Vaikka olemme viimeisen viikon ajan yrittäneet nähdä mahdollisimman paljon meidän koirakavereita, Mauri tuntuu silti olevan hiukan yksinäinen siskon mentyä pois. Eihän se mikään ihme olekaan, noutajan lähtö jätti suuren tyhjyyden meidän koko perheeseen, mutta varmasti erityisesti myös Maurille – ne olivat tiivis kaksikko kahdeksan vuoden ajan, ja koko sinä aikana vain muutaman yön erossa toisistaan. Mauri ei ole kuitenkaan etsinyt siskoa tai vinkunut tms, vaan ikävä tulee ilmi ulkoillessa.
Kun lenkkeilemme kadulla Maurin kanssa kahdestaan, se on suorastaan liikuttavan kiinnostunut muista koirista (uusi piirre tämä, ennen ne ei kiinnostaneet kuin pullistelumielessä), katsoen tarkkaan jo kaukaa lähestyviä koirakkoja – lisäksi se haluaa monesti kadulla lähteä kulkemaan ohikulkevien koirien perään.
”onhan tässä kieltämättä ollut vähän siskoa ikävä”
Mauri-setä tapaisi siis varmasti mielellään uusia ystäviä (niitä ei voi koskaan olla liikaa), lenkkeilyn ja muun kivan merkeissä. Erityisesti kivat tytöt ja pienet sosiaalista kaipaavat pennut pk-seudulta olisivat tervetullut lisä menevän vanhapoikamäyräkoiran ystäväpiiriin.
”Ai että uusille kavereille kuvaa, no jos sitten tämän kerran…”
Mauri-setä ei kuvaamisesta kamalasti välitä, joten tässä sai olla nopeana…
”Jaa, että pitää katsoa suoraan kameraan, olisit heti sanonut”
Saatiinpa senssikuvat sentään otettua, ennenkuin Mauri-setä ilmotti että nyt alkoi päikkärit, se iski päänsä tyynyyn ja kieltäytyi enää poseeraamasta.
”Jo RIITTÄÄ, nainen!”
Komiat pärjää aina 