Matte Maurikoulussa

Terve plokikansa,

Mauri-setä täällä taas. Emäntä huomasi mun edellisen postauksen, ja sanoi sitten, että jos kerta on niin kamala hinku uskoutua sinne blogiin, niin että saan kirjottaa lisää. Joten tässä nyssit naputtelen oikeen luvan kanssa.

Viimekertaisen luontopolku-episodin jälkeen oli kuulkaa selvää, että pieni kurinpalautus ja mieliinmuistutus on paikallaan. Emännälle siis, minähän en sellasia palautuksia taikka muistutuksia ota vastaan, vaan pelkästään jaan niitä…Aattelin sitten, että kun kerta meidän pihan lapsetkin käy leirikoulussa, niin tuon naisen voisi laittaa viikoksi Maurikouluun. Ja siellä olikin melkonen intensiiviopetus. Uskokaa vaan.

Alkuviikosta meillä soi ovikello kesken mun parhaiden päiväunien kun mattelle toimitettiin paketti, ja mä suutuin siitä niin gaumeesti, että ensin haukuin sen ovikelloa soittaneen miehen pataluhaksi. Mattekin yritti huutaa siinä jotain, mutta mä en kuullu mitään sen metelin keskellä – näin vaan että sen naama oli kääntynyt muhun päin ja suu kävi kovaa, niinkuin aina. No, se paketti saatiin sisään ja ovi kiinni, kun mä keksin että nyt olis hyvä tilaisuus näyttää tolle naiselle, mitä liiat patoumat voi kuulkaa mäyräkoirassa saada aikaan. Että kattokaa sitten se muistaisi sen kun meinaa ens kerralla painella taas (mäyrä)metsään ilman mäyräkoiraa…

Joten kun matte kuljetti pakettia olkkariin, niin mä painelin kovaa kyytiä paketin perässä, edelleen asiaankuuluvan äreästi  muristen, ja heti kun vaan ylsin, niin iskin purukalustoni kiinni siihen pakettiin! Siinä sai kuulkaa pahvinpalat kyytiä, kun revin laatikon kannen ensin tuusan nuuskaksi ja sitten siirryin eteenpäin laatikon päällä poikittain maaten ja kovaa kiroten – emäntä sai just vedettyä sen tilaamansa tavaran alta pois, mutta kyllä mä silti luulen näyttäneeni sille, mihin mäyräkoira kykenee alta minuutin jos on tarvis. Ja nyt oli.

Olisin kyllä pistänyt säpäleiksi koko laatikon ihan no problem, mutta ajattelin että eiköhän se viesti tästäkin jo tuu selväksi.

No, Maurikoulun intensiivikurssiin kuuluu tietty olennaisena osana myös sellaset pikkuasiat, kuten se, että herätin koko viime viikon tuon naisen öisin klo 03 tienoilla ja sitten vielä uudestaan 05 aikaan vaatien keittiössä ruokaa – ihan vaan noinniinku toistojen tekemiseksi että menee oppi perille. Eikös se kertaus ole opintojen äiti noille kaksjalkaisillekin.

Ja sitten tein aika paljon sitä, että halusin lähteä ulos mutten suostunutkaan kuulkaa sit minnekään, totesin tossa kotitalon nurkilla että ”mjaah, emmä nyt jaksaksaan lähteä” ja painelin kotio. Emännän ei auttanut muu kuin tulla perässä. Joo, ja tietty huusin ja raivosin erityisen lujasti meidän taloyhtiön sakemanni-naapurille aina kun se vaan ilmaantu näköpiiriin. Se kyllä huutaa aina takas, mutta semmosella erikoisella saksalaishaukulla, josta mä en kyllä ainakaan saa mitään selvää.

No, kaikki tämmöset pikku säätämiset alkoi kattokaas sitten tekemään tehtävänsä, kun toi nainen uupusi vallan siihen että piti öisin heräillä ja rampata ulkona ja muuta. Perjantaina me nimittäin nähtiin sitten jo Maxi, ja syksyisestä säästä huolimatta ulkoiltiin ja koirapuistoiltiin Maxin kanssa pari tuntia. Se teki hyvää, Maxi veti kahtasataa taas puistoa ympäri niinku aina, ja mä tutkin sillä aikaa posteja muilta.

Lauantaina sitten lähettiin kuulkaa kylään – siis me MOLEMMAT. Mentiin siis Dessille ja Ringolle; ekaksi me kurvattiin niiden kanssa puistolenkille, ja sitten mentiin niille, saatiin ruokaa, ja hengailtiin niiden kotona aamuyön tunneille asti! Kyllä olikin kuulkaa mukavaa, niiden kotona on puruleluja lattioilla, eikä ne tykänneet pahaa vaikka mäkin ryöstin sieltä yhden ja söin sen sohvalla tyynyjen takana ittekseni. Niiden emäntä onkin koirilleen niin kiltti että siitä olis hyvä ottaa jonkun_tietyn_naisihmisen (?) täälläkin mallia….köh köh ja silleen.

Nämä meidän emännät koitti pelata lattialla Afrikan tähteäkin siinä illan mittaan, ja kyllä mä annoin sit luvan kun olin ensin käynyt kertaalleen tassuttamassa laudan yli ja pyyhkimässä heiluvalla hännälläni kaikki nappulat kumoon. Ettei nääs totuus unohdu kyläillessäkään.

Hauskaa kyllä oli, ja mä sitten nukuin kyllä koko eilisen päivän -mut sunnuntaihan on lepopäivä muutenkin.

Matten kanssa pikkuhiljaa harkitsen, että joko mä uskallan päästää sen luokalta, ja julistaa Maurikoulun syysloman alkaneeksi. Katsotaan nyt. Perjantaina me nähdään taas Maxi, ja lauantaista emäntä puhu jo, että se lähtee aamulla kuvaamaan Maxia, kun Maxi tekee kisadebyyttinsä rallytokossa. Se on kyllä niin kamalan energinen kaveri se Maxi – mä jo ilmotin että jään kyllä lauantaiaamuna mielummin nukkumaan, niin paljon kun Maxista tykkäänkin.

Alla parit kuvat vielä lauantailta, hyvää viikon alkua kaikille!

Dessi ja Ringo

Oli kuulkaa niin mahottoman kiva viikonloppu, että välillä piti laittaa oikeen silmät kiinni että onko tää tottakaan. Vaikka kesken juoksun.

Eikös vaan oo melkosen kaunis puisto meillä?

On kuulkaa melkosen pirtee 11-vuotias neiti tämä Dessi.

Tässä mä tuuletan vähän korviani.

Ja sitten mä tuuletin mun kielen kans. Oikeen kunnolla.

Pakollinen poseeraus mattea varten.

Advertisements
Categories: Uncategorized | 14 kommenttia

Artikkelien selaus

14 thoughts on “Matte Maurikoulussa

  1. Aika kovat metoodit on kyllä siellä Maurikoulussa käytössä, eiköhän tulosta tule, ei se Matte voi olla oppimatta, fiksu ihminen kun on. Onneksi Mauri, sinulle on kertynyt tuota ikää ja kokemusta, että osaat puuttua Mattesi epäkohtiin ja kurittomaan käytökseen. Nuori koira ei sellaista osaisi ollenkaan ojentaa.
    Miten sanotaankaan, ”lopussa kiitos seisoo”, muista nyt kehua Mattea onnistuneista opinnoista!

    • Joo, no tama olikin intensiivikurssi, joten vauhti oli kova ekalla viikolla. Nyt kun toi matte alkaa selkeesti taas olemaan hiukan kuuliaisempi, niin voidaan ehka jatkaa enempi pistokoetyyliin. Pitaa kattoa ny. Terkkuja Vilille!

  2. Ei ny viittitä pahottaa sun mattes miältä, mut kyl sä kirjotat hianosti, paremmin ku… no ei tosiaan viittitä pahottaa kenenkään miältä. Maurikoulu! Viittikkö kuoma tulla pitää sitä kouluu meillekin? Tääl olis selkee tarvis…

    Teil on hiano puisto. Onks se aidattu? Ja kyllä näki noista kuvista, että hauskaa teillä oli. Ihan kybällä.

    • Mheheh, kiitti pojat – en kerro matt…tai siis kenellekaan kehuista, mutta pakkohan se on myontaa että mun rintakarvat taisi tasta nousta viel astetta enemman rottingille 🙂 Me nakkikoirathan ollaan tunnetusti ilmaisutaitosta porukkaa, joten tattis ja kiitos vaan samat kehaisut teidan suuntaan kans!

      Joo voi etta olikin mahottoman kivaa juosta vapaana, toi puisto ei ole aidattu ja on viel metsanlaidassa, mutta kun mulla on kamut mukana niin matte laski etta ehka ma kuitenkin voin vastustaa metsan kutsun…olihan se hermona alkuun ja huusi kuulkaa kuin sumusireeni, jos vahingossa ees horjahdin metsan suuntaan, mutta onneks se sit vahan rauhottu kuitenkin.

      Maurikoulu on juu vuosien kehityksen tulos, se on ollut ton tadin kanssa tarpeen aina siita asti kun Mira-sisko pienena raateli meidan kirjahyllysta ”Daschunds for Dummies” -oppaan, sen jalkeen piti alkaa opastamaan mattea aivan itte.

  3. Kyllä on sulla ollu kovat otteet käytössä. Yöherätykset kuulostaa ihan armeijameiningiltä (vaiks ei meillä siitä kokemusta olekaan).

    Hyvä kun säkin pidät sakemannut kurissa, mun emäntä vähän pelkää niitä.

    • Joo, toi matte on kato sen verran kovapaista sorttia, etta ei sille mitkaan hempeilyt auta – vahan niinkun me mayrakoiratkin.

      Ma INHOAN sakemanneja ihan intohimolla, oon inhonnu siita asti kun kerran semmonen kavi suoraan varottamatta kadulla mun kurkkuun hampaillaan kiinni eika paastanyt irti ennenku sen omistaja tuli kampeamaan sen leuat mun kurkusta irti. Siina huudettiin ja itkettiin taytta kurkkua kylla molemmat matten kanssa.

  4. Ootpas pistäny Matten tehokurssitukseen, oikein intensiivikoulutusta!:D

    Toi puisto näyttää kyllä tosi hyvältä hepulointipaikalta, mutta mä luulen, että mua ei vapaaks päästettäis, on meinaan aika mukavasti loikan päässä toi reunapöheikkö ja tuolla taustalla taitaa olla joku tönökin, sinne olis oikein hyvä suora tehdä kiitolaukkuaharjoitus ja kadota sitten vaivihkaa pusikon puolelle… Kauheen rajottuneita noi ihmisväen edustajat, ku eivät ymmärrä tällasia koiralle luonnollisia tarpeita, niinku oma aika ja itsenäinen ympäristöön tutustuminen…

    • Joo, mitas lahti mayrametsaan ilman mayrakoiraa, ei sellasesta selvia ilman etta perasta kuuluu 🙂

      Tuol puistos on tosiaan toisella puolella siirtolapuutarha, ja toisella puolella iso metsa, eika mun matte ekaks meinannu mua irti uskaltaa paastaakaan, kun mullakin on aika iso itsenaisyyden ja erkaantumisen tarve aina valilla, ja toi matte tietaa sen. Sita ei arvosteta meillakaan yhtaan, ja sen takia toi tantta kiljuikin kurkku suorana aina kun yhtaan olin kuule poikkeamasta kaidalta polulta, tuol puistos siis. Mut mulla oli niin kivaa kamujen kanssa, et paatin sit et jos ma kavasenkin siel metsas ja niita mokkeja kattomassa sit vaikka ensi kerralla… 🙂

      Lähetetty HTC-puhelimesta

  5. Voi tuota Mauri-setää!;) Kyllä kelpaa juoksennella, kun on tuollainen unelmapuisto juostavana.

    • Joo, niin kelpaa – tuu Mirkku sinakin kaymaan jos meillepain matkaat, niin mennaan kirmaamaan tonne yksissa tuumin!

  6. Näin se menee: mua alkoi naurattaa jo pelkkä otsikko, ennen kuin siis ehdin edes leipätekstiin asti! 😀 Mutta täytyy kyllä myöntää, että melkoisen mankelin läpi on matte vedetty Maurikoulussa! 😀 Ettei nyt vaan menis ruuvin kiristäminen liian kireelle; se voi ruveta lakkoon tuo matte!

    Puisto on mahtavan näköinen, kyllä kelpaa mäyriäisen siellä tuuletella 😉

    • Mustanaamiota mukaillen munkin mottoni on, että ”Mäyräkoira on kova koville” -ja paljoo tota mun mattea kovempaa ei olekaan. Paitti minä, tietty.

  7. Mauri, eiköhän mamis oppinut jo kerralla. Meillä Ossille on pantu sellaiset ukaasit, että yöherättelyt ovat kiellettyjä. Mami ja isäntä eivät kumpikaan kestä öisin heräyksiä. Tarvee olla ripaska tai joku ihan muu tärkee asia, jotta yöllä saapi herättää. On sulla Mauri ollut aika rajut koulutusmetodit ja ole kiitollinen, että Mattes on kärsivällistä sorttii. M-L ja Ossi

  8. Jaa, ja mää kun oon miettinyt että onneks MÄ olen kärsivällistä sorttia, ja että siitä pitäs ton matten olla kiitollinen. …. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: