Hurja luontoni mun

Terve kamelit,

en oo viime päivinä päässy koneelle ollenkaan, ko matte on ollu niin heikossa hapessa ja mukamas kiireinen, ettei mulle oo annettu konevuoroo. En oo sen takii päässy kommentoimaan kameleidenkaan kuulumisia, pah.

Ehdotin mattelle, että jos mää saisin oman koneen, taikka sitte semmosen tapletin vaikka. Matte vastas, et ”ainoo tabletti, mitä sä ikinä tuut saamaan, on tuo punainen tuolla sun ruokakuppis alla.” En sit sanonu mitään, vaikka kyllä tykkään, että vähän tyly oli vastaanotto moiselle aloitteellisuudelle.

Varsinki ko mä oon toiminu taas apulaisenaki, ihan ylitöinäki. Mattel ko todettiin vähä aika sitte semmone Söö, Shöö, eikäkö Sjögrenin syndrooma, ja siks se on vähä huonona ollukki. Mää oon sitte ahkerasti jumppauttanu mattee, että se vetrestyisi – viime yönäki komensin sen kolmeen otteeseen keittiöön namia antaan. Kyllä se sieltä kiltisti könys joka kerta ylös, joten varmasti mää sen viel kuntoutan. Päivisin ehin sitte ottaan korvaavia tupsluureja, ko matte on töissä, jotta jaksan taas yöllä.

Huilaava kuntoutusterapeutti

Meil kävi yksi päivä huoltomies kotona. Normaalisti mut suljetaan prutaalisti makuuhuoneeseen semmosten ajaks, mut nyssen ukon piti päästä joka paikkaan, joten matte sit otti mun valjaisiin ja me katteltiin sit yhes sen miekkosen touhuja. Mää kyllä puin nyrkkii ja haukuin sen heppulin varmuuden vuoks pataluhaks mennen tullen, jotta seki tietää kuka täällä määrää.

Sitte ko se huoltomies peruutti varovasti selkä eellä kohti ulko-ovea mun manatessa sitä viel varmuuden vuoksi lähtiäisiks, et mies totes mattelle, että ”onpa sillä hurja luonto, luuleekohan se olevansa dobermanni?”

Matte totes, jotenki alistuneena minusta, että ”Mä kyllä luulen että se tietää kyllä tasan olevansa mäyräkoira – se hurjin peto kaikista.”

Nii-i, niin tiiänki!

Hurjaluontonen mäyräkoira

Hyvää viikonjatkoa kaikille,

t. Mauri-setä, se hurjimus

Naapurin Musti iski jälleen!

Huomenta kamelit,

Täällä tapahtu kuulkaa kummia! Eilen illalla mua väsytti niin maar gaumeesti, että ku me lähettiin iltalenkille, ni mää parkkeerasinki takapuoleni suoraan ulko-oven eteen, ja ehotin mattelle, että ”jospa ei kuule ny mentäskään.” No, matte ko tietää sen, että mää kyllä yleensä kuitenki lähen jos on hätä, ni aatteli että ei oo pakko, jos ei oo kerta hätäkään. Niin me mentiin sitte takas kotio, ja mää painuin samantien pehkuihi.

Gaumeesti kuorsasin koko yön, ja näin unii.

Aamulla ko herättii, ni matte nosti yllättäen metelin; meitin eteisen matolla oli kuulkaa pissat!

Mää en myöntäny mitään, ko en oo pentuaikojen jälkeen sisälle tehny – syyllinen on VARMASTI naapurin Musti!

Se sama tyyppi, joka muittenki plokikameleitten elämää aina välillä sotkee!

”Voi kuule Musti, minkä teit….!”

Sitä paitti, määhä nukkusin koko yön sikeenä, tällein:

”Zzzzzzzzz, krooh pyyh”

Matte pesi maton, ja uhos siinä kuuratessaan, että ”sen naapurin Mustin olis sitte todellaki parempi suostua tänä iltana pisulle ennen nukkumaanmenoa…”

Mää lohdutin mattee, että kerron Mustille matten terveiset. Ihan varmana.

Että semmosta menoa täällä. Täytyy sanoo, et kyllä toi Musti on melkosen ehtiväinen kameli!

