Moi kamut,
eilen sytyteltiin kynttilöitä itsenäisyydelle.
Tänään me sytytettiin matten kanssa kynttilä mun siskolle Miralle. Siskon lähdöstä on tänään tasan puoli vuotta eli 6 kk aikaa, ja matte sanoo että ikävä on yhä kova joka ikinen päivä.
Sisko 12 viikon iässä vuonna 2004.
Mulla on kans sillain ikävä, et ei huvita vieläkään lenkkeily matten kanssa kaksin, ja aina välillä haluun käydä tarkistamassa saunan, missä sisko vietti viimeisiä ja niin kovin kipeitä päiviään. Että jos se oliskin vaikka tullut takas sinne, tiiättekö.
Mä olen kaipuuseeni adoptoinu lenkkikamelini Maxin, joka on samaa rotua kun sisko oli; pidän lenkillä aina kamalaa meteliä kun puallustan sitä, jotta Maxi saa touhottaa rauhassa. Maxi on nyt siis mun adoptiopikkuveikka.
Siskon paikkaa ei tietty silti vie kukaan. Ei mattenkaan mielestä – se sanoo että Mira tulee aina välillä unessa sitä tervehtimään, ne aina halailee pitkään ja matte paijailee Miraa, joka on aina unessa rauhallinen ja täysin kipuilusta vapaa. Matten silmät ei onneks kuitenkaa joka kerta enää ala vuotaan, kun se puhuu siskosta. Välillä se jo hymyileekin siskon hullutuksia muistellessa.
Yks ilta käytiin meidän vanhalla suosikkiuimapaikalla ihailemassa tähtitaivasta, ja kertomassa terveiset meidän ikiomalle tähdelle taivaalla. Matte sanos, että sen vanha suosikkiruno kuvastaa hyvin meidän tunteita just sillon. Mä oon samaa mieltä.
Maailman pauhinassa
sinutko unhotan?
Sinua muistellessa
unhotan maailman.
Sinua muistellessa
mieleni rauhoittuu.
Maailma pauhatkoonkin,
mieleni rauhoittuu.
Kuvasi sydämeeni
suloa ammentaa,
kuvasi mielestäni
pahuuden kukistaa.
Sinua muistellessa
katselen taivaaseen,
tarkastan kotijärven
tyynehen syvyyteen.
-J. H. Erkko-
Tähtisilmämme taivaalla
PS: Matte on vihdoin valmis valmis meidän plogin bannerin muuttamiselle, joten me viälä vähän testaillaan siihen parhaiten sopivaa meikäläisen muotokuvaa.
Komiat pärjää aina 
❤
🙂
Meidän äippä alkoi vetisteleen, mutta mää oon onnellinen, että Miran ei tarvitse enää kärsiä. En itsekään haluaisi kärsiä kovista kivuista ja se on emännän rooli silloin tehdä se raskas päätös. Mää – kuten Mirakin – tulen elämään aina muistoissa. Mutta nautitaan toisistamme kun vielä voidaan.
t. Olli
Joo, meitin matte sano tehneensa aikoinaan saman paatoksen kun sunkin matte, ja Miran kanssa siita tuli sitten tarvis pitaa kiinni myos. Kyl makin olen iloinen ku siskolla ei oo hataa enaa, olin sillon siskon kipeena ollessa itsekin kovin huolissani ja levoton.
Nautitaan olostamme ja toisistamme joka ikinen paiva, ja otetaan paljon tupsluureja yhdessa! Terkkuja sinne, t. Mauri-seta
Oi, mun emäntäkin tykkää Erkon runoista! Muiskuja sun matelle ja sulle, Mauri-setä!
Ikävä on vaan merkki siitä, että on rakastanut kovasti!<3
Mun matte on kans fanittanut Erkkoa ihan teinista asti 🙂 Kiitti muiskuista Mirkku rakas, me ollaan tosiaan rakastettu ja ikävöity siskoa kamalasti, ja nyt muistetaan rakastaa ja iloita toisistamme joka ikunen paiva – se on meista paras tapa kunnioittaa myos siskon muistoa. Muiskut sulle vuorostaan takas meilta kummaltakin! T. Mauri-seta
Niisk…
Siällä Mira ja meijän Pyry-pappa painaltavat, molemmat rakkaat.
Ihan totta, Pyry-papalla ja Miralla on siella varmana seuraa toisistaan – onpa lohdullinen ajatus! ❤ ❤
Kaikki sympatia teille ❤ Mun mamma alko vetistellä kans, me karvakorvat ollaan kuulemma aikamoisen rakkaita ihmisväellemme. Ikävä ei varmasti koskaan helpota, mutta vähitellen surun läpi alkavat tulla iloiset muistot, jotka saavat kovimmankin ikävän keskellä pienen hymyn aikaan. Pidä mattestas huolta ja tukekaa yhdessä toisianne aina suruisan hetken tullen!:)
Kiitti Jalo ja mammasi myös. Nää on nää tämmöset jutut aina vähän semmosia vetistelyn paikkoja, ei siitä mihinkään pääse. Mutta niinkö sääkin sanoit, niin välillä sitä voipi jo vähän hymytäkin siskon hassuille tavoille -rakas se oli ja tulee aina olemaan, ehkä tämä tunne nousee pikkuhiljaa taas surun ja ikävän ohi. Mukavaa viikonalkua Turkuun toivottaa Mauri-setä ja mattensa