ollakaan mää huomasin olevani bussissa, ja tuotapikaa ell:n pöydällä. Melkosen katala harhautustemppu.

Hammaskivee multa sitten otettiin veke, ja elli sano että pitäs kohta mennä takas; ko yhes hampaas on reikä, ja joissain muissa hampais ”juurikaula” (mikä lie sekin) näkyvis. Et ne pitäs sitten kuvata.

Mun pitää alkaa harjotteleen mun Pepsodent-hymyä, et tulee sitten hyvä kuva. Mut yhtäkaikki, tää kaikki oli tullu vuodessa. Nyssit ei vaan harjata hampaita joka päivä, vaan otetiin käyttöön myös Hexarinse-suuvesi. En pistä pahakseni, ko se raikastaa hengitystä  – lähetänki täten samantien varsin raikkaita suukkosia kaikille söpöille blokikamelityttösille!

t. Mauri-setä

dentists 005-001

Eipä ollu kovin kaksinen olo sen ellin käsittelyn jäljiltä, juu ei.

 

Categories: Uncategorized | 13 kommenttia

Blogikameli on poissa

Suuri Persoona ja hyvä blogiystävämme, Vili, on poissa.

Voimia Vilin kotiväelle!

t. Mauri-setä ja Laura

koirataivas

Categories: Uncategorized | 1 kommentti

Öinen kepponen

Terve kamelit,

Muistatteko, ko kerroin että matten tokoliikkeisiin on otettu uusi liike, ja että sitä harjotellaan meillä ahkerasti joka yö? Vaikka ite sanonki, niin oon kyllä hyvä kouluttaja; arvakkaas mitä tapahtu yks yö tässä taannoin?

No me nukuttiin kumpiki sikeesti sängys kuten tavallista, kunnes matte kuuli mun komentoäänen korvissaan. Se ponkas kuulkaa samantien sängystä semmosel vauhdilla, että silmälasitki jäi matkasta, ja hoiperteli puolinukuksissa keittiöön ruokkimaan mäyräkoiraa. Keittiöön päästyään se alko sitte pimeessä tihrustaan, että missäs se kyseinen mäyräkoira on. Ei mua näkyny missään.

Joten sit matte tuli takas sänkyyn, ja sielhä mää olin umpiunessa humppatukka tyynyllä. Olin nääs unissani komentanu mattee, ja sil on menny toi koulutus nii hyvin perille, että se ponkas heti liikkeelle. Että jos pari yötä sitte kuulitte hekotusta jostain, ni se olin mää ko hekotin Tempuriini matten kavutessa itekseen jupisten takas pehkuihi, keh heh.

Rillauksen suhteen meidän koulutus onki sitte vähä enempi alkutekijöissään; vieläkää ei mee perille mattella, että mää ottasi mieluusti muutaki ko pottua rillipöydästä – ei edes vaikka järjestän äänekkäitä miälenosotuksia suoraan rillin vieres,  näättekö ko mul on asiaankuuluvan paheksuva ilme naamal ja silmät sirris…

protesti

Tual rillis on viäl ruokaa, ja mää TIIÄN sen. Tästä puhutaan kuule matte viel!

Mut niihä ne kaikki sanoo, et mäyräkoiran hommat ei lopu koskaan. Joten koulutus jatkuu tässäki asiassa.

Aurinkoista viikonlopppua kaikille!

t. Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 16 kommenttia

Uima-allaspileet

Moro kamelit,

tässä joku aika sitten mut kutsuttiin Dessin ja Ringon luo uima-allaspileisiin. Niiden emäntä on kuulkaa ostanut uima-altaan, ihan vaan koiria varten!

Mun matte se sitten arveli, neuroottinen kun on, että ”ei se Mauri kyllä tonne varmaan hyppää”, joten mää päätin sitten (kuten tavallista) näyttää mattelle närhen munat, ja mennä loiskautin tosta portailta altaaseen niin, että kuulu vaan MOLSKIS!

Matte se hölmisty niin, ettei tajunnu edes ottaa musta kuvia uimassa – onneksi Dessin emännällä on hiuka nopeemmat hoksottimet, joten se otti Dessistä huiman vauhtikuvan keskellä piletyksen:

dessi

Dessi, tuo ikinuori 12-vee huimapää!