Hyvää viikonjatkoa kaikille,

t. Mauri-setä

Kaikkeni teen

Terve kamelit,

mattella on synttärit, joten mää sitte suunnittelin ja ihan itte, omin pikku tassuin, tein sille hienon taulun lahjaks:

Ehdotin sitte mattelle, että eiköhä pistetä tämä taideteos samantien seinälle, missä matte näkee sen aina ja joka päivä. ”Enpä usko”, oli vastaus. Että semmonen vastaanotto juu.

No, mä tarjosin sitte myös suukkoja, ja niitähän toi nainen ottaa kyllä aina vastaan, se on niille jopa vallan perso.

Pusukone lähestyy

Nimistä vielä, kaiken lisäks kuulkaa matte on alkanu kuttuun mua uudella lempinimellä, joka on sen mielestä niin kovin sopiva mulle; Mauri Aikamiespoika. En arvosta.

Ei kovin tyytyväinen Aikamiespoika

Kaikkeni teen, suukottelen ja lahjon, ja tää on sitte vaivan palkka – uusi pöhkö lempinimi. Toivottavasti ees illalla sitte vähä juhlitaan ja syyään namiruokaa. Olisin miälestäni sen kyllä ansainnu.

Taidan mennä takas tupsluureille, hyvää viikonloppua kamelit!

t. Mauri-setä

Ei nimi mäyräkoiraa pahenna

Terve kamelit,

Yks päivä kadulla vastaantullu täti kutsui mua Maurizioksi, ja vaikka mää myönsin, että onhan se matte mua joskus silläkin nimellä kutsunut, niin aloin miettiin nimiasioita, ja sitä että mites se olikaan, ko musta tuli Mauri-setä.

Mun ihan virallinen nimi on Sir’s Zivago Doc, ja matte miettiki mut saatuaan (yhen ohikiitävän hetken ajan) että pitäskö musta sitten tulla Sasha Tohtori Zivagon mukaan, mutta toisin kävi.

Matte oli pienenä likkana niin gaumeen kova Pekka Töpöhäntä -fani, että kun se tiesi, että poikamallinen mäyräkoira on tulossa taloon, niin se oli samantien selvä, että Mauri musta tulee.

Matte tunsi pienenä kovasti sympatiaa Pekan kaveria Mauria kohtaan, ko Monni ja Pilli ja Pulla sitä kiusas, ja se osaa vieläki ulkoo kirjasta kohdan, jossa sanottiin että ”Mauri oli juuri sellainen koira, jolle ei kukaan olisi saanut olla ilkeä.” Voitte uskoo, että mullekki on tota kirjaa luettu pienenä pentuna ihan kyllästymiseen asti….

Toi mun pehmo-matte on kyllä niin pehmo muutenki, että se itki tyrski läpi pienenä läpi kaikki eläinleffatki, alkaen Bim Mustakorvasta Mustaan Oriin, että on ihme ettei musta tullu joku Bim-Lassie Mauri Mustaorhi-korva, tai jotain.

Nykyään se ei sitte tykkää kattoo ees Avaraa Luontoo, ko siellä kuulema aina joku pääsee hengestään – vaikka siis luonnon laki onki, mut matte miettii että pitääkö sitte aina keskittyy eläinohjelmissaki siihe, ko suolenpätkät lentelee. En tiiä, mää en niitä kattele, ko yleensä vedän tupsluurit siinä vaiheessa.

No, musta tuli siis Mauri yhen satukirjan takia, se kirja on meillä edelleen kirjahyllyssä. Entäs miten musta sitten tuli setä?

Mun veli, joka oli nuoruudessaan melkonen kehäkettu, sai pentuja vuonna 2006. Matte alko sit kutsuun mua ensin leikillään Mauri-sedäksi. Mä oon aina tykänny ihan hirmeesti lapsista ja koiran pennuista, oon kuulema pomminvarma sosiaalistamiskamu, ja sen takii musta on sitte vuosien varrel tullu tämmönen pappakoira, jota meiän tienoon lapsekki nimittää Mauri-sedäksi. Mää ko aina haluan jäädä tervehtiin lapsia ja koiranpentuja. Oon sillai pehmo minäki, vaikka muuten oon tietty kova äijä.

Nykyään matte sanoo, ettei se vois kuvitellakaan, että mun nimi olis mikään muu ko Mauri-setä, ja mää sanon mattelle, että en minäkään!

Miten te kamelit ootte saanut teiän nimet, oliko ne jo valmiina ennenko te tulitte kotio, vai saitteko kauanki ootella, että joku kertoo mitä nimee pitäs jatkossa totella?

Mukavaa lauantaita,

t. Mauri-setä

 

 

 

 

Voi pyhä matte sentään

Heipparallaa kamelit,

Mun matte kävi taas tänään hammaslääkärissä; sillä alko paistaan ihan oikee valkonen leukaluu eilen illalla ikenestä, joten hermokivut oli kamalat, ja aamulla piti sitten taas nöyränä likkana painella hammaslääkäriin. Se sai siellä hoitoa, ja semmosen puudutuksen, että mää aloin kuulkaa jo pelkään, että sen aivot onny jotenki sen vaikutuksena puutunu kans, lopullisesti.

Matte luki nääs tämän päivän Fingerpori-sarjiksen Hesarista tänään, ja on hihitelly itsekseen siitä asti tätä sarjista, jopa sillon ko me oltiin kahestaan lenkil, eikä mitään sarjakuvii ollu mailla halmeillakaan. Mää käännyin sillo jo huolestuneen olosena nuuhkimaan mattee, että onko sillä ketään enää kotona…että voi pyhä matte sentään, kui osaa joku riemastua yhestä sarjakuvasta.

Tästä on siis kyse:

 

Onpas varsinainen koiranleuka tuo sarjakuvan tekijä, eikö vaan. Mää olen kyllä vähän sitä mieltä, että ko me koirat haukutaan, ni me ei haukuta, vaan enempi haastellaan.

Sen takii nois kuplis lukis kyllä oikeesti, että ”Täällä on MÄYRÄKOIRA, ettäs tiiätte!!!” ja ”Ootteki kunnolla sielä, joka iikka, taikka mää tuun käymään!!” Ja sitte miekkonen toteais, että ”Ai gaumee, parempi olla kunnolla.”.

Niin siinä lukis, jos siinä lukis mitä me oikeesti sanotaan. Sanon minä.

Mut aina ei maailma oo oikeudenmukanen, eikä mattet ihan täydellä tolallaan. Onneksi sillonki on mäyräkoira, joka pitää kaikki hommat rullaamassa, ja kattoo harvahampaisen, puudutetun mattensa perään kans. Meikäläisten hommat ei lopu koskaan.

Hyvää loppuviikkoa kaikille,

t. Mauri-setä

Tätä ette kyllä usko todeksi!

Heipparallaa kamelit,

kiitos vielä myötäelämisestä kaikille, mää olen toipunu jo aika hyvin, ko ärrätki luistaa taas ja masu on jo normaali. Tikit on viälä suussa ja ruoka pehmeetä, mut niin piti viel tässä vaihees ollakki.

Arvatkaas mitä täällä tapahtu? Ette kyllä ikinä arvaa. Ko viime viikol tosiaan keskiviikkona mulla oli tää gaumee hammasoperatsiooni, ja olinki sitte melkosen hiljasta poikaa sen jälkeen. Kipiähän mää olin. No, mattel alko sit kans sen jälkeen vähän kolottaa yhtä hammasta, mutta matte tuumas että se on varmaan myötätuntosärkyä (syyllisyyssärkyä, sanoin minä), ja matte paino menemään töitä särkylääkkeitä napsien.

Perjantai-iltaan mennessä matten poskessa oli kuiteski sit niin kova kipu, että seuraavan yön matte sano nähneensä tähtiä muutenki ko vaan öisellä taivaalla. Se makas koko yön valveilla vikisten, ko mää kuarsasin vieres. En siitä tietty pysty mitään kertoo, ko en ollu paikalla, mut niin se väitti.

Lauantaiaamuna matte lähti painelemaan Haartmannin sairaalaan, mis on ihmisten hammaslääkäripäivystys.

 Ja mikä olikaan kuulkaa tuomio; mattelta POISTETTIIN HAMMAS!  Juu, ihan kokonaan poistettiin poskesta alaleuasta hammas, ko se oli ny ottanu ja tulehtunut juuristaan, vaikka oli mukamas jo moneen kertaan hoidettu. Hammaslääkäri otti pihdit kouraan ja kiskos sen hampaan irti, niin että matte joutu todistaan omin silmin tapahtumaa. Onneks mää sentään olin moisen sattuessa ittelle sentään kokonaan unten mailla.

No, sitten matte tuli kotio, ja mää menin sitä vastaan niinkö aina. Nuuskin huolella matten kummanki suupielen, ja sit kattoin suurin silmin mattea, ko tajusin että ”GAUMEETA, NYNNE KÄVI SUNKI KIMPPUUS!” Ja suikkasin varovasti suukon matten turvonneelle poskelle.

Nii me sitte vietettiin lauantaiehtoota kumpiki kipulääkkeitä popsien ja nukkuen, ja välil syötiin yhes soseruokii. Vaan mattella ei ne säryt ottanu laantuakseen. Ja poskiki turpos koko pyhän ajan, matte näytti jo ihan siltä että se on puoliks hamsteri, joka on juuri täydentäny ruokavarastot.

Maanantaiaamuna sen piti lähteä sitte takas hammaslääkäriin, ja siellä sanottiin että sil on leuassa tulehus, ja että pitää ottaa lisää kahdenlaisii kipulääkkeitä ja antibioottikuuri.  Että ny se on sitte toi matte, jolla ei ärrät oikeen taivu – mulla sujuu puhe jo hyvin.

Koska mää oon lojaali ja muutenki sillain ystävällismielinen miäs, ni oon koittanu ihan gaumeesti olla hymyilemättä tolle mattelle ja sen pullottavalle poskelle.

Onhan siitä ennenki ollu puhetta että me ollaan aika samiksia, mut tää on jo hiuka liikaa. Samaa mieltä oltiin matten kans kumpiki. Mut kyl matteki ny tunnusti, että se on ylpee musta, kuin hienosti viime viikol pärjäsin ja otin lääkkeet ja kaikki. Nykku se tietää, miten gaumeen kipiä voi suu olla.

Väkiste tulee kuitenki karman laki mieleen, ja sillain hienovarasesti oli kyl pakko huomauttaa mattelle, että ”muista ny tää episodi sit, ko seuraavan kerran tulee mieleen että pitäs mäyräkoira viiä taas johonki operaatioon. Niinkö vaikka anaalirauhasten tyhjennykseen. Että miten sulle ittelleski sitte kävi viimeks.” Juu.

Hyvää viikonjatkoa täältä Harvahampaiden kerholta,

t. Mauri-setä

Poseelausta ja piinaa

Telve kamelit,

viälä suuli kiitos kaikille synttälionnitteluista!

Syy siihe, miks mää puhun vähä hassusti, on se, että matte päätti juhlistaa mun synttäliä siten, että keskiviikkona aamul aikasi lähettii tapaamaan ell:liä, määhä taisin mainita että se halusi vissiin mua onnittella ihan henkilökohtasesti.

Vaan viälä mitä, multa heitettiin samantie taju kankaalle, ja sitte plutaalisti kiskottiin kaksi hammasta suusta! Että semmonen yllätys niin!

Missä oli Pelastakaa Mäyläkoilat yhdistyksen edustajat, taikka Leilukelhon johtaja, jokka olis voineet puuttua tämmösiin gaumeuksiin ja mun pelastaa välittömästi?? Ja samalla opastaa mattee, että ei tää oo kyllä mikään oikee eikä hyväksytty tapa juhlii mäyläkoilan vuosipäivää.

Nymmul on sitte jo toista päivää opiaateilla pää sekasi, suu tikkiä täys ja maha kural. Että pileet senku jatkuu vaan.

Mää ko niin luulin viel synttälipäivänä, että tää juhla sujuu niinkö aina ennenki; otetaan pakolliset poseelauskuvat (matte on semmoset vaatinu otettavaks ihan joka ikine vuosi), syyään hyvin ja ollaan. Juu ei menny kyllä ny niinkö Stlömsössä nää kemut.

Mun 1-vuotiskuva, ja sitte nyt otettu 11-vuotis otos.

Toipilaskuvaa musta ei ny oo, koska mun eteen on ny kyllä tulha tulla sen nikonin kans sohiin viälä. Onneks matteki tiätää tämän.

Sain ellitä mukaan hammaskaltan, mis näkyy nyssi kaik mun hampaat (jotka on viälä jäljel) ja se, onko niissä jottain ihmeellistä silmälläpidettävää.

Kattokaas juu, mikä kita!

Että semmonen juhla täällä tänä vuonna, jouluks onki sitte palempi tulla kinkkua ja maggalaa pöytään senkin eestä!

Viikonloppuja kaikille,

t. Mauli-setä

”Sää kasvoit Maukka komia…”

Terve Kamelit,

tänäään heräsin semmoseen melko gaumeeseen kimeeseen meteliin. Nostin tukka silmillä pääni pehkuista, luulin että meil on palohälyytys tai jotain.

Kunhan hiukan siitä tokenin, niin tajusin että mattehan se laulaa mulle leuka väpättäen synttärionnitteluja.

Juu, mää olen 11-vuotias tänään. Miähen iässä siis!

Sain savukalkkunaa, ja illalla on luvassa uunikalaa perunan ja vihannesten kera. Huomenna mennään käymään ell:n luona, en tiiä miks mutta kaipa se haluaa mua onnitella oikeen tassusta pitäen.

Annoin mattelle luvan ottaa ittestäni valokuvan, sillä ehdolla että se ei yritä enää laulaa.

Ota vaan kuva, kuhan et enää laula.

Ja kuten tavallista, en oo matkoilla, ja otan vastaan onnitteluja!

Kiitos!

t. Mauri-setä

Matte ei vaan tajuu…

Moi kamelit,

viimeviikkoiseen juttuuni palaten, toi mun matte ei vaan tajuu, että mäyräkoira ei ulkoile aamulla aikaseen. Ko ei kerta huvita. Nih. Eikä se viesti mee perille, vaikka mää vedän simmut melkein kii asti, ko koitan näyttää mattelle, et ehän mää oo vielä hereilläkään,

Taas nimittäin tänä aamuna käytiin tää näytelmä:

”Nainen! Kello on kaheksan, etkö sää ny nää ettei mulla pysy silmätkä vielä auki tähän aikaan???”

”Kattos vaan ko meitin kotiovelle johtaaki joku jännä tuoksu, määpä seuraan sitä eka”

”Nonni, tulipa taas käytyy ulkona. Nyt on namin paikka!”

Vaikeeta on kieltämäti noin hidasälysen ihmisen kans välillä, mut mää koitan jaksaa. Onneks huomenna on sentäs lauantai, ja mattella vapaapäivä. Määki saan sit ehkä nukkuu rauhassa sen verran, ko mäyräkoira tarvii.

Aurinkoista viikonloppuu kaikille,

t. Mauri-setä

Periaatekysymys

Moro kamelit,

Mauri-setä täällä taas turisee vähän viikon loppua kohti.

On käyny varmaan enneki ilmi, että mää tykkään nukkua pitkään aamulla. Ennen puolta päivää mulla ei oo kiirus mihinkään – siis ulos ainakaan, aamupalan käyn kyllä syömäs.

No, matte ko joutuu kuitenki töitä tekeen, ni arkisin se kiskoo mua ylös millon sattuu. Se tekee paljon etätöitä, joka on hyvä koska sillon määki saan nukkua pitempään. Mutta jos se lähtee toimistolle, ni mua retuutetaan prutaalisti valjaisiin jo seittemän aikaan aamulla.

Tänä aamuna sit tein tenän; istuin 2 metrin päähän meitin kotiovesta, ja mulkoilin sit mattee silmät sirrissä ja tukka pystyssä, oikeen tiiättekö niinkö mäyräkoira vaan osaa.

Ko mattel ei ollu pakko sitte lähtee toimistolle, ni se anto periks, ja sanos mennään sit sisälle ja koitetaan myöhemmin uudestaan, hän jää kotitoimistolle töihin.

Multa otetiin valjaat veke, ja mää menin sit keittiöön oottaan, koska ulkoilun jälkeen mää oon tavallisesti saanu namin.  Aikani ooteltua käpsytin sitten kattomaan, että mikäs ny maksaa. Matte koitti väittää, että ei tipu namia, koska en suostunu lähtee pidemmälle ulkona.

”Matte matte”, mää sanoin, ”ulkoilun jälkeen tulee nami, ja määhän kävin ulkona, ko oli peppuki kokonaan oven ulkopuolel.”

Mihin taas jouduttas ilman mäyräkoiran periaatetuntemusta, mää vaan kysyn.

 

Ei siitä oo koskaan puhuttu, että kuin kauas siellä ulkona pitää kävellä. Nih. Että kyl periaatteista täytyy pitää kii, eikä alkaa säätämään niitä kesken kaike. Mitähän ton naisen ja sen periaatteiden kävis, jos ei sillä olis mäyräkoiraa niistä muistuttamassa. En uskalla ees aatella.

Joten sain namini. Ja menin takas pehkuihi. Ihan periaatteesta.

Hyvää viikonloppua kaikille,

t. Mauri-setä