Puoli vuotta sitten

Moi kamut,

eilen sytyteltiin kynttilöitä itsenäisyydelle.

Tänään me sytytettiin matten kanssa kynttilä mun siskolle Miralle. Siskon lähdöstä on tänään tasan puoli vuotta eli 6 kk aikaa, ja matte sanoo että ikävä on yhä kova joka ikinen päivä.

Sisko 12 viikon iässä vuonna 2004.

Mulla on kans sillain ikävä, et ei huvita vieläkään lenkkeily matten kanssa kaksin, ja aina välillä haluun käydä tarkistamassa saunan, missä sisko vietti viimeisiä ja niin kovin kipeitä päiviään. Että jos se oliskin vaikka tullut takas sinne, tiiättekö.

Mä olen kaipuuseeni adoptoinu lenkkikamelini Maxin, joka on samaa rotua kun sisko oli; pidän lenkillä aina kamalaa meteliä kun puallustan sitä, jotta Maxi saa touhottaa rauhassa. Maxi on nyt siis mun adoptiopikkuveikka.

Siskon paikkaa ei tietty silti vie kukaan. Ei mattenkaan mielestä – se sanoo että Mira tulee aina välillä unessa sitä tervehtimään, ne aina halailee pitkään ja matte paijailee Miraa, joka on aina unessa rauhallinen ja täysin kipuilusta vapaa. Matten silmät ei onneks kuitenkaa joka kerta enää ala vuotaan, kun se puhuu siskosta. Välillä se jo hymyileekin siskon hullutuksia muistellessa.

Yks ilta käytiin meidän vanhalla suosikkiuimapaikalla ihailemassa tähtitaivasta, ja kertomassa terveiset meidän ikiomalle tähdelle taivaalla. Matte sanos, että sen vanha suosikkiruno kuvastaa hyvin meidän tunteita just sillon. Mä oon samaa mieltä.

Maailman pauhinassa
sinutko unhotan?
Sinua muistellessa
unhotan maailman.

Sinua muistellessa
mieleni rauhoittuu.
Maailma pauhatkoonkin,
mieleni rauhoittuu.

Kuvasi sydämeeni
suloa ammentaa,
kuvasi mielestäni
pahuuden kukistaa.

Sinua muistellessa
katselen taivaaseen,
tarkastan kotijärven
tyynehen syvyyteen.
-J. H. Erkko-

Tähtisilmämme taivaalla

PS: Matte on vihdoin valmis valmis meidän plogin bannerin muuttamiselle, joten me viälä vähän testaillaan siihen parhaiten sopivaa meikäläisen muotokuvaa.