Siellä me sitten pulikoitiin aikamme, ja sitten kuivateltiin pihalla, ennekö siirrytiin pötkötteleen sohvalle. Ja sittehän ne mäyräkoiran hommat vasta alkoiki, ko mun apua Wanhempana Konstaapelina tarvittiin naapurimiehen kävellessä eestaas pihan ohi.

pahana

”Jotta meetki sitten suoraan pihan ohi vaan, ukko, etkä jää maleksimaan siihe!”

Dessillä ja Ringolla oli sitten viel ylläri mulle, sain niiltä lahjaks sorsan, jonka sisällä on vinkulelu JA jotain rapisevaa materiaalia siivissä. Matte koitti siinä valistaa, että se on kyl oikeesti kotka tai joku, mutta mää sanoin että se on SORSA, ja sillä siisti. Ja mikä parasta, sain ottaa sen kuulkaa ihaan kotiin asti!

sorsan kanssa

Pidettiin sorsan kans pihavahtia siitä sohvalta käsin.

Uimisen, järjestyksenvalvonnan ja sorsan nutuutuksen kans oli niin paljon hommaa, että yhtäkkii mää sit jotenkin ihan unohdin, mitä mää olin tekemässä.

juu

”Mitä mää olinka tekemäs? Kuka mää oon? Kukas tää on?”

nutuutus

”Ai nii, määhä olinki nutuuttamas tätä sorsaa, niin totta kuin nimeni on Mäyräkoira!”

Kyllä oli kuulkaa kivat pileet, ny vaan kysymys kuuluu enää, että missäs se mun oma uima-altaani viipyy…matte hoi!!????

Mukavaa viikonloppua,

t.Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 12 kommenttia

Täällä ollaan!

Terve kamelit,

mää oon ihan kunnossa, mut tauko plokissa venähti, ko matten koneeseen tuli joku vika, eikä sillä päässy omaan plokiin eikä oikeen mihkään muuallekaan. Sitten matte oli viäl lomalla, eikä senkä takia pitäny mitään kiirusta tilanteen korjaamisessa, vaikka mää yritin kyllä jo vihjata, että tarttis päästä morjestaan myäs virtuaalikameleita.

Mutta tääl ollaan nyssi, vihdoinki! Oon tosiaan ollu kunnos kyl, mut silti jouduin eläinlääkäriin viime viikolla. Ihme touhua, mutku omistaa neuroottisen matten, niin ei tarvii ko vähän henkästä normaalia syvempään, ni eiköhän heti lähetä pillit huutaen vastaanotolle…mää nimittäin ulvasin pikkusen yks ilta, ko matten vieres käpsyttelin. Johonki sattus hetken, mut se meni sit heti ohi. No, mattehan säikähti (mitäs muutakaan), ja alko kopeloimaan mua luvatta joka puolelta.

Sitte se keksi että mul on masusta toinen puali koholla, ja meni tietenki kuuklaamaan heti, että mitäs semmonen vois tarkottaa. Sieltä tuli sitten tuloksena sydämmen vajaatoimintaa ja vaikka mitä, joten eiköhä mua viety sitte heti seuraavana päivänä Ell:n tykö…

Musta otettiin ohutneulanäyte, joka sitten kyllä kertos, et se kohouma on vaan erikoisen mallinen rasvapatti, eikä mitään muuta. Olisin voinu kertoo mattelle sen itekki, mut se ei tossa moodissa ollessaan kuule mitään. Kivulle ei löytyny syytä, mut selkeesti en ollu enää kipiä mistään, joten se pistettiin jonkun hetkellisen vinksahduksen piikkiin. Se oli sit ehkä ihmeellisin asia, mitä täs on tapahtunu – muuten me ollaan vaan elelty niinkö ennenki.

Nykkun on kesä, ni meil on pihaovi auki melkeen koko ajan. Se on gaumeen raskasta, ko joutuu sit kyttään vahtiin pihapiiriä ihan ylitöiks asti, ko hiljanen ja rauhallinen piha on mäyräkoiralle tiätty oikee kunnia-asia!

WP_000191

Järjestyksenvalvoja hommissa

 

Mahottoman hyvää heinäkuun alkua kaikille,

t. Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 16 kommenttia

Matoyllätys

Moro kamelit,

tiiättekö sen tunteen, ko ulkona tulee maassa vastaan haju, taikka siis tuoksu, jota ei kertakaikkiaan voi vastustaa? Tuore linnunkakka on tietenki yks semmonen, mutta mulle on yksi haju ylite muiden: kastemadot!

Ooh, ko niitä oliki kaikki paikat pullollaan viime viikolla sateen jälkeen, gaumee vääntö oli vaan matten kans, että saako niiden päällä piehtaroida vai ei. Mää kyllä väitän, että mua vetää kosmiset voimat kaatumaan aina siihen madon päälle, en siis voi sille itte mitään.

Yks ilta kävi sitte tämmösen väittelylenkin jälkeen kuulkaa niin, että istuttiin soffalla matten kans kaikes rauhas illalla, ja annoin siinä sen sitte pikkasen itteeni silitellä kans, ko olin hövelillä tuulella.

Vaan yhtäkkiä matte kiljas ko hyeena, ja tarttu mun tukkaani kii oikeen kunnolla. Luulin jo, että nysse sai jonku kohtauksen, mutta sitten käviki ilmi, että mun tukkani sekaan oli takkuuntunut kylmä, kuivahtanut ja liiskaksi maattu kastemato. Siellä se oli hyvässä tallessa mun toisen korvani takana.

Nyt on sitte tukka parturoitu. Lisää matoja ei meille kuulema kaivata kylään. Sanoo matte, en minä.

mato

Välillä joutuu kesken mehukkaan matohetken alkamaan poliisiks kans. Velvollisuus kutsuu, vaik olis tukka kuin sekaisin.

Mukavaa viikkoa kaikille,

t. Mauri-setä

Categories: Uncategorized | 26 kommenttia

Puiston kingi

Moro kamelit,

mä käytiin tossa taannoin Maxi-flätin kans taas vähän hengailemas paikallisessa koirapuistossa. Tai no, siis mää hengailin ja Maxi juoksi ko sukkula puistoo ympäri, koko sen ajan mitä oltiin siellä. Sillä pojalla kyllä riittää tota virtaa!

puistossa 012

Vauhtihirmu syöksyy pallon perään

Maxilla on sukulaistyttö, basenjineiti nimeltään Minni. Tällä kertaa Minni oli myös puistossa mukana. Ko Minni tuli ekaks autosta, ni mää puhkesin hurjaan haukkuun sille, ko aattelin että ”tää on poikien reissu, tänne ei tyttöjä tarvita!!”, mutta sitten tajusin kyl ko matte torus, että pitäähän perheenjäsenet ottaa mukaan.

Minni on gaumeen kaunis ja hiano, se on semmonen muatovalio kuulema, ja ihan syystäkin. Ja silleen gaumeen hauska, että se on vielä coolimpi kuulkaa ko mä. Jos semmonen ny on mahollista. Minniä ei niinkö hetkauta mikään.

puistossa 045

Minni-neiti

Maxi ko on semmonen energiapakkaus, ni se päätti sitten yhtäkkiä, että tulee hyppiin mun mattee päin, ko se oli nii innoissaan ja ko matte tykkää siitä niin gaumeesti. Mäyräkoiran velvollisuus, niinkö tiiätte, oli siinä vaihees sit muistuttaa Maxille, kuka on kingi.

Joten ko Maxi hyppäs mattea päin, niin mää hyppäsin Maxia päin, ja ajoin sen poikkee matten luota. Varmuude vuoksi juoksin – tai no, otin ainaki pari vähä vauhdikkaampaa askelta – vähä matkaa viel Maxin perään kattomaan, että meni kans sana perille. Ja menihän se, Maxi ko on niin joviaali kameli.

puistossa 033

”Tsot tsot, kuule senki vauhtihirmu”

Oli kyllä mahottoman kiva taas hengailla, ja varsinki muistuttaa kaikille, kuka on kingi. Eikä tarttennu ees rähjätä sen suhteen, kyllä mua hymyilytti seki asia kovin. Minnin emäntä otti todisteenki, kattokaa vaik:

kingi

”Keh heh, en oo Naurava Nakki, vaan Naurava Kingi.”

 

Mahottoman hyvää viikonjatkoa kaikille,

t. Mauri-setä, the King

Categories: Uncategorized | 12 kommenttia

Pidä blogia WordPress.comissa.