Kolmen kopla

Mauri-setä sai eilen kauan kaivattua lenkkiseuraa, kun vanhat ystävämme aussiterrierit Dessi ja Ringo tulivat lenkkiseuraksi.

”Kyllähän mää nyt kävelen vaikka Kiinaan, kun on kavereita mukana”

Dessi ja Mauri ovat tutustuneet jo ihan nuorina koirina, Mauri taisi olla vuoden ja Dessi kaksi vuotta. Ringo on tämän porukan junnu kuudella ikävuodellaan. Nämä aussit ovatkin ihan ammattilaisia meihin verrattuina, molemmat ovat niittäneet mainetta ja mammonaa sekä agilityssä ja tokossa – onneksi sentään suostuvat vielä ihan meidän tavisten kanssa edes kulkemaan 🙂

Ringo on tosiaan uros myös, ja ne on aina tulleet Maurin kanssa hyvin toimeen – en muista että koskaan olisi kummaltakaan tullut mitään mutinoita.

Pojat supattamassa toisilleen, ja Dessi yrittää salakuunnella.

Näillä kahdella riittää lenkki-intoa Maurinkin edestä, mikä on kiva koska Maurin tuntuu nykyään saavan liikkeelle vain sillä, että kavereita on mukana.

Virallinen ryhmäpotretti

Itselläni suurin suru on vaihtumassa päivittäisestä pillittämisestä kolottavaksi kivuksi, eli ikäväksi. Itku tulee edelleen välillä ihmeellisissä tilanteissa, kuten eilen Claes Ohlsson -myymälässä, kun katsoimme ystävän kanssa koirapyyhkeitä, ja tajusin että minun ei tarvitse enää kahta pyyhettä ostaa – yksi riittää. Siitä tuli sitten itsellenikin yllätykseksi tippa linssiin keskellä myymälää.

Ikävä yllätti myös yksi ilta nukkumaan mennessä; minulla ja Miralla oli tapana sänkyyn mennessä pitää tyttöjen rupattelutuokio, eli Miran maatessa selällään sängyssä se ojensi minulle etutassun käteen, ja pidin siitä kiinni juttellen niitä näitä, kunnes Mira nukahti. Jos yritin lopettaa liian aikaisin, tuli äkkiä tönäisy tassulla että ”jatka, en mä vielä nuku.” No, yksi ilta tässä aloin sitten sen kummemmin ajattelematta vanhasta tottumuksesta silittelemään vastaavasti Mauria ja juttelemaan. Mäyräkoiralle se ei sopinut; se on tyypillinen äijä joka sänkyyn mentyään iskee päänsä (Tempur)tyynyynsä ja alkaa kuorsaamaan. Nyt sain osakseni erittäin kyllästyneen mäyräkoira-mulkaisun, joka selkeästi kysyi että ”niin oliko vielä jotain???”. No ei ollut, totesin – ja pirautin pienet itkut Miraa ikävöiden.

Joitain asioita vaan ei voi näköjään miesten kanssa jakaa!

”Kerro matte vielä yksi iltasatu jooko”

Mainokset
Categories: Uncategorized | 6 kommenttia

Artikkelien selaus

6 thoughts on “Kolmen kopla

  1. Tuo ryhmäpotretti on kerrassaan onnistunut!
    Ja tuo sinun Ohlson-kokemuksesi: minua itketti ja nauratti yhtä aikaa. On jotenkin niin hellyyttävää, millaisissa tilanteissa muistot tekevät tepposet! Halaus ja hyviä ajatuksia sinnepäin!<3

    • laukku

      Kiitos Mirkku, tuo Ohlsson-kokemus jo hiukan hymyilyttää itseänikin -eikä vähiten sen todella yllättyneen ilmeen vuoksi, joka tuli mukana olleen kaverini kasvoille, kun minulla yhtäkkiä tuli pyyhkeistä itku 🙂 Sen totesin minäkin, että sitä ei näköjään voi ennakoida, millaisista asioista ikävä yllättäen pukkaa esiin.

  2. Ryhmäkuva on todella hieno ja taas hymyilytti aussien naamat, kun niissä on mun mielestä jotakin perin inhimillistä, melkein kuin ihmiskasvot 🙂 Mahtava kyllä tuo Mauri-sedän turkki, varmasti myös aika lämmin, näin kesäkuumalla, mutta talvellahan tasapainottuu kivasti kun tarkenee 🙂

    Tuo sun ja Miran iltarutiini ❤ Juuri nuo hetket ovat niitä, jotka merkitsevät eniten ja joita sydän eniten kaipaa…

    Meillä pojat eivät valitettavasti nuku enää samassa sängyssä ihmisten kanssa, mutta joka päivä makaavat selällään kainalossa kuin vauvat sylissä kuuntelemassa kuiskuttelua ja lepertelyä. Kumpikin koirista tulee pyytämään syliin jos ei ole huomannut/ehtinyt niitä ottaa itse ja kun näkevät, että kävellään sohvaa kohti, alkavat sylissä jo kaatua valmiiksi taaksepäin, että pääsevät tuttuun asentoon, selälleen käsivarren päälle ❤ Siinä sitten menee tovi jos toinenkin kun supatellaan 🙂

    • laukku

      Juu näiden aussien nassut on kyllä varsin inhimmillisen näköisiä, ja siis hauskoja 🙂 Mauri-sedällä tosiaan turkissa piisaa, sillä on ollut muhkea turkki aina eikä kastraatiokaan siihen vaikuttanut puoleen eikä toiseen.

      Noita pieniä hetkiähän sitä eniten ikävä on, niitä jotka oli jo niin jokapäiväisiä että niitä melkein piti itsestäänselvyytenä. Ihana ajatus teidän pojista makaamassa selällään sylissä, juuri niin Mirakin usein teki, että se kaatui selälleen ihmisen syliin – se kun oli mielestään sylikoiran kokoa 🙂

  3. Me kyl niin lohdutetas sua, jos oltas lähemäpänä.

    Mut onpa Mauri-sedällä varman näköset kamut. Kyl noitten kanssa kelpaa tepsuttaa.

  4. laukku

    Kiitti Myrsky ja Tuisku, teidän pusut tekisi kyllä terää ja lohduttaisi varmasti! 🙂 Hyvät ystävät on painonsa arvoiset kultaa, ja enempikin, sanoo Mauri-setä. Ja omistaja allekirjoittaa täysin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: