Miehen iässä!

Terve plokitoverit,

tänä aamuna kuulkaa tapahtu kummia. Matte nousi jo gaumeen aikasin, en tiiä mikä sillekin on tullut kun se on alkanut niin aamuvirkuksi, mutta se alko sitten samantien hypisteleen ja paijaileen ja taputteleen mua, siis ennenkö olin ees kunnolla hereillä, tukkakin oli mulla vielä ihan silmillä ja kaikkee.

Seuraavaksi alko tulemaan vielä pusujakin siihen malliin, että mä sitten kampesin itteni pystyyn sieltä peiton ja Tempur-tyynyn alta, ja jo vähän sit sillai peljästyin, että ou mai gaad,  nyssillä on kyllä pysyvästi parkeerannu liian monta lintua antennille ja mää joudun sukulaisille kohta hoitoon, tai jotain.

Ihan nolotti ton naisen puolesta tollanen käpälöinti heti aamusta, ja kun sillä alko vielä leukakin väräjään ja väpättään kuulkaa niin että mä luulin jo hetken, että sen leuka tipahtaa siitä viel tyynylle, sen verta pahalta näytti tilanne.

Sitten se sanoi mulle että ”Hyvää syntymäpäivää Mauri”, ja totes että mä täytän tänään 10 vuotta. Ihan kokonaiset pyöreät 10 vuotta, aatelkaa! Se on kyllä jo melkonen MIEHEN ikä! Mattella on kuulema kaikkea kivaa tiedossa, herkkudinner ja muuta kivaa, mutkun se ei suostunut kertoo enempää niin munkin pitää sitten kertoa varsinaisesta juhlapäivästä myöhemmin.

Lahjoista parhaimman mä kyllä jo sain, kokonaisen päivän yhdessä matten kanssa – niitä se lupasi mulle paljon lisää, ja se lahja on kyllä parempi kuin mikään muu! ❤

Me pengottiin viikonloppuna kuvia mun 10-vuotistaipaleelta, ja nymmä ymmärrän miksi. Laitan niitä tässä tulemaan teillekin ja painelen tästä päikkäreille – siten tulee juhlapäivällinenkin eteen vähän nopeammin.

Lopuksi totean vielä meille mäyräkoirille niin tyypilliseen vaatimattomaan tapaan, että juu en ole matkoilla, ja otan siis täten vastaan synttärionnitteluja!

—————–

Kuvia 10-vuotistaipaleeltani

Joulukuu 2002: Tässä mä oon 12 viikkoa vanha, ja huomaatteko, että sohva oli jo aika hyvin hallussa mulla.

Tässä on kans 12-viikkoa, mä halusin olla aina maten jaloissa kiinni, jopa sillon kun se oli suihkussa tai tiskasi, joten se teki mulle tämmösen pesän keittiöön tiskialtaan alapuolelle.

Tammikuu 2003: Tässä mä olen 16 -viikkoinen, ja jostain syystä elämä veti kovin miätteliääksi siinä iässä.

Syyskuu 2003: Tämä on mun virallinen 1-vuotissynttärikuva. Rintakarvat ainakin oli lähteny aika hyvin kasvuun jo.

Alkuvuosi 2004: Tässä mä nutuutan 1,5-vuotiaana Ressu Redfordia, joka on muutes mun serkun Tarmon (emännän siskon koira) veli. Taustalla häärii Herra Rasmus Kauniaisista.

Kesällä 2004 sain pikkusiskon. Tässä mä seuraan kun sisko leikkii nurmella, koska pitihän mun isoveikkana sit vahtia että se pärjää.

Juhannus 2004: Opetan 8-viikkoista siskoa uimaan. Se vähän arasteli tota veteen menoa eikä uskaltanut uida kuin käsipohjaa, muutenku että jos mä olin mukana.

Syksy 2004: Me oltiin molemmat siskon kanssa kyllä hyviä tossa laser-nano-nano-katseen käytössä. Ilmasko matte ei mahtanut tässäkään mitään, vaan lähti meidän kans metsään.

Lokakuu 2005: tässä me oltiin kovasti uimaan menossa, vaan ei saatu lupaa kun matte sanos että siinä on liian upottava mutapohja. Vieläkään en ymmärrä miten se meidän uimiseen olis muka vaikuttanut…

Syyskuu 2006: Mun 4-vuotissynttäriposeeraus. Komia kuononikin alkoi tässä jo olemaan kehittynyt täyteen kyömyynsä.

Lokakuu 2006: tässä oltiin toisella mökillä jossa sentään pääsi uimaankin. Melkosen kroolailun jälkeen fiilistellään tässä siskon kanssa järvelle tuijotellen.

Lokakuu 2006: Tässä mua alko jo ”pikkasen” ottaa päähän ton maten naamaan kiinni jäänyt kamera, joten vetäydyin tuijottelemaan järveä vähän sivuummalle. Ei auttanut.

Helmikuu 2007: Tässä me tonttuillaan meidän kotitalon takaa aukeavissa maisemissa. Tuolla me sillon hippasteltiin melkein joka päivä.

Helmikuu 2007: Tässä mä tarkkailen_tarkkaan_kaukana kulkevia hiihtäjiä, niistäkään kun ei koskaan tiedä mitä niillä on mielessä.

Pääsiäinen 2007: Tässä me söpöstellään mattelle namien toivossa. Mää istuin jakkaralla että varmasti yllän kans.

Syyskuu 2007: Sisko piti tässä vahtia sillä aikaa, että mä sain otettua pienet tupsluurit välissä. Me sillain tuettiin aina näissä hommissa toisiamme.

Maalliskuu 2008: Yöpuulla. Siskon kanssa me jaettiin sängyssä aina sama tyyny, se oli sillain kätevää että pysty helposti nuuhkasee aina, että nukkuuko se toinen viel.

Syyskuu 2008: Tapahtu kuulkaa gaumeita; mul tuli semmone iso ruma patti jalkaan, ja elli sanos että se pitää ottaa pois. Tää on ekana iltana leikkauksen jälkeen, tota pakettia piti pitää viikon ja se kysy kyllä kärsivällisyyttä meiltä kaikilta.

Syyskuu 2008: tässä mä toivun edelleen koipioperaatiosta. Kattelin tollein telkkaa peiton alla kun matte teki töitä kotitoimistolla.

Kesäkuu 2009: Matte kutsuu tätä mäyräkoiran ”in the zone” -ilmeeksi, mitä se sit tarkottaakaan. Yks meidän ihminen oli uimassa eikä mun annettu lähteä perään, joten piti vahtia ettei se huku. Siinä kaikki.

Kesäkuu 2010: Meinattiin saada siskon kanssa sorsapaistit suoraan suuhun. Ne lähti kyllä sit karkuun ja sisko väitti että se johtui siitä et mä juttelin tipusille liian kovaäänisesti. En tunnusta.

Helmikuu 2011: Sisko fiilistelee kevättuulta, ja mä vahdin ympäristöäni. Kuten mäyräkoiran kuuluu tehdä.

Toukokuu 2011: Tää se oli jotenkin niin kovin tarttuva kipale, mistä lie johtuukaan.

Syyskuu 2012: tässä mää nyssit kirmaan, miehen ikäisenä mäyräkoirana.

Mainokset
Categories: Uncategorized | 21 kommenttia

Artikkelien selaus

21 thoughts on “Miehen iässä!

  1. Ihan mielettömästi onnee Mauri!! Oot sä jo ihan ja ihana MIÄS. Suloisia, ihania, kivoja kuvia sun elämäntaipaleelta. Terveisiä M-L ja Ossi

    • Kiitti onnitteluista kamut! Onhan tama jo kieltamatta tosimiehen ika, ja on kylla kiva kun matte on meita vuosien mittaan muistanut valokuvata, oli kiva kattella kuvia miusta ja siskosta.

  2. Katkelma Tommy Tabermannin runosta ”Vanha koira”
    ”Vanhat koirat
    tietävät ihmisten asioista
    enemmän kuin ihmiset itse.
    Eivätkä suostu puhumaan.
    Katsovat vain säälivästi.”

    Paljon onnea niin päivänsankarille kuin myös hänen laumalleen!
    PS. runon ”vanha koira” tarkoittaa miehen ikään ehtinyttä eli silleen…

    • Kiitos onnitteluista, ja erittain osuvasta runosta; tuolla Tommylla se oli kylla sana hallussa! Terkkuja Saksan maalle 🙂

  3. Onnea, rakas Mauri! Olet vireä setä, pysykin sellaisena! Muiskut Mirkulta!<3

    • Kiitos Mirkkuseni, nyt ei oo kylla enaa kovin virea olo, kun on pitka juhlapaiva takana 🙂 Muiskuja sulle kans ja kauniita unia! T. Mauri-seta

  4. Siis todellakin olet Miehen iässä, Mauri-setä! Hurjasti onnea 10-vuotiaalle komistukselle! Tosi kiva oli kattella sun elämäntaivaltas kuvina, iloineen ja suruineen. Jatketaan lepposaa meininkiä!

    • Kiitti pojat! Oli mustakin aika kiva noita kuvia kattella, matten kans muisteltiin hymyillen menneita vuosia – ja toivottiin monia hyvia yhteisia vuosia lisaa! 🙂

  5. Paljon onnea Maurille toivottaa Milo ja Breci!

    • Kiitos onnitteluista, Milo ja Breci! Olihan tää aika hienoa päästä vihdoin TOSImiehen ikään! 🙂

  6. Onnea kymppivuodesta. Komia tosiaan olet ollut jo ihan pienestä lähtien. Toivotaan että pääset toiseen kymppiin vielä 🙂

    • Kiitti Nelli, siihen tahdataan! Mepa oltais muuten varmaan aikamoinen yhdistelma, kun ollaan Kaunis ja Komia! 🙂

    • Kiitos Nelli, siihen tähdätään! Mehän oltais yhdessä melkoinen pari, kun ollaan Kaunis ja Komia! 🙂

  7. Hullussa, kymppisynttärit! Jos on noin monta vuotta vanha, täytyy olla kyllä jo tosi viisas! Hyvää synttäripäivää ja makoisaa dinneriä!

    • Kiitos Nakki, no siis mäyräkoirathan on luonnostaan viisasta porukkaa, ja komeitakin vielä, joten siitä ei onneks tarvii meidän huolehtia 🙂

  8. Onnea Mauri!! :))

    • Kiitos onnitteluista! Juhlat on jatkuneet tänäänkin, kyllä on ollut kiva täyttää 10 vuotta! 🙂

  9. Supersuuret onnittelut, komea ikä ja komea ikääntyjä! Kivoja kuvia vuosien varrelta, erityisesti toi tyynynjakamiskuva on aika sympaattinen 🙂

    • Kiitti Jalo onnitteluista! Joo me mentiin siskon kans aina yksissa tuumin iltaisin pehkuihin, ja iskettiin paat tyynyyn 🙂

  10. Onnea mies!

    Toivottavasti sulla on vielä monta iloista vuotta edessä. Mäyräkoiralehdessä oli juttua, että Suomen vanhin mäyräkoira oli siirtynyt toisille metsästysmaille. Jospa susta tulisi seuraava mäyräkoirien ”arvoylppö”.

    • Kiitti onnitteluista Mies! 🙂 Suomen seuraava maykkyjen arvoylppo, se kuullostaa hei tosi hienolta, siihen pyritaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: