Naisten naurattaja

Viime viikonlopun mahatauti on jo muisto vain, ja tällä viikolla on jo käyty moikkaamassa Dessiä ja Ringoakin, tehtiin lenkki yhdessä niityllä missä kaikki kolme tappijalkaa saivat hippastella vapaana.

Olen varmaan maininnut ennenkin, että Mauri pitää kovasti lapsista, erityisesti pienistä tytöistä. Tämä varmaan juontaa juurensa siihen että Mauri vietti nuorena paljon aikaa kahden siskontyttöni kanssa näiden ollessa pieniä. No, eilen sitten kun tulimme ulkona kotipihalle, meitä vastaan tuli 3 pientä sisarusta, jotka asuvat tässä meidän taloyhtiössä. Mauri juoksi tyttöjä vastaan aivan riemuissaan, ja sai sitten ihan täyden riemuhepulin; se kirmasi neljä kierrosta tyttöjen ympärillä pentuhepulissa peppu pyöreänä laukaten, tyttöjen kirkuessa riemusta.

Siinä vaihessa mäyräkoira päättikin sitten yhtäkkiä, että ”työni täällä on tehty”, ja päätti jatkaa matkaa tyttöjen silitysyrityksiset täysin ignooraten. Minunkaan ei auttanut muuta kuin lähteä painelemaan Maurin perään ja jättää hölmistyneet lapset katsomaan peräämme. Mäyräkoira on puhunut: ”Mauri has left the building.”

Huomenna tavataan vihdoinkin taas Maxi, viime viikolla treffit jäi väliin mahataudin vuoksi. Minä menin kuitenkin tapaamaan Maxia silloinkin – ja saamaan vähän flättirakkautta 🙂 – ja tapasin ensi kertaa myös Minni-neidin, kauniin basenjityttösen. Toivottavasti Maurikin pääsee piakkoin tapaamaan tämän kaunokaisen…voin kuvitella jo valmiiksi sen mäyräkoiran gigolo-hännänheilutuksen, kun Minnin kanssa pääsee ensimmäiset nuuhkaisut vaihtamaan.

Minni-neiti puistossa

Lauantaina emäntä onkin sitten menossa Wanhaan Satamaan Kädentaitomessuille, saapa nähdä löytyykö sieltä jotain kivaa myös mäyräkoiralle.  Viime kuussa kävimme ystävien kanssa Tampereella käsityöläismyyjäisissä, ja ihastuin siellä ikihyviksi tamperelaisen korusuunnittelijan töihin. Hän tekee uusiokoruja kierrätetyistä hopealusikoista yms, ja kun huomasin hän on mukana myös lauantaina, niin lähden  kyllä liikkelle ihan ostomielellä – yksi rintakoru jäi niin lujasti mieleeni että sen saatan nyt ostaa, aivan itselleni enkä mäyräkoiralle. 🙂

Myrskyn ja Tuiskun julkaistua blogissaan kuva-arvoituksen tuli minullekin mieleen yksi arvoitus. Allaolevan kuvan nähtyäni nimittäin jopa minäkin jouduin hetken miettimään, että miltähän planeetalta tämä kyseinen olento on kotoisin – hohtavine silmineen tämä mäyräkoira ei välttämättä ihan ensimmäiseksi muistuta Maan asukkia. 🙂 🙂

”Nano nano, vai miten se nyt sanotaankaan Maan mäyräkoiraksi.”

 

Bongasin eilen Facebooksissa tämmöset sademanttelit mäyräkoiralle – mitähän mahtaisi tuo setäkoira tuumata, jos toisin sille moisen pompan kotiin… Minusta se on aika lystikkään näköinen, mutta Mauri the Cool saattaisi olla eri mieltä, tuollaisessa ei paljon naisia nauratella!

Advertisements
Categories: Uncategorized | 12 kommenttia

Artikkelien selaus

12 thoughts on “Naisten naurattaja

  1. Noilla sademantteleilla sitä vasta naisia nauratettaiskin. Ne tikahtuis ja meiltä menis katu-uskottavuus. Joo.

    Sä oon varsinainen leimusilmä. Oot vähintäänkin nanomies, vähän niiku naminamimiäs tää Marco B.

    • Kih hih, sinapa sen sanoit kuomaseni, voi olla etta tyttokoirien omistajat suuttuisi kun niiden koirat olisivat nauraneet mahansa katki. 🙂

  2. Mähän pistin Aslanille Rukan sademanttelin Mustissa ja Mirrissä päälle ja tälläsin vielä sille hupunkin 🙂 Oli niin söpö, mutta sen nyt tietää, että ensimmäiseksi siitä olisi varmasti revitty se huppu pois, kahden koiran toimesta! 😀 Ja mantteli oli aivan liian pieni tuolle pitkäselkäiselle, mutta Alphonsellehan se menisi…saattaisi mennä kalifin pasmat sekaisin jos joutuisi pasteeraamaan tuollainen sadevarustus niskassa, kjähkjäh 😉

    Nanonano-kuva on kyllä niin hulppea, että se pitäisi ehdottomasti lähettää johonkin kuvakilpailuun! 😀

    • Heh, muistan ne kuvat teidan blogista kun Aslan mannikeerasi hupun kanssa 🙂 Joo voipi olla etta meilla olis pian kaksi kalifia pasmat sekaisin, jos naille kyomykuonoille iskettais sadeviitat niskaan :-)))

      En tosiaan tieda miten Maurin silmat reagoi noin kamalasti salamaan, mutta hetken mietin etta olenko onnistunut vangitsemaan jonkun toisen ulottuvuuden tuon nanonano-kuvan otettuani. 🙂

  3. Voi herranjestas noita takkeja! Mirkku näyttäisi varmaan supersöpöltä tuollaisessa! Mistä noita löytyy?
    Mauri hei, sulla menee aika lujaa naismaailmassa. Kyllä tuolla ulkomuodolla pitääkin olla menestystä kimuleiden keskuudessa!;)

    • Hih, Mirkku oliskin suloinen ilmestys tommoisessa takissa – vaikka sillahan voi olla paalla vaikka muovikassi ja silti se olisi suloinen 🙂 En ole varma mista takkeja saa, mutta pidan silmat auki! Joo Maukka on melkoinen Auervaara kylla, flirttaili asken naapurin perhoskoiratytollekin niin, etta sen omistaja ihmetteli etta ”mites se Mauri nyt noin virkeena on?!” 🙂

  4. Kiva, että Mauri on parantunut mahataudista. Tosi mainio kuva tuo nanonanokuva. Pikkuisen kiiluu silmät : ) Aika kivan näköinen, tuo Minni-basenji. Siinä on kanssa harvinaisempi rotu. Tai enpä tiedäkään nykyään, mutta ainakin viitisentoista vuotta sitten, kun tuttavillamme oli kaksi basenjia, niin olivat siihen asti ainoat basenjit, jotka ikuna olin nähnyt. Tuo sademantteli on kanssa veikeä. Veikkaan kyllä, että meillä ei saisi lainkaan suosiota…. Ps Kertut ovat hyvässä vauhdissa. Kiitos, kun jaoit ohjeen!! Tein kyllä pienen muutoksen siihen resoriin, kun tykkään kutoa 2 oikein 2 nurin. Terveisiä M-L ja Ossi

    • Juu Minni oli kylla oikein sieva tytteli, basenjit on minusta muutenkin aika hyvan kokoisia ja siistin oloisia koiria. Ei niita paljoa nay meillakaan pain, melko harvinainen rotu on varmaan vielakin. Kiva kuulla etta Kerttujen teko sujuu, taalla samoin on Maurin pusakka tyon alla – kiitos itsellesi myos ohjeesta! Ps: Ossi oliskin varmaan aika lystikas naky, kun se tirkistelisi partansa kanssa tuon sadetakin hupun alta :-))

  5. Komiat sadetakit! Huppu suojais kätevästi pitkät korvakarvatkin otsatukasta puhumattakaan! Kivaa, että mahatauti on selätetty ja edessä on kivat koiratreffit!:)

    • Joo eikö ookin, tommonen takki varmaan sopis hyvin sullekin Jalo! Saapa nähdä juu, miten tuo inha sade vaikuttaa koiratreffeihin -taikka siis lähinnä niiden kestoon…

  6. Suloiset nuo takit – Nellin yltiörealistinen emäntä kuitenkin sanoo, että ei tuo massua suojaa, sinnehän se kura enimmälti kerääntyy.

    Maurin laserinterävä katse läpäisee kaiken, tulee melkein läppärin näytöstä läpi!

    • Niin, kyllä tossa pitäisi ainakin näitä ”matalalattiaversoita” varten olla mahanalussuoja myös. Mäyräkoiran tuijotushan on tunnetusti varsin pistävä, tässä tapauksessa tosiaan suorastaan polttava! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: