Uimapedot Oy Ab

Käytiin Dessin ja Ringon kanssa työpäivän päälle rannalla tänään, siitäkös mäyräkoira innostui. Ringo pysytteli kylmänä jätkänä kuivalla maalla (”pitäähän mulla olla tukka hyvin jos tulee vaikka tyttöjä vastaan”), mutta Mauri ja Dessi heittäytyivät varsinaisiksi vesipedoiksi.

Jos Maurille ei heitetty kelluvia leluja tarpeeksi tiheään tahtiin, se alkoi heti aloittelemaan sukellusharjoituksia.

”Ja nymmää sukellan, niin totta kuin nimeni on mäyräkoira!”

Mauri-sedän elettyä kahdeksan vuotta noutajan kanssa se luulee ilmeisesti itsekin olevansa sellainen  -tai sitten että noutaminen kuuluu ilman muuta mäyräkoiran perustaitoihin.

”Mäyräkoiran leukojen välistä on sitten turha yrittää karkuun, jottas tiiät!”

”Kattos tätä matte, mimmosen paistin sulle noudin!”

Dessillä tosin oli aivan samat luulot itsestään, meillä oli siis matkassa kaksi tappijalkaista noutajaa!

”MariMariMari katokato – otathan kuvia kans!”

Kiersimme lopuksi pienen lenkin vielä meren rantaa pitkin; Mauri-setä kulki tohkeissaan about 5 metriä koko joukon edellä, laulaen selvästi mielessään, että ”mä ehkä liidaan, mä ehkä liidaan, mä ehkä liidaan tätä jengii joo!” Siinä oli kyllä mäyräkoira elementissään;  tosin kotiin lähtiessä se kävi parkkipaikalle maahan makaamaan naama kohti meren rantaa, kun olisi pitänyt mennä autoon – edelleen siinä oli kyllä mäyräkoira elementissään 🙂 🙂

Lopuksi linkin takana vielä lyhyt video Mauri-sedän ja Dessin uimanäytteestä: Uimamaisterit.

Nyt on kotona yksi aika kaikkensa antanut mäyräkoira – Mauri sai tänä iltana varmaan enempi liikuntaa kuin viimeisen kahden viikon aikana yhteensä, jee! 🙂

Mainokset
Categories: Uncategorized | 14 kommenttia

Artikkelien selaus

14 thoughts on “Uimapedot Oy Ab

  1. Katsomme ihaillen Maurin taidonnäytteitä! Kyllä mäyräkoirastakin saadaan näköjään lahjakas noutaja!:)

    • laukku

      Kiitti Mirkku, niinkun sanottu niin jos tuut meille kylaan niin teen sustakin noutajan! T. Mauri-seta

  2. Hauska Mauri-setä, noutaja tai vesipeto. Taitaa olla poikkeuksellinen mäyräkoira. Tai olen tullut siihen tulokseen, että näitä mäyriksiä on kahdenlaisia: vesi-inhokkeja ja niitä, jotka tykkäävät uimisesta. Ossi on vesi-inhokki ja erityisesti lätäkköinhokki:) Mauri-sedälle terveisii M-L ja Ossi

    • laukku

      Joo saman minakin olen huomannut, ja Maurikin on kylla melko kaksijakoinen persoona veden suhteen – se on himouimari mutta inhoaa sateella ulkoilua. Otapa näistä sitten jotain tolkkua. 🙂 Rapsutuksia Ossille!

  3. Mukavaa, että Maurilla riittää nyt yksin jäätyään samanhenkisiä koirakavereita. Kavereitten seurassa mieli kohenee niin Maurilla kuin isäntäväellä, hieno uintivideo ja kaunista vettä, tummaa ja niin puhtoisen väristä.

    • laukku

      Kiitos ja juu, niinhan se on että hyvat ystavat ovat kullan arvoisia. Kunhan omistajallakin alkaa vihdoin loma ensi viikolla, niin ehdimme tapaamaan kavereita enempikin. Ja aivan totta kylla sekin, etta ilta meren rannalla kavereiden kanssa piristaa kylla kummasti meita molempia! 🙂

  4. *reps* voi mitä hassuja nää meitin vesipedot on ja jälleen ihanat kommentit (NIIN Dessiä XD!) …mutta apuva mun turhat toppuuttelut tuolla videolla XD…Ihan loistavia kuvia. Kyllä mun pitää pistää harkintaan Tuo kamera.

    • laukku

      Juu, siellä oli melkoinen meno ja meininki kyllä eilen näiden kahden intopiukan noutajan kanssa 🙂 Otetaan pian uusiksi!

  5. Kyllä sä, Mauri-setä, oot meijän sankariuimari!

    • laukku

      Kiitti pojat, jos tuutte täällä etelässä käymään niin mä opetan teidätkin kroolaamaan, se on vissi!

  6. Ihana video ja taitavat korkeushaasteelliset noutajat! Oikein vesipedot 🙂 Tosi kiva kun Maurilla on kavereita joiden kanssa voi puuhastella yhdessä 🙂

    Nauratti tuo ’mäyräkoira elementissään’ koska juurihan noin se menee 😀

    • laukku

      Joo, Maurilla on onneksi viela tassakin iassa koirakavereita joiden kanssa se on ollut kaveri ihan nuoresta asti, ja se on kylla kiva juttu. Mayrakoira teki tosiaan parkkipaikalla varsin selvaksi, että voisi menna viela uimaan; kaikki muut oli jo autossa mutta Mauri makasi mahallaan selka autoon pain ja kasvot tiiviisti merelle tuijottaen :-))

  7. Uiminen on erinomaista liikuntaa, upeeta että Maurikin siitä tykkää.

    • laukku

      Juu, Mauri on ollut ihan uimahullu siita asti, kun se puolivuotiaana ekan kerran veteen meni, se oli rakkautta ensi silmayksella 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: