Mauri-sedän viikko

Mauri on nyt ollut ainoa koira talossa viikon ajan. Vähän jännitti etukäteen, miten se sopeutuu uuteen tilanteeseen mutta olisihan se pitänyt tietää, että rautahermoinen Mr Cool selättää tilanteen sata kertaa paremmin kuin surun murtama omistajansa. Muutamia huomioita viikon varrelta;

1. Mauri-setä on alkanut ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen nirsoilemaan ruoasta.

Se on parina iltana ruoan saatuaan mulkaissut ensin kuppiin, ja sitten minuun, kuin sanoen että ”Siis tätäkö ihan tosissaan tarjoilet..??”

Yksi ilta se napsi nappuloita yksitellen kupista, ja syljeskeli niitä mielenosoituksellisesti pitkin lattiaa; ”ptuih, ptuih, tässä sun nappuloillesi”. Jolloin piika hyvin koulutettuna palvelusihmisenä syöksyi tietysti heti sotkemaan rasvatonta raejuustoa nappuloiden sekaan (toim. huom: ensi kerralla aion pysyä tiukkana, nyt piikamoodi meni päälle ennenkuin huomasinkaan…). Kahden koiran taloudessa mäyräkoirakin pisti kiltisti suuhunsa sen mitä eteen laitettiin, koska se tiesi että sapuskat katoaa pian muihin suihin.

2. Mauri-setä ei halua ruokailla yksin.

Sen mielestä on ilmeisen sivistymätöntä syödä illallista ilman asiaankuuluvaa seurustelua.  Jos yritän siirtyä ruoan tarjoiltuani muihin hommiin, mäyräkoira lakkaa syömästä ja lähtee perääni.

3. Mauri-setä on saanut kolme kertaa pentuhepulin.

Harmaapartainen setäkoira on juossut peppu pyöreänä hurjaa vauhtia pienessä kaksiossani asunnon päästä toiseen ja takaisin, eestaas. Mahtavan Mäyräkoiramiehen ja Suuren Siskonpuolustajan virkaa toimittaessaan sen käytös oli asiaankuuluvan arvokasta aina. Kun enää ei ole siskoa jota puolustaa öin ja päivin, voi setä näköjään välillä vähän jo relata. Tämän huomaa myös siinä, että Mauri ei ole vahtihaukkunut juuri ollenkaan, kun se ennen karjui ja kiroili pienimmästäkin epäilyttävästä äänestä.

4. Mauri-sedän mielestä lenkkeily yksin omistajan kanssa on täysin tarpeeton ajanviete.

Se ei liiku suosiolla mihinkään kotikadulta ellei meillä ole kaverikoiria mukana, vaan keskittyy mielummin täyspäiväiseen naapurikyttäykseen kotikadun varrella. Piikaa hiukan nolostuttaa seisoskella vieressä seuraneitinä kytän häpeämättömästi kytätessä ja kyylätessä ohikulkijoita ja naapureita.

Löysin vanhan videon jokusen vuoden takaa, missä koirat leikkivät Chimu-kaverin kanssa. Maurilla on uinnista muhkea turkki, ja kuten tavallista, aivan omat jutut meneillään muiden leikkiessä.

Leikkiä

Hyvää viikonloppua kaikille!

Advertisements
Categories: Uncategorized | 6 kommenttia

Artikkelien selaus

6 thoughts on “Mauri-sedän viikko

  1. Voi Mauri-setää! 😀 Nauratti nämä eri kohdat, joissa Mauri-setä ilmineeraa erilaista puolta itsestään 🙂 Video oli hauska, ja miten niin hymyilytti, että mäyräkoiralla on taas omat meiningit kun toiset leikkivät 😉

    • laukku

      Joo, saapa nähdä, miten Maurin pentuhepulointi jatkuu, ts nuoreneeko setä silmissä kun ei tarvitse olla se vanhin ja arvokkain….ja todellakin, näitä videonpätkiä on useampia vuosien varrelta, ja mäyräkoira vilahtelee_jokaisessa_ohimennen ajatuksissaan muiden leikkiessä iloisesti yhdessä 🙂

  2. Maurilla kestää varmasti jonkin aikaa, ennen kuin tottuu uuteen elämäntilanteeseen.
    Onneksi teitä on siellä sekä Mauri että emäntä, voitte olla toisillenne lohduksi ja seuraksi<3

    • laukku

      Näin on Mirkku, onneksi on mäyräkoira antamassa tassuterapiaa emännälle – ja pitämässä huolen ainakin ruoka-ja nukkumaanmenoajoista, jos ei muuten 🙂

  3. Mauri kaipaa siskoaan. Kahdestaan heillä oli selkeät roolit ja työnjako ja nyt yksin ainoana koirana Mauri joutuu vanhoilla päivillään vielä löytämään uudestaan paikkansa arjessa. Ihan kutenkoko perhekin joutuu sopeutumaan ja suremaan.
    On se vaan hyvä, että teillä on Mauri, ettei koti ole aivan tyhjä.

    • laukku

      Joo, niinhän se on. Mauri ja sisko olivat kiinteästi yhdessä kahdeksan vuoden ajan, se on pitkä aika. Siskon menetys tuntuu lujasti koko perheellä, ei siitä mihinkään pääse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: