Täällä ollaan taas

Terve kamelit,

matte otti niin vauhdikkaan lähdön uuteen vuoteen, ettei se meinannu ollenkaan antaa konetta mun käyttööni, vaikka kuinka muistutin että mää oon se meidän talon pääplokkaaja.

Ny vihdoin sain kaapattua konevuoron. Hyvää uutta vuotta kaikille ihan näin ekaks alkuun!

Meil on elo sujunut samaan malliinsa niinkö aina ennenki, tupsluurit näyttelee päiväohjelmassa ruoka-aikojen lisäksi pääroolia.

Matte sai joulupukilta uuden linssiin kameraansa, ja siinä kävi sitte niin, että sillä liimaantu kuulkaa kamera vähäks aikaa naamaan kii melkein ympärivuorokautisesti (”no kun mä otan testikuvia”), ja meikäläinen on joutunu kans ton paparazzin ahdistelemaks jo vähän turhanki kans.

Se on kuvannu mua salaa, lavastanu kuvia (onko reiluu?!) ja ollu muutenki melko lailla mahoton.

Alla todistusaineistoa.

uusi linssi 030

Jumankauta! Taas mää tunnen sen kameran linssin tuijottavan mua jostakin…

Päätin sitten kaivaa sängystäni sinne taannoin hautaamani luukin, ja näyttää mattelle mitä tuhoa raivokas mäyräkoira voi saada aikaan…noinniinkö vinkiks.

uusi linssi 048

Kauhistunut apinakapinakin koitti lähteä mun tieltäni karkuun

uusi linssi 050

Vaan mää hain apinakapinan takas. Tässä se seuraa lähietäisyydeltä luunmurskaajaa työssään.

Lopuks mattekin sit vihdoin tajus, että lavastus ja lahjonta tehoo paremmin ku pakko ja vakoilu, jos siis namit on tarpeeks hyviä.

Joten suostuin hetkeks tuijottaan suoraan kameran vieressä roikkuvaa karjanpiirakkaa. Mut vaan hetkeks.

uusi linssi 113

Hyvää viikon jatkoa kaikille, mää lähen tästä tupsluureille!

Terveisin Mauri-setä

Advertisements
Categories: Uncategorized | 14 kommenttia

Artikkelien selaus

14 thoughts on “Täällä ollaan taas

  1. Sori Mauri mut tossa raa’assa luunmurskaajakuvassa sulla on tosi tyttömäiset ja kauniit kiharat (ja hienot kulmurit). Varo vaan ettei kukaan luule sua plikaks :

    • Nyt on pakko sanoo Nelli, että en tunnusta. Mul on miehekkään komiat kutrit kuten kunnon humppatukkamiehellä kuuluukin, joo, mut että plikka! Ei oo kukaan tullu sanomaan semmosta, ja mää pidän huolen kyllä jatkossakin, ettei tule. Se on jämpti näin.

  2. Voi sua Mauri-parkaa, tiedän tuon kameroinnin haittapuolet, välähtää ja nimee huudetaan ja tarjotaan olevinas jotain herkkua, mutta sitäkin vaan pitää himoita ja tuijottaa ja pysyä paikallaan. Tiiän myös, että tuo hullutus vähenee aikaa myöden, joten oottele sitä tulevaa aikaa ja kestä nyt niin kuin miäs. Terveisin Vili, kohtalotoveri

    • Joo Vili eikö ooki härskiä että sillä lailla huijataan poloista koiraa! Toi mun matte tuntuu hurahtavan entistä enempi vaan kuule tohon kameraansa, onneks se ottaa aika paljon kuvii muistaki jutuista ko musta – saan ees välillä olla rauhassa. Sitä parempaa aikaa odotellessa, terkkuja Saksan maalle!

  3. No no, Nellihän pahan räppäs.;) Kuule, kyl sää oot miäs mun makuuni, eikä oo yhtää sen tyttömäisemmät kikkarat ku muilkaa humppatukka-pojil. Siks toiseks, eihä ihmisistkää ain erota onks ne tyttöi vai poikii, miähii vai naisii, tukan pituutee viitate.
    En tiä, mimmoe luumurskaaja sää oot, mut aikas syräntenmurskaaja sää ainaski oot. Nii syätävä lutusesti sit poseerasit kummiski mattel tos vika kuvas.
    Mut mitäköhä sil karjalapiirakal oikee tapahtu, kaisää sen sit pistit parempii suihi?

    • Juu, no kauniit mäyräkoiratytöt saa_koska_vaan sanoa mua tytönnäköseksi, mää vaan sitten korjaan asianlaidan 🙂 Sydäntenmurskaajaks mua yks matten kameli kans nimitti, kun tuijottelin tätiä tenhoavasti silmiin ja sanoin syvällä rintaäänellä että ”HMMMMM”. Mul kun on noit kilsoja jo mittarissa, niin tiiän kyllä mistä tädit tykkää. Ja totta mooses söin piirakan juu, taikka siis ainakin sen palasen joka mulle siitä annettiin. Ei sitä ilmaseks eikä millään nappulapalkalla kyllä valokuvamalliks aleta 🙂 Mahottoman paljon muiskuja sulle, Elliseni!

  4. Ringo ja Dessi

    *reps* sul on Maukka kuule toi sana hallussas XD. Terkkuja täältä Länsiväylän toiselt pualelt. T. Kamelit R&D

  5. Mut kyl tommosta komistusta kelpaa kuvaillaki, että poseeraa ihan ylpeydellä vaan! Ja kai sait syödä sit sen karjalanpiirakan?

    • Mulla olis kyl Jalo paljo opittavaa sulta poseerauskesta, sul ku on niin mahottoman ilmeikäs naama. Ja komea, tietenkin 🙂 Söin tietenki palasen minkä matte anto, koko piirakkaa en saanu ku on muka liikaa kertymiä ennestään. Mikä oli kyllä mielestäni täysin harhaanjohtavaa markkinointia matten puolelta sit. Viikonloppuja Turkuun!

  6. Voi kulta Mauri, tuo viimenen kuva on ihan pro-tasoa, sekä kuvaajan että kuvattavan osalta. Sano matelles, että se on tosi taitava nainen! Ja sä oot kyllä superkomea koira, jota muiskautan täältä käsin oikein mojovasti!<3

    • Kiitos Mirkkuseni kehuista, mää ny vähän katton kyl kuin paljon viittin mattelle näistä mainita, jottei se innostu vielä lisää tosta mäyräkoiran kuvaamisesta 🙂 Mahottomasti muiskuja sulle, pysyttelepä patterin vieressä Mirkku niin pysyt lämpimänä – siel on aika kylmä nyt!

  7. Svea

    Mirkun kanssa ollaan samaa mieltä! Mahtava tuo viimeinen kuva. Toisaalta, eihän noin komeasta mallista saa kuin komeita kuvia!

    • Kiitos kehuista – tosta määkin on kyllä aika lailla samalla linjalla; miten mäyräkoirasta_voisi_edes saada muita ku komeita kuvia. Heh. Terkkuja! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: